Quantcast
Channel: Tiedotteet - ePressi
Viewing all 115409 articles
Browse latest View live

Siklatalot Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

$
0
0

Siklatalot Oy:n toimitusjohtaja Juhani Romppainen jättää omasta pyynnöstään toimitusjohtajan tehtävänsä Sikla-konsernin tytäryhtiössä, Siklatalot Oy:ssä, tammikuun 2020 aikana. Toimitusjohtaja Romppainen on työskennellyt koko Sikla-uransa ajan konsernin yksittäisten omakotitalojen rakentamiseen keskittyneessä Siklatalot Oy:ssä. Romppaisen Sikla-konsernilta saama ao. tytäryhtiön liiketoiminnan tervehdyttämistehtävä on voitu katsoa päättyneeksi ja sille asetetut tavoitteet saavutetuiksi. Sikla-konserni on parhaillaan jakautumassa siten, että Siklatalot Oy irtoaa konsernirakenteesta 31.3.2020. Siklatalot Oy:n tavoitteita ja strategiaa päivitetään parhaillaan vastaamaan uutta liiketoimintaympäristöä ja Sikla-konsernin jakautumisen jälkeistä omistusrakennetta.

Siklatalot Oy:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi palaa Siklan konsernijohtaja Janne Nieminen. Yhtiö tulee kuitenkin käynnistämään uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin vielä alkuvuoden 2020 aikana tavoitteenaan, että rekrytoitava uusi toimitusjohtaja kehittää yrittäjähenkisellä otteella Siklataloista entistäkin vahvemman rakennusalan toimijan.

Tahdomme kiittää Juhani Romppaista hänen määrätietoisesta ja tuloksekkaasta työstään Siklatalot Oy:n liiketoiminnan tervehdyttämisessä. Yhtiö on Juhanin jäljiltä hyvässä kunnossa ja toimintamallit aiempaa kehittyneempiä.


Siklatalot Oy:n hallitus

 

Lisätietoja antavat:

Janne Nieminen
konsernijohtaja, Sikla-konserni
puh. 044 534 0543
janne.nieminen@sikla.fi

Juhani Romppainen
toimitusjohtaja, Siklatalot Oy
puh.040 023 9586
juhani.romppainen@sikla.fi


Paloriskit kasvavat maatiloilla, kun toimintoja tehostetaan koneellistamalla

$
0
0

Huoltamattomat pienkuormaajat muodostavat merkittävän paloriskin maatiloilla. Viime vuosina ne ovat aiheuttaneet kymmeniä tulipaloja, joista osa on levinnyt tuhoisiksi suurpaloiksi aiheuttaen miljoonaluokan vahinkoja tiloille. LähiTapiola tukee asiakkaitaan Avant-pienkuormaajien turvallisuustarkastusten kustannuksissa.

Tilakeskuksissa käytettävien moottorityökoneiden määrä on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Työtehoseuran pienkuormainoppaan mukaan maatiloilla arvioidaan olevan jo lähes 10 000 pienkuormaajaa. Suosittuja pienkuormaimia ovat esimerkiksi Bobcatit, Giantit, Schäfferit, Avantit ja Caterpillarit.

Huoltamattomina ne muodostavat vakavan paloriskin koko tuotantotoiminnalle. Pienkuormaajia käytetään päivittäin kosteissa ja pölyisissä tuotantotiloissa, jolloin koneiden huolto ja puhtaanapito korostuvat.

Viime vuosina erityisesti tuotantotiloissa palamaan syttyneet pienkuormaajat ovat aiheuttaneet kymmeniä tulipaloja, joista osa on levinnyt tuhoisiksi tilakeskusten suurpaloiksi. Eräs merkittävimmistä pienkuormaajien valmistajista Avant-Tecno tarjoaa valmistamilleen turvallisuustarkastuksen piiriin kuuluville työkoneille paloturvallisuutta parantavan maksuttoman turvallisuustarkastuksen. LähiTapiola tukee Avant-Tecnon turvallisuuspampanjaa etusetelillä.

Vuoden turvallisuusteko 2019 -palkinto myönnettiin pienkuormaajien paloriskien löytymisestä

Ymmärrys pienkuormaajien paloriskeistä on kasvanut viime vuosina. Vakuutusyhtiö LähiTapiolan vakuutustutkija Jarkko Asp tutki loppuvuodesta 2018 yli miljoonan euron vahingot aiheuttanutta navettapaloa, jonka syttymissyyksi selvisi Avant-kuormaajan sähkökaapelien puutteellinen kiinnitys.

Sähkökaapelivika osoittautui laajemmaksi ongelmaksi. Sähkökaapelien hankaus aiheutti kipinöintiä ja näin sai alkunsa useita kymmeniä erisuuruisia työkone- ja rakennuspaloja. Kuormaajien valmistaja, Avant-Tecno suhtautui tilanteeseen turvallisuuden kannalta positiivisesti ja aloitti korjaavat toimenpiteet. Yhtiö on tehnyt tutkimusten jälkeen takaisin- ja korjauskutsun edellä mainitulle noin 5 000 kuormaajalle.

Aspin toiminta toi esille pelastusviranomaisen tekemän toimenpidekirjaamisen merkityksen. Palossa vaurioituneen koneen merkki ja malli tulee kirjata pelastusviranomaisen toimenpiderekisteriin. Tällä tavalla samanlaisille koneille tapahtuneet palovahingot voidaan sarjoittaa ja korjaaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä nopeammin. Tällä on suuri merkitys myös koneen valmistajayritykselle, jonka tuotannosta suuri osa menee vientiin muun muassa Yhdysvaltoihin.

Pelastusviranomaisten, vakuutusyhtiöiden ja konevalmistajien avoin yhteistyö on osoittautunut kaikkien eduksi, kun korjaaviin toimenpiteisiin on päästy ajoissa.

LähiTapiola tukee asiakkaitaan suurvahinkojen torjunnassa

Käynnissä olevan ilmaisen turvallisuustarkastusten toteutuksen vauhdittamiseksi LähiTapiola tukee Avant-pienkuormaajien kuljetuskustannuksia huoltoon tai huoltoliikkeen paikalla käyntikustannuksia jakamalla asiakkailleen turvallisuusseteleitä. LähiTapiolan asiakkaat voivat tiedustella etuseteliään oman alueensa LähiTapiolan maatila-asiantuntijalta.

Pienkuormaajien palo- ja tapaturmariskit

Pienkuormaajat ovat oikein käytettyinä ja huollettuina tehokkaita ja maataloustöitä helpottavia apuvälineitä. Niiden yleistyminen on nostanut esiin tiettyjä riskejä. Koneiden paloturvallisuusriskit ilmenevät viallisina sähkölaitteina ja moottoritilojen epäpuhtauksina, joista syttyy vuosittain kymmeniä palovahinkoja.

Työtehoseuran tutkimustiedon mukaan pienkuormaajien käytössä henkilövahinkojen osalta yleisin vahingoittunut kehonosa olivat sormet (24 %) seuraavaksi jalat polvesta ylöspäin (14 %) ja selkä (11 %). Työtehtävistä pienkuormaimilla eniten tapahtui tapaturmia eläintenhoitotöissä maataloudessa (31 %), materiaalien kuljettamisessa (19 %), tuotanto- ja jalostustehtävissä (13 %) sekä huolto- ja korjaustehtävissä (12 %).

Lisätietoja:
Juhani Savolainen, riskipäällikkö, LähiTapiola, 0400 273 617, juhani.savolainen@lahitapiola.fi
Kyösti Knuuttila, viestintäpäällikkö, LähiTapiola, 050 5999 720, kyosti.knuuttila@lahitapiola.fi

Pedon sydän -trilogian toinen osa jatkaa nuoren Tommon ja Lokka-noidan tyttären kiehtovaa tarinaa

$
0
0

S. N. Pires                   

YÖKULKIJA

Trilogian kiitetty ensimmäinen osa, Karhunkiertäjä, johdatti lukijan tuhansien vuosien taakse, muinaiseen noitien ja haltioiden maahan, jossa Auringonkansa ja heidän metsästys- ja laidunmailleen työntyvät vieraskansat kamppailevat elintilasta ja vallasta.

Yökulkija jatkaa nuoren omapäisen Tommon ja Lokka-noidan tyttären Pikku-Tihin kiehtovaa tarinaa.

Tommo on karkotettu Tollen suvusta ja hän vaeltelee yksin metsissä. Katkerana hän antaa susihaltijalleen vallan ja muuttuu vihatuksi sudeksi, yökulkijaksi.

Tommon poissa ollessa lovinoita Lokan tyttärentytär ja mahtavat tuhovoimat omaava noitarumpu ovat joutuneet viholliskansan, merentakaisten käsiin. Kuolinvuoteellaan Lokka sysää Tommon niskoille vastuun rummun ja lapsenlapsensa pelastamisesta.

Tommo lähtee suorittamaan vaarallista tehtävää tietäen, että hänen onnistumisestaan riippuu koko kansan kohtalo. Ja jos hän saa rummun ja pelastaa tollelaiset, hänet hyväksytään takaisin omiensa pariin.

Pedon sydän -trilogia on ikiaikainen jännittävä tarina hyväksytyksi tulon kaipuusta ja kostosta. Väkevä kerronta ja rikas kieli tekevät S. N. Pireksen teoksista vaikuttavan lukunautinnon.

 

"S. N. Pireksen esikoisromaani Karhunkiertäjä on saamelaisiin myytteihin perustuvaa fantasiaa. Se on piristävää vaihtoehtoa eurooppalaiselle pseudokeskiajalle – – loppupuolen järisyttävät tapahtumat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Pires on lupaava kirjoittaja, joka on löytänyt oman tyylin. Tästä on hyvä jatkaa."     – Tähtivaeltaja

 

 S. N. Pires (s. 1974) syntyi Eskilstunassa Ruotsissa ja asuu nykyään perheineen Jyväskylässä. Hän on opiskellut kognitiotieteitä ja psykologiaa ja on koulutukseltaan sosionomi. Kirjoittaminen on ollut aina Pireksen intohimo, samoin historia, mytologia ja kuvataiteet. Pedon sydän -trilogian ensimmäinen osa, Karhunkiertäjä ilmestyi vuonna 2018.

YÖKULKIJA
ISBN 9789523129665
135 x 210 mm
Sidottu, suojapaperi
357 s.
Ilmestyy viikolla 3/2020 

Sähköautojen myynti kaksinkertaistui vuonna 2019

$
0
0

Vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvu on kiihtynyt. Joulukuussa hybridi-, kaasu- ja sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli ennätykselliset 14,5 %. 

Vaihtoehtoiset käyttövoimat muodostavat yhä suuremman osuuden ensirekisteröinneistä. Traficomin julkaisemien tilastojen mukaan vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus uusien henkilöautojen myynnistä oli viime vuonna noin 9%.  

-Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus joulukuun ensirekisteröinneistä oli 2,5 kertainen verrattuna vuoden 2018 tasoon. Tämä kehitys näyttää nyt pysäyttämättömältä, toteaa juuri itsekin ladattavan hybridin hankkinut Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.  

Käytettyinä maahantuoduista autoista vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus oli vuonna 2019 peräti 18%, eli kaksinkertainen Suomessa uusina myytyihin autoihin verrattuna. 

-Tieliikenteen päästöjen vähentäminen alkaa näyttää hyvinkin realistiselta. Tilastot osoittavat, että vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvu tapahtuu huomattavasti odotettua nopeammin. Kasvun yhtenä pullonkaulana on vielä lataus- ja tankkausinfran kehittyminen, varsinkin Pohjois-Suomessa, sanoo Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuukka Heikkilä.  

Hallitusohjelmassa on sitouduttu kehittämään sekä sähkö- että kaasuautojen edellyttämää käyttövoimainfrastruktuuria esimerkiksi kiinteistöille ja huoltoasemaketjuille asetetuin velvoittein.  

-Vaihtoehtoiset käyttövoimat täydentävät toisiaan. Kaasu sopii sekä kevyelle että varsinkin raskaalle liikenteelle ja sähkö on parhaimmillaan kaupunki- ja taajamaliikenteessä.  Tarvitsemme kaikkia vaihtoehtoja päästöjen vähentämiseksi, toteaa Leskelä.  

 

 

 

 

 

Luvut pohjautuvat Traficomin ensirekisteröityjen ajoneuvojen tilastoihin https://www.traficom.fi/fi/tilastot/ensirekisteroityjen-ajoneuvojen-tilastot  

Lisätiedot:  

Jukka Leskelä, toimitusjohtaja, Energiateollisuus ry, 050 593 7233 

Tuukka Heikkilä, asiantuntija, Energiateollisuus ry, 040 828 1570 

 

Varhaiskasvatukseen, eskariin, ekaluokalle, kielivalinnat, painotettuja opintoja

$
0
0

Lahden peruskouluissa, esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa vuoden alku on ilmoittautumisten ja hakujen aikaa. 

Vuonna 2013 syntyneiden tulevien ekaluokkalaisten tulee ilmoittautua torstaihin 23. tammikuuta mennessä ensisijaisesti sähköisesti Wilma -järjestelmän kautta. Yli 1200 tulevan ekaluokkalaisen kotiin on lähetetty koulutulokaspostia ja hakuohjeet.

23.tammikuuta mennessä haetaan sähköisesti myös elokuussa 2020 vapautuvia varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkoja. Ensi elokuussa esikoulussa aloittavat vuonna 2014 syntyneet lapset. Huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Lisäksi hakuaika alle kouluikäisten maksuttomaan kerhotoimintaan on myöhemmin maalis-huhtikuussa.

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen

Tammikuun alkuun ajoittuvat myös nykyisten 2.-luokkalaisten A1-kielivalinnat sekä mahdollinen hakeminen 3. luokan painotettuun opetukseen. Lisäksi 6.-luokkalaiset hakevat yläkouluun 7. luokalle ja halutessaan painotettuun opetukseen.

Nykyiset kakkosluokkalaiset aloittavat ensimmäisen vieraan A1-kielen opiskelun 3. luokalla. A1-kieleksi he voivat valita englannin, ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Muun kuin englannin kielen valinneet voivat aloittaa vapaaehtoisen englannin kielen opiskelun A2-kielenä 4. luokalta. Kieliryhmiä perustetaan, mikäli kielen valitsee vähintään 12 oppilasta.

Nykyisten ja tulevien ekaluokkalaisten A1-kieli on Lahdessa englanti, he opiskelevat ensimmäistä vierasta A1-kieltä jo 1. luokalla alkaen. Aikanaan he voivat aloittaa 3. luokalla vapaaehtoisen toisen vieraan A2-kielen opiskelun. Vaihtoehtoina heillä tulee olemaan ranska, ruotsi, saksa, venäjä, espanja ja kiina.

Lahdessa on myös ruotsin- ja englanninkielinen kielipolku eskarista yläkouluun.

Painotettuun opetukseen

Lahden kaupungin kouluissa on mahdollista hakea 3. luokalle käsityön, liikunnan, luonnontieteen ja matematiikan tai musiikin painotettuun opetukseen.

Tuleva 7.-luokkalainen voi halutessaan hakea kuvataiteen, käsityön, liikunnan painotettuun ja urheiluluokkakokeiluun, luonnontieteen ja matematiikan, luovan työskentelyn, musiikin tai viestintätaidon painotettuun opetukseen.

Painotetun opetuksen opetusryhmä perustetaan, mikäli ryhmään on tulossa vähintään 16 valintakriteerit täyttävää hakijaa. Kaikkiin painotettuihin oppiaineisiin järjestetään soveltuvuuskokeet viikoilla 5-6, jonne kutsutaan erillisellä sähköpostiviestillä.

Sähköisesti haetaan

● varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja ekaluokalle 23.1.2020 mennessä
● A1-kielivalinta ja painotettuun opetukseen 3. luokalle sekä hakeminen 7. luokalle ja mahdollisesti painotettuun opetukseen 10. - 20.1.2020 klo 15 mennessä
● alle kouluikäisten maksuttomaan kerhotoimintaan 2.3 -1.4.2020 klo 15 mennessä 
● koululaisten iltapäivätoimintaan 3. - 24.4.2020 klo 15 mennessä

Lisätietoja:

www.lahti.fi > Palvelut > Perusopetus tai Varhaiskasvatus

Lahden kaupunki, sivistyksen palvelualue, 
Varhaiskasvatuspalvelut
- puhelinneuvonta  ark. klo 9.00- 14.00, p. 03 818 1054
- palvelupäälliköt Suvi Ruusunen, puh. 044 769 8639 ja Leena Miettinen, p. 040 700 2340 
Perusopetuspalvelut
- opetuksen palvelupäällikkö Johanna Saastamoinen, puh. 044 416 3159
- suunnittelu- ja kehittämispäällikkö Juha Patrakka, puh. 044 416 3833
Kielivalinnoista lisätietoja saa kaikista kouluista sekä ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän osalta niitä tarjoavien koulujen rehtoreilta
Painotetusta opetuksesta lisätietoja antavat painotettua opetusta tarjoavien koulujen rehtorit

 

Valokuvataiteen nuori polvi esillä Suomen valokuvataiteen museossa

$
0
0

UNFOLD

17.1.–15.3.2020

Tiedotustilaisuus torstaina 16.1.2019 kello 11–12.

 

Jussi Nahkuri: 718 Minutes of the Darkest Day, 2019.

 

Suomen valokuvataiteen museolla on pitkät perinteet nuorten valokuvaajien esiin tuomisessa. Unfold-näyttelyssä suomalaisen valokuvataiteen nuori polvi, vuosina 1975–1994 syntyneet taiteilijat tutkivat sekä oman persoonallisen ilmaisunsa että valokuvataiteen identiteettiä. Katsoja voi pohtia, mihin suuntaan valokuvataide on kehittymässä, ja mikä resonoi erityisesti tässä ajassa. Näyttelyn teokset ovat osia Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelman opiskelijoiden taiteellisista opinnäytetöistä.

Yhteistyönä ja tiiviissä vuorovaikutuksessa syntyneen näyttelyn lähtökohta on empatiassa: halussa tarkastella ja pyrkiä ymmärtämään maailmaa erilaisista näkökulmista. Näyttelyn taiteilijat haluavat hajottaa toiseuttavia asetelmia, paljastaa tavanomaisessa piilevän maagisuuden, purkaa maiseman osiin ja järjestää sen uudelleen sekä taivuttaa ilmeisen ympäristön uuteen muotoon.

Näyttely tutkii valokuvan olemusta ja sitä, mihin työväline taipuu. Näyttelyn teoksissa valokuva on aktiivinen toimija, joka rakentaa nykyhetkeä, mahdollistaa erilaisia tulevaisuuksia ja tuo horisontin lähelle. Teosten juuret ovat valokuvan kyvyssä tehdä hienovaraisia eleitä ja ajallisia muutoksia näkyviksi.

 

Näyttelyn taiteilijat:

Janne Körkkö, Laura Laasik, Linda Lehtovirta, Marina Losada, Mark McGuinness, Sirja Moberg, Kristiina Mäenpää, Jussi Nahkuri, Joel Nieminen, Emilia Pennannen, Teea Saanio, Nora Sayyad, Jenni Toivonen.

 

Suomen valokuvataiteen museon kevätnäyttelyiden tiedotustilaisuus

Tiedotustilaisuus torstaina 16.1.2019 kello 11–12.

Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki

Unfold-näyttelyn taiteilijat ovat paikalla haastatteluita varten.

 

Ilmoittautumiset pressitilaisuuteen, haastattelupyynnöt ja lisätiedot:

Jaakko Laasanen, viestintäasiantuntija, Suomen valokuvataiteen museo

jaakko.laasanen@fmp.fi

040 6800 307

 

Näyttelyn avajaiset torstaina 16.1.2019 kello 18–20. Vapaa pääsy.

 

Kuvia mediakäyttöön

bit.ly/svm_kevät2020

 

Suomen valokuvataiteen museon kevätnäyttelyt

17.1.2020–24.5.2020

Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki

ti–su 11–18, ke 11–20, ma suljettu

liput 10/5 euroa, Museokortilla ja alle 18-vuotiaille vapaa pääsy

https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/nayttelyt/tulevat

 

Linda Lehtovirta & Emilia Pennanen: GURLS, 2019.

 

Jenni Toivonen: Daydream, 2019.

Matkamessut: Seurakunta tarjoaa matkailijalle vaihtoehtoja maailmalla

$
0
0

Ensi viikon matkamessuilla 17.-19.1. Kirkon turistityö tarjoaa kirkkokahvia ja tutustuttaa yleisöä kirkon palveluihin maailmalla. Kirkon osaston löytää Helsingin messukeskuksesta paikalta 6 p 71.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko toimii kaikkiaan noin 40 maassa tukena suomalaisille matkailijoille tai pysyvämmin ulkomailla oleskeleville. Suomalaiset turistipapit ja -kanttorit työskentelevät kohteissa pääsääntöisesti lokakuusta pääsiäiseen asti.

Monet hakevat ulkomailla ollessaan seurakunnalta hengellistä sisältöä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja keskusteluseuraa. Jumalanpalvelukset ja musiikkitilaisuudet ovat suosittuja suomalaisille matkaajille. Yli 100 suomalaisparia avioituu vuoden aikana ulkomailla turistikohteissa. Ulkosuomalaisseurakunta auttaa myös kriisitilanteissa. Oma äidinkieli on tärkeä osa tukiverkkoa maailmalla.

Tunnetuimmat kohteet ovat Espanja ja Kanariansaaret, mutta matkailijoita palvellaan myös muun muassa Kreikassa ja Thaimaassakin. Lisäksi matkapapit käyvät joulun aikaan pitämässä jouluhartauksia ja suosittuja Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia eri puolella maailmaa.

Lisätietoja:
Bror Träskbacka, p. 040 706 2606, bror.traskbacka@evl.fi
Kirkon ulkosuomalaistyö
Kirkon ulkosuomalaistyö Facebookissa
#kirkonulkosuomalaistyö #kirkkomaailmalla

Ruotsin johtava ihotutkija haastaa kosmetiikkateollisuuden lanseeraamat ihonhoitorutiinit

$
0
0

Johanna Gillbro                             

YMMÄRRÄ IHOASI
Myyttejä, faktoja ja hyviä neuvoja

Ensimmäinen kokonaisvaltainen ihonhoito-opas, joka auttaa ymmärtämään ihon rakennetta ja toimintaa, murtaa monia ihonhoitoon ja kosmetiikkaan liittyviä myyttejä sekä opastaa tulkitsemaan kosmetiikan tuoteselosteita ja valitsemaan omalle iholle oikeat tuotteet.

Terve iho on kaunis. Tutkija Johanna Gillbron teos perustuu uusimpiin tieteellisiin tutkimustuloksiin mm. ihon mikrobiomista sekä ravinnon ja bakteerien vaikutuksesta ihon terveyteen.

Teos haastaa kosmetiikkateollisuuden lanseeraamat ihonhoitorutiinit ja murtaa käsityksen siitä, että ihonhoitotuote on sitä tehokkaampi, mitä kalliimpi se on.

Gillbro selvittää, mitä markkinoilla olevat ihonhoitotuotteet sisältävät, ja kertoo mitä ainesosia tuoteselosteista kannattaa etsiä sekä mitä niistä tulisi välttää.

Kaikki kosmeettiset tuotteet ja pesuaineet sisältävät kemikaaleja, joille ihminen altistuu välittömästi. Siksi niiden koostumuksesta ja haitoista tulisi kuluttajalla olla tarkat tiedot.

Ihon terveyteen vaikutetaan myös sisältäpäin. Kirja kertoo seikkaperäisesti ihon ja suoliston yhteydestä ja antaa hyvät neuvot ihon hyvinvointia edesauttavasta ravinnosta.

Ymmärrä ihoasi nousi heti ilmestyttyään huhtikuussa 2019 Ruotsin tietokirjalistan ykköseksi, ja se on saanut poikkeuksellisen paljon mediahuomiota.

 

Tri Johanna Gillbro on palkittu ruotsalainen ihotutkija, jolla on yli 15 vuoden kokemus kokeellisesta dermatologiasta, tutkimuksesta ja ihonhoitotuotteiden kehittämisestä kosmetiikkateollisuudessa. Gillbro on kysytty luennoitsija, ja hänen tieteelliset artikkelinsa ovat siteeratuimpia kosmetiikan tutkimuksen alalla.

YMMÄRRÄ IHOASI
ISBN 9789523129771
Suomennos: Reija Rasinkangas
170 x 240 mm
Sidottu, nelivärinen
208 s.
Ilmestyy viikolla 3/2020


Rakastettuun Onni-poika-lastenkirjasarjaan uusi yhteisnide

$
0
0

Sanna Pelliccioni
ONNI POIKA ON JO AIKA ISO

Onni-pojan kasvaessa vastaan tulee yhä uusia hauskoja ja vähän jännittäviäkin asioita, kuten vaikkapa ensimmäinen yökyläily ilman vanhempia tai eskarin aloitus.

Onni-poika on jo aika iso -yhteisniteeseen on koottu Sanna Pelliccionin rakastetun sarjan kirjat Onni-poika menee mummolaan ja Onni-poika menee eskariin.

2-7-vuotiaille

Sanna Pelliccioni (s. 1976) on monipuolinen kuvittaja, lastenkirjailija ja graafinen suunnittelija. Suositun Onni-poika-kuvakirjasarjansa lisäksi Pelliccioni tekee yhteistyötä useiden kirjailijoiden kanssa, suunnittelee lastennäyttelyitä, tekee seinämaalauksia, kuosisuunnittelua sekä kuvitettuja paperitarvikkeita ja keittiötuotteita.

ONNI-POIKA ON JO AIKA ISO
isbn 9789523125827
Kansi ja kuvitus: Sanna Pelliccioni
Sidottu, nelivärinen
64 s.
Ilmestyy viikolla 3/2020

Väitös: Saariston aallokon erityispiirteet kartoitettiin

$
0
0

Aallokon ominaisuudet muuttuvat sen kulkiessa saariston läpi kohti rantaa. Muutokset heijastuvat muun muassa yksittäisten aaltojen ja merkitsevän aallonkorkeuden suhteeseen.

FM Jan-Victor Björkqvist tutki väitöstyössään, miten saaristo vaikuttaa tuulen kehittämiin aaltoihin. Saarten ja pohjan vaikutukset vaimentavat avomereltä rantaan kulkeutuvaa aallokkoa, mutta aaltokenttään sekoittuu myös paikallinen aallokko, joka kasvaa saarten muodostamasta rikkonaisesta rantaviivasta. Saariston aallokko on siten epäsäännöllisempää kuin avomeren aallokko. Tämä ominaisuus on tärkeä, sillä mitä säännöllisempää aallokko on, sitä todennäköisemmin korkeaa harjaa seuraa matala laakso.

“Saariston epäsäännöllisessä aallokossa yksittäisten aaltojen korkeudet jäävät alhaisemmiksi kuin mitä avomerellä esiintyisi vastaavalla merkitsevällä aallonkorkeudella”, täsmentää Jan-Victor Björkqvist.

Tutkimuksessa käytettiin Helsingin edustalla aaltopoijujen avulla kerättyä havaintoaineistoa. Väitöstyössä käytetyt kolme numeerista aaltomallia mallinsivat aallokkoa hyvin Helsingin haastavassa saaristossa. Eri aaltomallien välillä löytyi kuitenkin eroavaisuuksia siinä, miten ne painottivat avomeren ja paikallisen aallokon suhteellista merkitystä.

“Saaristossa on mahdollista, että avomereltä kulkeutunut aallokko tai paikallinen aallokko eivät kumpikaan hallitse toista. Kun tämä otetaan huomioon tulosten tarkastelussa, ovat kaikki kolme aaltomallia käyttökelpoisia saaristo-olosuhteissa”, Björkqvist summaa.

Uusi matemaattinen menetelmä tarkempi lyhyille aalloille

Tutkimusalus Arandalla tehtyjen mittauksien pohjalta Björkqvist kehitti uudenlaisen analyysimenetelmän, jossa aallokko hajotetaan aaltokomponenttien etenemisnopeuden suhteen.

“Uudella matemaattisella menetelmällä lyhyet ja pitkät aallot voidaan erottaa luotettavammin toisistaan kaikissa olosuhteissa”, kertoo Björkqvist.

Perinteisillä analyysimenetelmillä informaatio pitkistä aalloista voi ”vuotaa” lyhyempien aaltojen alueelle – varsinkin jos aallokko on hyvin jyrkkää. Jyrkkää aallokkoa esiintyy kovalla tuulella, jos tuulen suuntainen etäisyys rantaviivaan on pieni, esimerkiksi kovan merituulen puhaltaessa leveän saaren yli.

Lyhyet aallot ovat tärkeitä muun muassa meren ja ilmakehän vuorovaikutusten ymmärtämisessä. Ne ovat keskeisiä myös, kun mallinnetaan eri aineiden kulkeutumista meressä.

Väitöskirja tarkastetaan 10.1. Helsingissä

FM Jan-Victor Björkqvistin väitökirja “Waves in Archipelagos” tarkastetaan perjantaina 10.1.2020 Helsingin yliopistossa, Kumpulan kampuksen Physicum-rakennuksen salissa E204. Vastaväittäjänä toimii Dr. Luigi Cavaleri (Institute of Marine Sciences, Italia), ja kustoksena professori Petteri Uotila Helsingin yliopistosta.

Lisätietoja:

tutkija Jan-Victor Björkqvist, Ilmatieteen laitos, p. 029 539 2187, jan-victor.bjorkqvist@fmi.fi

Väitöskirja on saatavilla Helda-palvelussa: http://hdl.handle.net/10138/308954

Doktorsavhandling: Vågornas säregenskaper i skärgården kartlades

$
0
0

Vågornas egenskaper förändras då de rör sig genom skärgården mot kusten. Förändringarna återspeglas t.ex. i förhållandet mellan enskilda vågor och den signifikanta våghöjden.

I sin doktorsavhandling undersökte FM Jan-Victor Björkqvist hur skärgården påverkar vinddrivna vågor. Öarna och bottnen inverkar dämpande på de vågor som närmar sig kusten, men vågfältet består delvis också av lokala vågor som växer från den brutna kustlinjen som formas av öar. Vågorna i skärgården är inte lika regelbundna som vågorna på det öppna havet. Denna egenskap är viktig, eftersom det är sannolikare att en hög vågtopp åtföljs av en låg dal ifall vågfältet är regelbundet.

”Det oregelbundna vågfältet i skärgården betyder att de enskilda vågorna är lägre än vad det skulle vara ute på det öppna havet under samma signifikanta våghöjd”, förklarar Jan-Victor Björkqvist.

Studien använde sig av observationer som samlats in utanför Helsingfors med hjälp av vågbojar. De tre numeriska modellerna som användes i doktorsavhandlingen simulerade vågfältet väl i Helsingfors utmanande skärgård. Det uppstod ändå skillnader i hur de olika vågmodellerna betonade förhållandet mellan vågorna från det öppna havet och de lokala vågorna.

”I skärgården är det möjligt att varken vågorna från det öppna havet eller de lokalt genererade vågorna är dominerande. Så länge detta beaktas när man tolkar resultaten, lämpar sig alla tre vågmodeller för skärdgårdsförhållanden”, summerar Björkqvist.

En ny matematisk metod noggrannare för korta vågor

På basen av de observationer som tagits från forskningsfartyget Aranda utvecklade Björkqvist en ny analysmetod där vågfältet bryts ner i vågkomponenter enligt deras hastighet. ”Med denna nya matematiska metod kan långa och korta vågor separeras noggrannare under alla omständigheter”, berättar Björkqvist.

Med traditionella analysmetoder kan informationen från de långa vågorna på sätt och vis ”läcka” till de korta vågorna område – speciellt ifall vågorna är branta. Branta vågor skapas under hård vind då avståndet till kusten i vindriktningen är kort, t.ex. då en stark havsvind blåser över en bred ö.

De korta vågorna är viktiga för att förstå bl.a. växelverkningarna mellan havet och atmosfären. De är också centrala då man simulerar driften av föremål i havet.

Doktorsavhandlingen granskas i Helsingfors 10.1.

FM Jan-Victor Björkqvists doktorsavhandling “Waves in Archipelagos” granskas fredagen 10.1.2020 i Helsingfors universitets Gumtäkts kampus Physicum-byggnad, sal E204. Som opponent fungerar Dr. Luigi Cavaleri (Institute of Marine Sciences, Italia) och som kustos professor Petteri Uotila från Helsingfors universitet.

Tilläggsinformation:

forskare Jan-Victor Björkqvist, Meteorologiska institutet, tel. 029 539 2187, jan-victor.bjorkqvist@fmi.fi

Doktorsavhandlingen är tillgänglig i Helda-arkivet: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/308954

Korkeakoulujen yhteishaku englanninkielisiin koulutuksiin alkoi tänään

$
0
0

Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku alkoi tänään 8.1. ja jatkuu 22.1.2020 saakka. Karelia-ammattikorkeakoulussa on haussa kaksi koulutusta, International Business sekä Industrial Management. Molempien koulutuksen opetuskieli on englanti. Opintojen alussa opiskelija ei tarvitse täydellistä kielitaitoa, sillä kielitaito kehittyy opintojen edetessä.

Ensimmäistä kertaa haussa olevassa Industrial Management -koulutus rakentuu kolmelle kärkiosaamiselle: tuotanto-osaaminen, taloudellinen ajattelu sekä kansainvälinen myyntiosaaminen.

-  Näitä kolmea ydinosaamista syvennetään yhdessä ammattikorkeakoulun tärkeiden alueellisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Merkittävä osa opinnoista koostuu aidoista yritysprojekteista. Karelian kansainväliset yrityskumppanit osallistuvat koulutuksen toteuttamiseen eri muodoissa. Alansa johtajien tarpeet ja visiot näkyvät sekä opetussisällöissä että tavoissa opiskella, kertoo rehtori Petri Raivo.

Koulutuksiin järjestetään valintakokeet maalis-toukokuun aikana ja opiskelijavalintojen tulokset julkaistaan kesäkuun alkupuolella. Opinnot alkavat syksyllä 2020.

Yhteishaku englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin on alkanut - SeAMKissa kansainvälistä liiketoimintaa ja hoitotyötä

$
0
0

Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku on alkanut tänään keskiviikkona 8.1.2020. Hakuaika päättyy 22. tammikuuta kello 15.00. Opinnot alkavat syksyllä 2020 Seinäjoella.

SeAMKissa on kevään ensimmäisessä yhteishaussa haettavana kaksi AMK-tutkintoon johtavaa englanninkielistä tutkinto-ohjelmaa:

Bachelor of Business Administration, International Business / kansainvälisen liiketoiminnan tradenomi (AMK) -koulutus

Bachelor of Health Care, Nursing / kansainvälisen hoitotyön sairaanhoitaja (AMK) -koulutus

Lisäksi haettavana on yksi ylempään AMK-tutkintoon johtava englanninkielinen tutkinto-ohjelma:

Master of Business Administration, International Business Management

Koulutuksiin haetaan korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa. Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi (nettihaku sulkeutuu viimeisenä hakupäivänä klo 15.00).

Kevään toinen yhteishaku on 18.3. – 1.4. Tuolloin SeAMKissa on haettavana 14 AMK-tutkintoon johtavaa ja seitsemän ylempään AMK-tutkintoon johtavaa tutkinto-ohjelmaa.

Lisätiedot:

Lisätietoja SeAMKin haettavina olevista koulutuksista löytyy osoitteesta www.seamk.fi/haku.

SeAMK Hakijapalvelut auttaa hakemiseen liittyvissä kysymyksissä (hakijapalvelut@seamk.fi, 020 124 5501).

MTV3 oli vuoden 2019 tavoittavin kanava ja jääkiekon MM-finaali koko vuoden katsotuin ohjelma

$
0
0

MTV3-kanavaa katsoi keskimäärin 3,67 miljoonaa suomalaista viikossa, kun TV1:tä katsoi 3,49 miljoonaa ja Nelosta 3,39 miljoonaa. MTV3 on omassa kohderyhmässään 15-64-vuotiaat prime timen katsotuin kanava 19,0 % osuudella ennen TV1:tä (17,7 %) ja Nelosta (12,6 %). 

Myös Sub on pitänyt paikkansa kolmanneksi katsotuimpana kaupallisena kanavana selvällä erolla seuraavaan, Jimiin. Subin ja Jimin katseluosuudet koko vuorokauden osalta olivat 6,5 %  ja 5,7 % 15-44-vuotiaiden kohderyhmässä. AVA oli toiseksi katsotuin naisille suunnatuista kanavista heti Livin jälkeen. 

Mainosaikaa myyviä yhtiöitä tarkasteltaessa MTV:n kaupallinen katseluosuus oli selvästi korkein, 42 % (15-64-vuotiaat, prime time)NelonenMedia tuli toisena 33,8 %, Discovery Network Finland ylsi 16,4 %:iin ja FOX Network Group 7,4 %:iin. Osuudet muuttuivat vain hieman edellisvuodesta. 

Suoratoistopalvelujen käyttö ja onlinekatselu määrä kasvoi vuonna 2019 entisestään. Erityisen suurta se on nuorissa kohderyhmissä. Alle 25-vuotiaiden kohderyhmässä jo viidennes kaikesta MTV:n sisältöjen katselusta tapahtuu mtv- ja C More -palvelujen kautta. Nuoret katsoivat palveluista eniten päivittäisdraamaa ja realitysarjoja, erityisesti Salattuja elämiä, Rantabaaria ja Love Island Suomea. 

MTV Uutiset on tavoittavin kaupallinen uutismedia. MTV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmat MTV3-kanavalla tavoittavat 2,7 miljoonaa suomalaista viikottain. Lisäksi MTV Uutiset Live on ponnistanut suoraan mtv-palvelun katsotuimpien ohjelmien joukkoon. 

Jääkiekon MM-finaali ja Putous MTV:n kanavien katsotuimmat ohjelmat

Vuoden 2019 katsotuin ohjelma oli Suomelle voiton tuonut jääkiekon MM-finaali keväällä. Se sai MTV3-kanavalla ja C More Sport 1:llä keskikatsojamääräksi yhteensä 2,4 miljoonaa ja nousi myös katsotuimmaksi jääkiekon MM-otteluksi kautta aikojen. Huomioiden kaikki päätelaitteet ottelun keskikatsojamäärä oli huimat 2,54 miljoonaa. Jääkiekkofinaalin katsojamäärät päihittivät jopa perinteisesti katsotuimman ohjelman ykköspaikkaa pitäneen Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton ja sen kahden osan välissä tulleen uutislähetyksen. 

MTV:n kanavien katsotuimmat viihdeohjelmat olivat tuttuja MTV3-kanavan kestosuosikkeja. Putouksen 11. kauden finaali 16.3. sai kokonaiskeskikatsojamääräksi 1,21 miljoonaa, Tanssii tähtien kanssa 12. kauden finaali 1.12. 1,16 miljoonaa ja Maajussille morsian 12. kauden 28.10. esitetty jakso 1,02 miljoonaa. Maajussille morsiamen keväällä ja syksyllä esitetty esittelyjakso kiilasi kaikkein katsotuimmaksi keskikatsojamäärällä 1,75 miljoonaa. 

MTV3:lla oli laaja kattaus uutta ohjelmistoa, joka pärjäsi tuttujen suosikkien rinnalla hyvin. Uusista viihdeohjelmista eniten yleisöä keräsivät Myyrä (paras jakso, kokonaiskeskikatsojamäärä 870 000), Vappu ja Marja Live (670 000), Hitlist (640 000) ja Luokkajuhlat (530 000) sekä draamasarjoista Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin (1 026 000) ja Ratamo (660 000). 

Subin vuoden 2019 katsotuin ohjelma oli syksyn viihdyttäjä Love Island SuomiKeväällä Subin viihteen ykkönen oli Neljän tähden illallinenLisäksi top-listalla oli paljon elokuvia, muun muassa Harry Potter, Yksin kotona ja The Revenant. AVAn katsotuimmat olivat Ensitreffit alttarilla, Supernanny Suomi ja Rikostutkija Bergman. Naiskohderyhmässä katsottiin paljon AVAn sitcom-tarjontaa:  Modernia perhettä, Frendejä ja Sinkkuelämää. 

”Meillä oli jälleen mahtava tv-vuosi. Lanseerasimme menestyksekkäästi ennätysmäärän uutuusohjelmia ja tavoitimme jo tutuilla ohjelmilla suuren osan suomalaisista. Panostimme Suomen monipuolisimpaan ohjelmatarjontaan, aina uutisista urheiluun ja viihteestä kotimaiseen draamaan. Moni tutuista suosikeista jatkaa tänäkin vuonna, mutta tulemme lanseeraamaan myös uusia, ennennäkemättömiä kansainvälisiä huippuformaatteja”, kertoo MTV:n kanavajohtaja Iina Eloranta.

C More -suoratoistopalvelun vuoden katsotuimpien sisältöjen listaa pääsee katsomaan täältä.

 

Lähteet: Finnpanel Oy TV-mittaritutkimus, Finnpanel Oy TotalTV-raportointi, jossa onlineluvut Adobe Analytics.
Kokonaiskeskikatsojamäärä = katselu tv:n ja muiden laitteiden kautta yhteismitallisesti, sisältää tallennekatselun ja eri esityskiertojen katselun
Tavoittavuus = vähintään 3 min yhtäjaksoista katselua, sisältäen kaikki päätelaitteet ja eri esityskerrat 

 

LISÄTIEDOT:
Kanavajohtaja Iina Eloranta, p. 050 408 4188, iina.eloranta@mtv.fi 
Pressikuvat ohjelmista: pressi.mtv.fi 

Perhelä-korttelin toteuttamissopimus allekirjoitettiin

$
0
0

Järvenpään kaupunki ja YIT ovat allekirjoittaneet Perhelä-korttelin toteuttamissopimuksen. Sopimuskokonaisuuteen sisältyy kauppakirja, jolla kaupunki myy kohteen YIT:lle. Toteuttamissopimuksessa sovitaan yksityiskohtaisesti Perhelä-korttelia koskevista rakentamisen ja toteuttamisen edellytyksistä sekä hankkeen aikataulusta.

Toteuttamissopimus ei vaadi erillistä kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston käsittelyä, koska molemmat toimielimet ovat antaneet valtuutuksen sopimuksen alle-kirjoittamiseen ennaltasovituin ehdoin jo loppuvuodesta 2019.

– Jälleen on saavutettu yksi rajapyykki, kun tänään allekirjoitimme toteuttamissopi-muksen YIT:n kanssa. Sopimusteknisissä asioissa oli helppo löytää yhteisymmärrys, koska pohjaa tälle on jo rakennettu hyvässä yhteistyössä vuoden verran. Nyt meillä on selvät suuntamerkit jatkolle, iloitsee kaupunkikehitysjohtaja Olli Keto-Tokoi.

– On hienoa, että Perhelän yhteissuunnittelu ja hanke etenevät suunnitellusti. Yksi keskeisimmistä Perhelän suunnittelua ohjaavista tekijöistä on ollut vetovoimaisen, viihtyisän ja monipuolisen konseptin rakentaminen. Tämän eteen teemme töitä ja odotamme jo innolla tulevaa, kertoo YIT:n yksikönjohtaja Sami Viitanen.

Perhelä on Järvenpään keskustan kehittämisen kärki hanke, joka tähtää keskustan elä-vöittämiseen sekä tuo kävelykadun palvelut uudelle tasolle. Korttelin kaavoitus käynnistyy alkuvuodesta 2020 ja rakentamisen tavoiteltu alkamisajankohta on vuoden 2021 aikana.

Perhelä-kortteliin tulee liiketilaa monipuolisille palveluille, toimistotiloja sekä noin 300 asuntoa. Kaupunki tulee korvaamaan hajasijoitetut ja käytöstä poistuneet toimiti-lansa vuokraamalla Perhelästä tilat kaupungin työntekijöille.

Lisätietoa hankkeesta verkkosivuilla:

www.yit.fi/perhela
www.jarvenpaa.fi/perhela

Lisätietoja:
Martina Jerima, hankekehityspäällikkö, Järvenpään kaupunki, puh. 040 315 2282, etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi


Euroopan ensimmäisen julkisen allianssihankkeen Lielahti–Kokemäen takuuaika päättyi tuloksekkaasti

$
0
0

Lielahti–Kokemäki-ratahankkeen viisivuotinen takuuaika on päättynyt vuodenvaihteessa. Hanke oli Euroopan ensimmäinen julkinen allianssihanke ja samalla yhteistoiminnallisten hankemuotojen tienraivaaja. Hanke onnistui vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin erinomaisesti.

Lielahti–Kokemäki-ratahankkeessa uudistettiin rataa 90 kilometrin matkalta sekä tehtiin vahvistustöitä, jotka mahdollistivat rataosan liikennöinnin 25 tonnin akselipainolla. Hanke toteutettiin Liikenneviraston (nykyinen Väylävirasto) ja VR Track Oy:n (nykyinen NRC Group Finland Oy) yhteisenä allianssihankkeenaja se valmistui etuajassa vuonna 2014. Uudistettu Lielahti–Kokemäki-rata palvelee paitsi alueen kuntien, myös valtakunnallisen elinkeinoelämän tarpeita.

Allianssihanke ylsi sille asetettuihin tavoitteisiin

Lielahti–Kokemäki-ratahanke oli Euroopan ensimmäinen julkinen allianssihanke. Allianssimallissa tilaaja ja palveluntuottaja muodostavat yhteisen projektiorganisaation, joka jakaa yhdessä hankkeen riskit ja hyödyt. Lielahti–Kokemäki-hanke oli yhteistoiminnallisten projektimuotojen pilottihanke, jonka myötä on uudistettu koko rakennusalan toimintakulttuuria.

"Tavoittelimme hankkeessa tuottavuuden parantamista niin kustannusten, turvallisuuden kuin läpimenoajankin suhteen. Lisäksi rakennushankkeiden toimintakulttuuria haluttiin kehittää luottamukseen perustuvaan ja avoimempaan suuntaan", hankkeen projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen Väylästä kiteyttää.

Kokonaisuutena hanke onnistui vastaamaan hyvin sille asetettuihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Hankkeen kestoa pystyttiin lyhentämään kokonaisuudessaan noin kaksi vuotta verrattuna perinteiseen toteutustapaan. Kokonaisbudjetti onnistuttiin alittamaan noin 1,6 miljoonalla eurolla.

Hankkeen rakentamisaikaisen junaliikenteen täsmällisyys oli huippuluokkaa. Rakentamisen aikana rataosalla liikennöi noin 27 000 junaa, joista vain 42 junavuoroa myöhästyi tai peruuntui rakennustöiden vuoksi. Myös hankkeen turvallisuustaso saatiin pidettyä korkeana koko hankkeen ajan. Hankkeen tapaturmataajuus säilyi hyvänä (kuusi tapaturmaa per 666 000 työtuntia) ja turvallisuutta koskien onnistuttiin luomaan toimivia ohjeistuksia, joita on voitu hyödyntää myös muissa hankkeissa.

Pilottihanke osallistui koko Suomen rakennusalan muutokseen

Lielahti–Kokemäki-hankkeen käynnistymisen jälkeen Suomeen on muodostunut uusi rakentamisen kulttuuri.

"Koko Suomen rakennusala on muuttunut merkittävästi allianssimallin käyttöönottamisen ansiosta.  Lielahti–Kokemäki-hanke oli koko alan ensimmäinen ja rohkea allianssimallin tienavaaja, joka on onnistumisillaan mahdollistanut yhteistoiminnallisten hankkeiden leviämisen", Väylän toimialajohtaja Pekka Petäjäniemi toteaa.

"Onnistumisen ehdoton avaintekijä on ollut tilaajan ja palveluntuottajan vilpitön yhteistyö ja kokonaisuuden hallinta hankkeen loppuun saakka, myös takuuaikana", Heiskanen kiteyttää.

Lisätiedot:

projektipäällikkö
Mikko A. Heiskanen
p. 029 534 3808
etunimi.sukunimi@vayla.fi

toimialajohtaja
Pekka Petäjäniemi
p. 029 534 3586
etunimi.sukunimi@vayla.fi

Hankkeen verkkosivut: www.vayla.fi/lielahti-kokemaki 

Lielahti−Kokemäki-hankkeen rakentamistyöt olivat käynnissä 1.6.2012−13.2.2015. Hanke toteutettiin allianssimallilla. Allianssin muodostivat Liikennevirasto ja NRC Group Oy, jotka vastasivat yhdessä hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Resemässan: Församlingen erbjuder alternativ för resenärer på olika håll i världen

$
0
0

På resemässan 17-19 januari bjuder kyrkans turistarbete på kyrkkaffe och presenterar kyrkans tjänster utomlands för mässbesökarna. Kyrkans mässavdelning på Helsingfors resemässa finns i monter 6p71.

Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland verkar i ca 40 länder och stöder finländska turister men också de som vistas utomlands för en längre tid. Vanligtvis arbetar finländska turistpräster och -kantorer på turistorter från oktober till påsk.

Många som vistas utomlands söker sig till församlingen för att ta del av andligt innehåll, finländsk samhörighet och för att ha någon att samtala med. Gudstjänster och musikevenemang är populära bland de finländska resenärerna. Över hundra finländska par gifter sig på något turistmål i något annat land varje år. Finländska församlingar utomlands hjälper också till i krissituationer. Det egna modersmålet är en viktig del av stödnätverket när man befinner sig utrikes.

De mest kända turistmålen är Spanien och Kanarieöarna men resenärer betjänas också i bland annat Grekland och Thailand. Dessutom reser präster ut för att hålla julandakter och evenemanget De vackraste julsångerna på olika håll i världen.

Mera information: Bror Träskbacka, tfn 040 706 2606, bror.traskbacka@evl.fi
Kyrkans arbete bland utlandsfinländare
Arbetet bland utlandsfinländare på Facebook

Astmalääkityksen lopettaminen ei ole ilmastoteko

$
0
0

Astmalääkitystä ei pidä lopettaa, sillä se johtaa astman hoitotasapainon heikentymiseen. Inhalaattorityypin voi sen sijaan vaihtaa vähäpäästöisempään ja lääkepakkauksen hävittää asianmukaisella tavalla.

Astmainhalaattorit sisältävät ympäristöä kuormittavia aineita kuten muoviaAstmalääkkeiden hiilijalanjälki vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä jauhe- vai suihkepohjainen annosinhalaattori. Suihkeena annosteltavat inhalaattorit sisältävät ponnekaasuja, jotka kuormittavat ympäristöä. Lisäksi merkittävää eroa on myös eri suihkeinhalaattoreiden hiilijalanjäljissä. 

Lääkityksen lopettaminen ei kuitenkaan ole ilmastoteko, sillä se johtaa astman hoitotasapainon heikentymiseen ja pahimmillaan sairaalahoitojaksoihin. Lopettamisen seuraukset voivat johtaa suurempaan hiilijalanjälkeen kuin lääkkeen säännöllinen käyttö. 

Inhalaattorityypin valintaan vaikuttaa sairastavan kyky koordinoida kädenliikkeitään ja sisäänhengitystään. Jos sisäänhengityksen voima on huono, ponnekaasua tarvitaan kuljettamaan lääke keuhkoihin asti. Tämä vaatii käyttäjältä kykyä synkronoida hengitys suihkeannoksen oikea-aikaisen vapauttamisen kanssa. Mikäli synkronointi ei onnistu, voidaan käyttää tilajatketta. Lääkäri ja hoitaja voivat tarkistaa lääkkeenottotekniikan ja arvioida tilajatkeen tarpeen.   

Inhalaattorityypin vaihto vähäpäästöisempään on astmaa sairastavan ilmastoteko, jonka vaikutus vertautuu lihaa sisältävän ruokavalion muuttamiseen kasvissyönniksi.  

– Astmaa sairastavan kannattaa ottaa puheeksi lääkärin kanssa mahdollisuus vaihtaa inhalaattorityyppiä jauhemaiseksi, Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne sanoo. Lääkitystä ei pidä lopettaa omatoimisesti, hän korostaa. 

Tärkeää on muistaa lääkkeiden asianmukainen hävitys. Lääkettä sisältävät inhalaattorit palautetaan apteekkiinjoista ne keskitetysti päätyvät Riihimäelle Fortum Recyclingin lääkejätteiden korkeapolttoprosessiin.   

Kuntien ja kaupunkien ympäristöpalvelut neuvovat lääkepakkausten hävittämisestä. Esimerkiksi HSY:n verkkosivuilla oleva Jäteopas-hakukone neuvoo lajittelupulmissa. Jos aerosolisäiliö on tyhjä, metalliosan voi viedä metallinkeräykseen ja muoviosan laittaa kiinteistön sekajäteastiaan tai maksulliseen muovinkeräyspisteeseen.  

Lisätiedot: 

Mervi Puolanne
järjestöjohtaja
Hengitysliitto
p. 040 588 2782
www.hengitysliitto.fi 

Keskustalaiset työstävät radikaalia kuntavaaliohjelmaa

$
0
0

 

tiedotusvälineille

 

Keskustan uusi kunta- ja aluetyöryhmä piti tänään ensimmäisen kokouksensa ja aloitti työnsä laatiakseen esityksen keskustan kuntavaaliohjelmaksi. Työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo työryhmän päättäneen, että keskustan kuntavaaliohjelmasta pyritään laatimaan ennennäkemättömän radikaali ja raikas.

-Julkisessa keskustelussa Keskusta on usein leimattu tylsäksi ja harmaaksi yleispuolueeksi, jota se valitettavasti on usein ollutkin. Olemme usein liian helposti lähteneet hallinnon jatkeeksi, vaikka tosiasiassa aina pitää tehdä keskustalaista politiikkaa. Tämä työryhmä aikoo nyt näyttää, mihin keskusta politiikallaan pystyy. Innostus on suuri ja suuret rattaat ovat nyt pyörimässä kohti kuntavaalivoittoa. Vähempi ei nyt riitä.

Kunta- ja aluetyöryhmä tulee osallistamaan työssään laajasti keskustan kenttää työnsä eri vaiheissa.

-Nyt otetaan kenttä mukaan työhön alusta saakka ja kuunnellaan ajatukset tarkasti. Tämä tehdään jo tämän kevään aikana ja laitetaan kunnallisjärjestöt töihin. Tavoitteemme on, että strategiset tavoitteet lyödään lukkoon kesäkuun puoluekokouksessa Vantaalla ja varsinainen ohjelma valmistuu marraskuussa. Tämä antaa kunnallisjärjestöille hyvää aikaa valmistautua vaaleihin, päättää Kärnä. 

 

Lisätiedot: 

Työryhmän pj, kansanedustaja Mikko Kärnä, p. 040 143 8941

Samsungin CES 2020 -uutuudet starttaavat uuden aikakauden

$
0
0

Maailman suurin kuluttajaelektroniikkatapahtuma CES on jälleen käynnissä. Samsung on tehnyt tapahtumassa yhden asian erittäin selväksi CES 2020 ajaa sisään uuden “kokemuksellisuuden aikakauden”.

Espoo – 8. tammikuuta, 2020 – Samsung käynnisti CES-messut julistamalla uuden teknologian aikakauden alkaneeksi: The Age of Experience, kokemuksellisuuden aikakausi. Samsungin kuluttajaelektroniikkadivisioonan johtajan HS Kimin luotsaamassa CES-keynote-esityksessä esiteltiin useita uusia innovaatioita. Viimeisimmän teknologian avulla Samsung haluaa luoda enemmän ainutkertaisia ja merkityksellisiä kokemuksia, jotka parantavat jokapäiväistä elämää.

Tässä joitakin Samsungin CES 2020 -tapahtuman yhteydessä esittelemistä uusista tuotteista.

TV-uutuudet: Q950TS, MicroLED ja The Sero

Samsung esitteli CES 2020 -tapahtumaa edeltäneessä lehdistötilaisuudessaan uusia MicroLED-, QLED 8K- ja Lifestyle-televisioita. Yhtiö esittelee CES-messuilla uutta kuva- ja äänitekniikkaa, muotoilua ja älykkäitä ominaisuuksia, joilla Samsung ajaa kodinelektroniikan kehitystä eteenpäin ja luo uudenlaisia kokemuksia kytketyissä kodeissa.

Samsungin lippulaivatelevisio Q950TS QLED 8K TV esiteltiin kokoluokissa 65, 75 ja 85 tuumaa. Siinä yhdistyvät tyrmäävän ohut muotoilu, 8K-kuvanlaatu ja immersiivinen surround-äänikokemus. Lisäksi Q950TS-mallissa on uusi Infinity Screen -muotoilu, True-to-life 8K-skaalaustoiminto ja MultiView-toiminto, innovatiivinen 8K AI Quantum Processor -suoritin sekä Object Tracking Sound+ (OTS+) -teknologia. Pelaajille erittäin hyödyllistä on myös television matala syöttöviive (input lag).

Samsung esittelee lisäksi kotikäyttöön soveltuvan modulaarisen MicroLED-televisiotekniikan, jossa seuraavan sukupolven paneelitekniikka yhdistyy ennennäkemättömään räätälöitävyyteen. MicroLED-mallisto tulee 75:n, 88:n, 93:n, 110:n ja 150:n tuuman kokoluokissa, soveltuen kaikenlaisiin koteihin ja elämäntyyleihin. Uusissa 88:n ja 150:n tuuman MicroLED-malleissa on ultraohut infinity-muotoilu, joka hävittää kehykset kokonaan kultakin reunalta tavalla, joka saa television uppoamaan osaksi mitä tahansa seinäpintaa. Kuluttajat voivat myös yhdistää toisiinsa useita MicroLED-paneeleja, minkä avulla TV voidaan räätälöidä mihin tahansa tilaan ja käyttöön sopivaksi.

The Sero taas on Samsungin viimeisin lifestyle-kategorian TV, joka yhdistää mobiili- ja televisiokatselun. The Seron näyttö kääntyy tarvittaessa 90 astetta, jolloin se soveltuu hyvin myös mobiililaitteiden pystysuorien sisältöjen katseluun. Televisio on helppo parittaa älypuhelimen tai tabletin kanssa NFC:n avulla. iOS-laitteet voidaan yhdistää Airplay2:lla. Lue lisää Samsungin TV-uutuuksista täältä.

Uutta kodinkonetekniikkaa: päivitetty Family Hub -älyjääkaappi ja BESPOKE

Samsung esittelee CES 2020 -tapahtumassa myös useita uutuuksia kodinkonetuoteryhmään. Messuilla on esillä muun muassa uusi Family Hub -älykaappi, joka tukee nyt tekoälyllä varustettuja älykotilisälaitteita, joilla käyttäjän on mahdollista ottaa kaikki teho irti omasta keittiöstään. Käyttäjät voivat esimerkiksi suunnitella aterioita, jakaa videomateriaalia ja hallita koko älykästä kotiaan jääkaapin kautta.

Samsungin uutuusjääkaappi 4D-Flex BESPOKE antaa käyttäjän mukauttaa muutakin kuin vain sen ulkonäköä. Nyt myös jääkaapin toimintaa ja sisuksia voidaan muokata käyttäjän tarpeiden mukaan. Käyttäjä voi muun muassa lisätä tai poistaa moduuleja tarpeidensa mukaan, ja BESPOKE sisältää myös Flex Zone -toiminnon, jonka avulla käyttäjä voi lisätä pakastustoiminnon jääkaapin tietyihin osiin.

Uudet pelinäytöt: Odyssey G9 ja G7

CES-messuilla vierailevat voivat saada ensikosketuksen Odyssey-laitesarjan uusimpiin näyttöihin. G9- ja G7-mallit nostavat pelikokemuksen uudelle tasolle. Ne ovat ensimmäiset näytöt koskaan, joissa on sekä vahva 1000R-kaarevuus että fantastinen QLED-kuvanlaatu.

Portable SSD T7 Touch sekä mobiiliuutuudet Galaxy S10 Lite, Note10 Lite, Galaxy A71 ja A51

Portable SSD T7 Touch on Samsungin uusi ulkoinen SSD-asema, joka yhdistää sulavan muotoilun korkeimpiin mahdollisiin siirtonopeuksiin USB 3.2 Gen2 -standardilla. Sisäänrakennetun sormenjälkitunnistimen ja AES 256-bittisen salauksen avulla Portable SSD T7 Touch luo uuden standardin tietojen suojaukselle.

Samsung esitteli myös uudet Galaxy S10 Lite ja Note10 Lite -puhelimet. Lite-mallit antavat entistä useammille mahdollisuuden hyötyä kilpailukykyiseen hintaan Galaxy S- ja Note-laitesarjojen premium-ominaisuuksista, kuten huippukamerateknologiasta, pitkästä akun kestosta ja S Pen -kynästä.

Lisäksi Suomessa supersuosittu Galaxy A -perhe toivottaa tervetulleeksi uudet jäsenensä Galaxy A71:n ja Galaxy A51:n. Laitteissa on entistä paremmat akut, Infinity-O-näytöt ja älykkäämmät kamerat. 123 asteen ultralaajakulmakamera tarjoaa saman näkymän kuin ihmissilmä, ja Super Steady -kuvanvakautuksen avulla A71 ja A51 auttavat käyttäjäänsä tallentamaan maailmaa juuri sellaisena kuin hän sen näkee.

Uusi XCover Pro sai myös ensiesittelynsä. Kyseessä on puhelin, joka yhdistää huipputeknologian kestävään muotoiluun ja joka sopii näin ollen loistavasti käytettäväksi vaativissakin ympäristöissä. Lue lisää Samsungin puhelinuutuuksista täältä.

Lisätietoja kaikista Samsung-tuotteista ja Age of Experience -esittelystä löydät osoitteesta news.samsung.com. Samsungin CES-messualue #15006 löytyy ensimmäisestä kerroksesta: Central Hall, Las Vegas Convention Center. Messualue on auki 7.1. klo 10:00 - 10.1. klo 16:00.

Kuluttajakysymykset: Samsungin asiakastuki, 030 6227 515
Lisätiedot: Lasse Pulkkinen, OSG Viestintä, lasse.pulkkinen@osg.fi, p. 0400 630 049
Kuvapyynnöt ja median testilaitteet: samsungpr@osg.fi
Lehdistötiedotteet ja kuva-arkisto verkossa: www.samsung.fi ja valitse alalaidasta Uutiset.

Viewing all 115409 articles
Browse latest View live
<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>