Euroopan komissio kertoi tänään keinoista, joiden avulla jäsenvaltiot voivat helpottaa äkillisesti nousseista kaasun ja sähkön hinnoista kansalaisille ja yrityksille aiheutuvia haittoja.
Sähköasiakkaan etu on, että investoinnit vähäpäästöiseen sähköön jatkuvat. EU:n ja jäsenvaltioiden on siksi huolehdittava siitä, ettei investointeja pysäytetä, vaikka energian hinta nouseekin. Ilmastotoimien jatkaminen on paras tapa suojautua tulevilta fossiilipolttoaineiden maailmanmarkkinoiden heilahteluilta.
Sähkön hinnannousu johtuu fossiilisten polttoaineiden kallistumisesta, koronasta elpyvän maailmantalouden kasvusta, alhaisista vesivoima- ja polttoainevarastoista, sekä viime aikojen vähätuulisesta säästä. Ilmastotoimien vaikutus energian hintaan on yllättävän vähäinen. Kaasun kallistuminen on nostanut kivihiilen kysyntää manner-Euroopassa, ja se puolestaan on kasvattanut päästöoikeuksien kysyntää ja siten myös hintaa. Päästöoikeuksien hinnat olivat verrattain korkealla jo viime keväänä, mutta silloin sähkö oli vielä edullista, joten päästöoikeuksien kustannukset eivät selitä nykyistä hintatasoa.
Suomelle on tärkeää, ettei jäsenmaita päästetä lipeämään ilmastopolitiikasta, eikä romuttamaan energiainvestointien edellytyksiä puuttumalla markkinoiden toimintaan.
- Komission esittämät kohdennetut veronalennukset voivat olla useille kohderyhmille tehokas keino välttää energiaköyhyyttä erityisesti siellä, missä pohjoismaisen mallin kaltaista sosiaaliturvaa ei ole, toteaa Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.
Eurooppalaisessa keskustelussa on esitetty erilaisia muutosideoita sähkömarkkinamalliin, mutta toimivaa vaihtoehtoa keskustelussa ei ole löytynyt. Nykyinen malli on tuottanut verrattain vakaan ja kilpailukykyisen hinnan viimeisten kymmenen vuoden aikana. Samalla päästöt ovat laskeneet voimakkaasti. Markkinamallia on hyvä kehittää edelleen, kuten komissio esittää.
- Komissio on oikeassa päätellessään, että akuutti korkea hintataso johtuu kaasun ja kivihiilen edelleen monessa maassa korostuneesta asemasta, Salomaa toteaa. - Siksi on tärkeää, että investoijat näkevät jatkossakin vähäpäästöiset energiamuodot kuten tuuli-, vesi- ja ydinvoiman, järkevinä investointikohteina, joiden riskejä päättäjät eivät tarkoituksella lisää, Salomaa jatkaa.
Sekä sähköasiakkaat että sähköntuottajat yleensä suojaavat tulevat sähkökauppansa hintavaihtelulta. Siksi todennäköisesti lyhytaikaiseksi jäävä hinnannousu ei aiheuta useimmille sähköasiakkaille päivän hintojen mukaisia kustannuksia, vaan vaikutus näkyy viiveellä ja tasaisempana. Tärkeintä on jatkaa mittavia investointeja energiajärjestelmään, joka ei enää ole riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Investointeja kaivataan kipeästi myös sähkön osuuden energiankäytöstä kasvaessa ja Saksan luopuessa ydinvoimasta.
Lisätiedot: Pekka Salomaa, 0500-324486, pekka.salomaa@energia.fi