Quantcast
Channel: Tiedotteet - ePressi
Viewing all 114931 articles
Browse latest View live

Turun uusi pormestaristo ja Vaasanpuiston sekä Malminkadun kaavat hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa

$
0
0

Turun uuden kaupunginvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa valittiin Turun uusi pormestari, kolme apulaispormestaria ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä kaupunginhallituksen, jaostojen ja lautakuntien luottamushenkilöt.

Turun pormestarina toimii valtuustokauden 2025–2029 Piia Elo (sd.), kaupunkiympäristön apulaispormestarina Sini Ruohonen (kok.), lasten ja nuorten palveluiden apulaispormestarina Elina Rantanen (vihr.) ja hyvinvoinnin apulaispormestarina Mirka Muukkonen (vas.). Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimii Kaija Hartiala (kok.)

Myös kaupungin toimintaa ohjaava pormestariohjelma hyväksyttiin.

Lue henkilövalinnoista tarkemmin

Kaupunki kehittyy: Vaasanpuiston ja Malminkadun asemakaavat hyväksyttiin

Vaasanpuiston alue
Asemakaavan muutosten myötä Linnakaupungin monitoimitalon rakentaminen voi käynnistyä entiselle vedenpuhdistuslaitoksen alueelle, joka sijaitsee Tukholmankadun ja Ruissalontien välissä

Monitoimitalon hankesuunnitelma on hyväksytty jo aiemmin. Monitoimitaloon tulee koulu, aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä päiväkoti ja monipuolisia liikuntatiloja. Rakentaminen käynnistyy keväällä 2026.

Alueella on tilaa myös monitoimitalon liikennejärjestelyille sekä puistolle, johon sijoittuu hulevesien viivytyspainanne. Lisäksi varaudutaan suunnitellun raitiotielinjan rakentamiseen keskustan ja sataman välille.

Malminkadun alue
Asemakaavan muutos sallii koulukäytöstä poistuneiden tonttien muuttamisen asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi.

Tonteilla nyt sijaitsevat Merenkulkuoppilaitoksen ja Juhana Herttuan koulun rakennukset voidaan purkaa. Niiden tilalle suunnitellaan kaksi uutta korttelikokonaisuutta, joiden väliin muodostuu julkinen jalankulkureitti. Tallimäenpuisto säilyy puistona ja Hansapuistikko muutetaan suojaviheralueesta puistoksi.

Uusissa kortteleissa huomioidaan alueen arvokkaat luonto- ja arkeologiset kohteet. Uudisrakennukset ovat pääosin 5- ja 6-kerroksisia, ja näkyvälle paikalle sijoittuvan korttelikokonaisuuden kaupunkikuvalliseen ilmeeseen ja arkkitehtoniseen laatuun kiinnitetään erityistä huomiota. Asukkaita uudisrakennuksiin tulee arviolta 330.

Kaava hyväksyttiin äänestyksen jälkeen.

Lisäksi

Kokouksessa käsiteltiin lisäksi muun muassa vuoden 2024 tilinpäätös sekä arviointikertomus. Lue tarkemmin arviointikertomuksen havainnoista

Lisätiedot: Kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset 9.6.2025


Lujabetonille merkittävä elementtitoimitus NCC:n Cleantech Gardeniin

$
0
0

Lujabetoni on betonitoimittajana NCC:n mittavassa toimisto- ja koulurakennuksen kokonaisuudessa, Cleantech Gardenissa. Espoon Kivenlahteen rakennettavan puhtaan teknologian kiinteistökehityskohteen ensimmäisen vaiheen teräsbetoninen pilari-palkkirunko, ontelolaatat sekä seinäelementit tulevat kaikki Lujabetonilta. Lisäksi Lujabetoni toimittaa kohteeseen valmisbetonit.

Cleantech Garden -kohteessa hyödynnetään monimuotoisia sandwich-julkisivuelementtejä, joissa yhdistyvät erilaiset tiilirasteroinnit sekä useilla sävyillä toteutettavat muottipintojen kuultovärjäyskäsittelyt. Vaativat värjäyskäsittelyt tehdään pääosin valmiiksi elementtitehtaalla, mikä tehostaa työmaarakentamisen vaihetta merkittävästi.

Ulkoseinäelementteihin asennetaan jo tehtaalla valmiiksi ikkunat vesipelteineen. Myös tämä esivalmistelujen kokonaisuus vähentää työmaalla tarvittavia työvaiheita ja mahdollistaa entistä sujuvamman rakentamisprosessin.

Julkisivun monimuotoisuus tekee kohteesta hyvin näyttävän. Toisin kuin perinteisessä kerrostalorakentamisessa, jossa julkisivut usein toistuvat samanlaisina, tässä kohteessa julkisivu vaihtuu ja muuttuu rakennuksesta toiseen ja kokonaisuudesta tulee näin monimuotoinen ja ilmeikäs.

Lujabetonin suunnittelunohjaus on ollut tiiviisti mukana hankkeessa. – Yhteistyö on ollut aktiivista ja ratkaisuja on sparrattu erityisesti elementtisuunnitteluvaiheessa. Hankkeen suunnittelu alkoi tiukalla aikataululla ja me olemme pystyneet siihen reagoimaan nopeasti, kertoo Lujabetonin myyntipäällikkö Anna Uschanov.

Kohteen vastaava työnjohtaja Pekka Salonen kertoo yhteispelin NCC:n ja Lujabetonin välillä käynnistyneen hyvin. – Lujan porukalla on aktiivinen tekemisen meininki. Myös tehdaskäynnillä välittyi kuva kaikin puolin laadukkaasta toiminnasta.

Cleantech Garden suunnitellaan korkeatasoiseen BREEAM Excellent -ympäristöluokkaan, joka korostaa kestävää rakentamista mm. materiaalitehokkuudessa, työmaatoimintojen ja hankintojen vastuullisuudessa, hiilijalanjälkilaskennassa, elinkaarikustannusten huomioinnissa, tontin ekologian kehittämisessä sekä kohteen monikäyttöisyydessä ja muuntojoustavuudessa.

Cleantech Garden on Lujabetonille huomattava hanke, jolla on merkittävä työllistävä vaikutus kolmelle toimittavalle betonitehtaalle, Järvenpään, Kantolan ja Taavetin tehtaille.

Elementtitoimitukset alkavat kesäkuussa ja kestävät vuoden 2026 kevääseen.

Yhteystiedot:
Lujabetoni Oy, Myyntipäällikkö Anna Uschanov, anna.uschanov@luja.fi,
p. 0445852496
Lujabetoni Oy, Myyntijohtaja Sami Nummela, sami.nummela@luja.fi, p. 0445852481

Kuva: Havainnekuva hankkeesta

Tornator lisää metsänhoidon urakoinnin valvontaa – tavoitteena entistä vastuullisempi urakointi

$
0
0

Tornator lisää kesän 2025 aikana urakoinnin valvontaa varmistaakseen, että metsänhoitotyöt suoritetaan lakien, sopimusehtojen ja metsäsertifiointikriteerien mukaisesti.

Työsuojeluviranomaisen tekemän "Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2024" -raportin mukaan annettiin mm. kausityön toimialojen tarkastuksissa velvoite muuttaa toimintatapaa työpaikkaselvityksen osalta 59 prosentille ja terveystarkastusten osalta jopa 79 prosentille tarkastetuista työnantajista. Rakennusalalla palkkauspuutteita havaittiin lähes 50 prosentilla ja työaikakirjanpidossa puutteita noin 65 prosentilla tarkastuksista. Myös metsäalalla huolestuttavaan kehitykseen on reagoitu.

Suomessa yli 60 000 metsänhoitokohdetta vuosittain toteuttava Tornator aikoo kesän aikana tehdä yhteensä 350 valvontakäyntiä omien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden voimin. Auditointien tarkoituksena on tunnistaa mahdolliset puutteet, antaa urakoitsijoille selkeät ohjeet korjaaviksi toimenpiteiksi ja varmistaa myös niiden toteutuminen.

Valvonnassa tarkastellaan laajasti vastuullisuus- ja työturvallisuusnäkökohtia, kuten työehtosopimuksen noudattamista, työsopimusten asianmukaisuutta ja turvallisten työtapojen sekä varusteiden käyttöä. Tähän mennessä on havaittu sekä lieviä että vakavampia poikkeamia. Niihin liittyvät korjaavat toimenpiteet ovat jo käynnissä.

Olemme sitoutuneet vastuulliseen metsänhoitoon ja haluamme tarjota sidosryhmillemme läpinäkyvää ja ajantasaista tietoa toiminnastamme. Kesän aikana tehostamme urakoinnin valvontaa varmistaaksemme, että metsänhoitotyöt suoritetaan lakien ja sopimusehtojen mukaisesti. Uskon, että onnistuminen ja laadukas lopputulos syntyvät sujuvasta yhteistyöstä, sanoo Tornatorin kehitysjohtaja Heikki Penttinen.

Tornator tekee urakointisopimukset suomalaisten yritysten kanssa. Kumppaniyritysten työntekijöistä noin 50 % tulee muualta kuin Suomesta, ja sen vuoksi on tärkeää valvoa erityisesti työnantajavelvoitteiden täyttymistä. Valvonnan lisäksi Tornator tekee tiivistä yhteistyötä aluehallintoviraston (AVI) kanssa. Yhtiö tarjoaa viranomaisille ajankohtaista tietoa työmaista ja määrittelee esille tulleiden havaintojen perusteella yhtenäisiä linjauksia työehtosopimuksen tulkinnoiksi.

Haasteita tuo ennen kaikkea toiminnan laajuus: yksittäisten tapausten selvittelyjen lisäksi tavoitteena on muuttaa toimintakulttuuria pitkäjänteisesti. Tornator painottaa, että kestävä kehitys ja vastuullisuus rakentuvat arjen valinnoista – ja hyvästä yhteistyöstä kentällä. Tornator julkaisee säännöllisesti raportteja vastuullisuustoimistaan ja urakoinnin valvonnan tuloksista.

Lisätietoja: Kehitysjohtaja Heikki Penttinen, puh. 040 900 3435

Kiusaamisväkivalta jättää syvät arvet – ODL käynnistää etäpalvelun

$
0
0

– Kiusaamisen jälkihoito on Suomessa suhteellisen harvinaista, vaikka kiusaamisväkivaltaa koetaan entistä enemmän. Selviytymiskyky on jokaisella meistä erilainen, ja kiusaamisväkivalta vaikuttaa jokaiseen yksilöllisesti, toteaa ODL E-TukiHelmen asiantuntija Riikka Piippo.

Kiusaamisen jälkihoito vaatii traumatietoista kohtaamisen taitoa, jolloin keskiössä on luottamuksen ja turvan palauttaminen asiakkaan elämään. Kun asiakas saa käsitellä omaa kiusaamiskokemustaan ulkopuolisen ja luotettavan ammattilaisen kanssa, toipumisen polku käynnistyy ja tulevaisuuden näköalattomuus muuttuu haaveiksi ja tavoitteiksi. Arvottomuuden ja häpeän tunteet ovat jatkuvasti läsnä: ihminen voi kärsiä esimerkiksi ahdistuksesta, masennuksesta ja erilaisista kehollisista oireista, kuten vatsa- ja päänsäryistä.

ODL E-TukiHelmi tarjoaa mahdollisuuden matalan kynnyksen tukeen etäyhteyksillä, jolloin nuori voi käsitellä kiusaamiskokemustaan ja löytää uusia työkaluja elää täysipainoista elämää kokemuksensa kanssa.

– Joskus kodin ulkopuolelle lähteminen voi olla erityisen haastavaa, kun ihminen kokee turvattomuutta kiusaamisväkivallan seurauksena. Siksi on tärkeää, että pystymme tuomaan tuen suoraan kotisohvalle, Piippo kuvailee.

E-TukiHelmi toteutetaan lahjoittajien ja yhteistyötahojen sekä ODL:n oman rahoituksen avulla. Palvelua tukevat lahjoituksin LähiTapiola Pohjoinen ja Pohjolan OP, yhteistyökumppanina toimii myös Kaleva Media. LähiTapiola Pohjoisen tuen avulla toimintaa toteutetaan Keski-Pohjanmaalla ja Pohjolan OP:n tuki kohdistetaan Lapin alueelle, erityisesti Tornioon ja Rovaniemelle.

Lisätietoja:

Asiantuntija Riikka Piippo
p. 050 343 6656
riikka.piippo@odl.fi

Palveluvastaava Piritta Pietilä-Litendahl
p. 050 312 6345
piritta.pietila-litendahl@odl.fi

www.odl.fi/palvelut/odl-yhdessa/apua-arkeen-ja-elamaani/e-tukihelmi/

Uutuuskirja kertoo tarinoita 2000-luvun hittien takaa

$
0
0

Miten Samu Haber, Anna Puu, Mariska ja Laura Närhi työskentelevät? Mistä Herra Ylppö, Irina ja Mikko Harju saavat ideoita sanoituksiinsa? Miten Nelli Matula, Roope Salminen ja Aurora ovat muuttuneet musiikintekijöinä? Millainen suhde Tero Vesterisellä, Terhi Kokkosella, Johannes Brotheruksella ja Leolla on sanoituksiinsa? Miten Happoradio, Maustetytöt, Indica ja Kuningasidea saavuttivat läpimurtonsa? Mikä saa Uniklubin ja Discon jatkamaan musiikin tekemistä vielä yli kaksi vuosikymmentä läpimurron jälkeen?

Jokainen lauluntekijä kertoo yhdestä, uransa kannalta erityisen merkittävästä sanoituksesta. Kullakin heistä on oma, uniikki tapansa tehdä musiikkia. Kenellä on taipumusta perfektionismiin? Kenelle tunnelma on kaiken A ja O? Millaisia asioita pitkä ura opettaa? Miten uran nousut ja laskut vaikuttavat mieleen ja tekemiseen? Mikä on lopulta tärkeintä?

Janita Virtanen (s. 1988) on maskulainen freelancetoimittaja ja tietokirjailija. Sanoista lauluiksi on hänen neljäs tietokirjansa.

Janita Virtanen: Sanoista lauluiksi – Tarinoita 2000-luvun hittien takaa

Saatavana painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana

Julkaisupäivä: 18.6.2025

TIEDOTE: Kirjojen yössä on tarjolla kirjallisuutta ja kulttuuria iltamyöhään asti

$
0
0

Kirjojen yö järjestetään Porin pääkirjastossa torstaina 21. elokuuta klo 16 alkaen. Kymmenettä juhlavuottaan viettävä tapahtuma tempaa lapset, nuoret ja aikuiset mukaansa tarinoiden, tiedon, musiikin ja sanataiteen hurmaan.

– Saamme kirjailijavieraaksi muun muassa taiteen moniosaajan Aulikki Oksasen. Runoistaan, proosastaan ja laululyriikoistaan tunnettu Oksanen on luvannut haastattelunsa lomassa lausua runojaan. Kävijöiden toiveesta myös aikuiset pääsevät tänä vuonna osallistumaan työpajoihin sekä tekemällä sanataidetta että saamalla runomuotokuvan itsestään, iloitsee palvelukoordinaattori Heli Leppäniemi Porin kaupunginkirjastosta.

Kirjojen yön kirjailijakeskusteluissa on mukana myös kirjailija, tiedetoimittaja ja tutkija Tiina Raevaara. Romaaneja, tietokirjoja ja novellikokoelmia kirjoittanut filosofian tohtori on huomioitu muun muassa valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Haastateltavaksi saadaan myös palkittu tamperelainen kirjailija J.S. Meresmaa, joka on tunnettu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille suunnatuista romaaneistaan. Lisäksi Meresmaa on kirjoittanut lastenkirjoja ja novelleja.

Suuren suosion saanut Elämäni kirja puolestaan marssittaa lavalle tunnettuja porilaisia visailemaan Elämäni biisi -ohjelman hengessä, juontajanaan näyttelijä Henri Välimäki. Osallistujat arvailevat toistensa elämänsä kirjoja ja kertovat omistaan.

Lasten kirjojen yössä Pikku Kakkosesta tuttu juontaja ja muusikko Tuomo Rannankari kutsuu kaikki lapset laulamaan ja leikkimään telkkarin lastenohjelmista tuttuja lauluja kitaransa säestyksellä. Lasten- ja nuortenosastolla työpajoja eri ikäisille lapsille ja nuorille klo 17–19. Työpajoissa mukana myös räppäri Tarkka-a!

Musiikkia kävijöille tarjoilevat Sepänkadun Köyhät & Nöyryytetyt eli Sepikset, joka yhdistelee musiikissaan indie poppia 70-luvun laulelmaperinteeseen sekä folkia raivokkaaseen grungeen, mutta mikään ei ole poissuljettua. Live-kokoonpanossa soittavat Terhi Miettinen (laulu), Katja Lundell (laulu, koskettimet, basso), Una Harnett (laulu, kitara, koskettimet, basso) ja Tatu Tyykilä (rummut).

Kinokellari ja kirjasto järjestävät ensimmäistä kertaa yhdessä perinteisen Kirjojen yö -ulkoilmaelokuvanäytöksen. Elokuvaksi on valikoitunut We Live in Time (2024, ohjaaja John Crowley), kaunis ja elämänmakuinen tarina kahden ihmisen kohtaamisesta. Kinokellarin syyskauden ohjelma julkaistaan myös tapahtumassa.

Porin kaupunginkirjaston järjestämä tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Kirjojen yön aikataulu ja tarkka ohjelma julkaistaan kesän aikana kirjaston verkkosivuilla.

Avfallsservicen fungerar på midsommaren med avvikande tidtabell – Kontrollera sommaravfallets ABC för att få anvisningar om sortering av aktuellt avfall

$
0
0

Avvikelserna i avfallsservicen under midsommarperioden och aktuella sorteringsanvisningar för sommarens avfall hittar du i vårt pressmeddelande.

Under midsommaren fungerar avfallsservicen enligt avvikande tidtabeller. Till exempel på torsdagen den 20 juni före midsommarafton, kommer de av Sydvästra Finlands Avfallsservices (LSJH) sorteringsstationer som är öppna att stänga portarna tidigare än vanligt - senast klockan 18.

De förkortade öppettiderna påverkar sorteringsstationerna i Toppå, Korvenmäki, Isosuo och Rauhala. Torsdag 19.6 Toppå sorteringsstation är öppen kl. 6.30-18, Korvenmäki sorteringsstation kl. 7-18, Isosuo sorteringsstation kl. 7-18 och Rauhala sorteringsstation kl. 7-18. Öppettiderna för de andra stationerna finns på www.lsjh.fi/sv/lajitteluasemat.

LSJH:s återvinningsbutik för textilier Lemppari är stängd dagen före midsommarafton torsdagen den 20.6., så det lönar sig att skaffa kläderna för midsommarfirandet tidigare från Åbo Bleckstaden.

På midsommarafton och midsommardagen är alla LSJH:s sorteringsstationer samt kundtjänst och kontor i Åbo och Salo stängda.

Tömningsdagarna kan variera med några dagar

Tömningsdagen för de förpackningskärl och bioavfallskärl som LSJH ansvarar för kan variera med några dagar inom hela verksamhetsområdet, om den normala tömningsdagen infaller under midsommarveckan.

Under midsommarveckan kan tömningen av blandavfallskärlen också variera med några dagar i de kommuner som omfattas av LSJH:s transporter på Kimtoön, i Masku, Virmo, Nådendal, Nousis, Reso, Vahto i Rusko och Pargas skärgård.

I Aura, S:t Karins, Lundo, S:t Mårtens, Nådendal, Pemar, Pargas (stam-Pargas), Pöytis, Rusko (stam-Rusko), Salo, Sagu, Åbo och Nystad, lönar det sig att kontrollera eventuella förändringar i avfallskärlets tömningsdag med din egen avfallstransportör.

Slamtömningar kommer inte att utföras på midsommarafton. På sommaren lönar det sig att beställa slamtömning i god tid, eftersom sommarinvånarnas kommer och gör att slamtömmarna har bråda dagar.

Lämna inte avfall utanför sopkärlen

Särskilt de som är på väg ut till skärgården för att fira midsommar bör komma ihåg att områdets ekopunkter och områdesinsamlingspunkter kommer att vara i flitig användning efter helgen. Nedskräpning förebyggs genom extra tömningar före och efter midsommar.

Varje boende och stugbo kan för sin del se till att hålla insamlingspunkterna snygga och städade: till exempel bör stora pafflådor föras till sorteringsstationerna eller alternativt rivas i mindre bitar och plattas ordentligt så att de inte fyller kartonginsamlingskärlet i förtid. Om områdesinsamlingspunktens eller ekopunktens avfallskärl är fulla får avfallet inte lämnas utanför kärlen.

Nedskräpning kan lätt börja med bara en soppåse som lämnats utanför avfallskärlet. Avfall, såsom möbler, el- och elektronikavfall, byggavfall eller annat liknande stort avfall som ska föras till sorteringsstationen får inte heller lämnas vid insamlingspunkterna.

Korrekt sortering jämnar ut fyllningen av avfallskärlen och är därför viktigt såväl under midsommaren som under sommarledigheten. För tips om hur du sorterar aktuellt avfall, finns att läsa om i sommaravfallets ABC nedan.

LSJH önskar alla fast- och fritidsboende i området en ren och glad högsommarfest!

Sommaravfallets ABC

På midsommar tappar du inte fattningen vid avfallskärlen när du i förväg studerar anvisningarna för hur det vanligaste sommaravfallet sorteras! Sommaravfallets ABC tillhandahålls av Sydvästra Finlands Avfallsservice (LSJH).

Bastuugn

Sade bastuugnen upp kontraktet efter midsommarhelgens ivriga badande? En trasig vedeldad bastuugn sorteras som metall, medan en eldriven ugn sorteras som en elektrisk apparat. Båda kan föras avgiftsfritt till sorteringsstationen.

Bastukvast

En torkad bastukvast är perfekt som tändved i bastuugnen. Kvasten kan också hackas ner i kompostorn, där den fungerar som luftande blandmedel. Den sprakar också härligt på midsommarbålet.

Blomsterkrans

Midsommarens standardaccessoar. Den vissna kransen kan kastas som sådan i bioavfallet eller komposteras i en lövkompostor. Om järntråd har använts i kransen ska den tas bort och sorteras som metallavfall. Midsommartips: gör en blomsterkrans av lupiner och delta samtidigt i talkot för att bekämpa främmande arter! Lupinblommor som ännu inte har frön kan sättas i bioavfallet eller kompostorn. Små laster av främmande arter, som är noggrannt och tätt förpackade i dubbla avfallssäckar, tas emot avgiftsfritt på alla LSJH:s sorteringsstationer. Små mängder av främmande arter kan också packas tätt i dubbla sopsäckar, och sättas i det egna blandavfallskärlet. I fästingområden lönar det sej att skaffa blommorna till kransen från blombutiken!

Bluetooth högtalare eller telefon

Missade du midsommardansen på bryggan på grund av en trasig högtalare? Dykte telefonen ner i diskhon eller i strandvattnet?

Rätt adress för en trasig högtalare är insamlingen för elektronikavfall. En trasig telefon är också elektronikavfall, men den kan också kasseras på datasäkert sätt som sekretessbelagt avfall. Sekretessbelagt avfall tas emot inom LSJH:s område på sorteringsstationerna Toppå i Åbo och Korvenmäki i Salo.

Innan du sorterar din högtalare eller telefon som avfall bör du dock för att förebygga uppkomsten av avfall först försäkra dej om att ingendera går att reparera. Inom LSJH:s område finns det flera företag inom reparationsbranchen, som reparerar allt från kläder till elektriska apparater och möbler. Företagen som erbjuder reparationstjänster inom LSJH:s område finns samlade på https://korjaa.se/varsinais-suomi

Båt

Fick båten ett hål? Flyter den dåligt? Den sista viloplatsen för en trasig båt ska inte vara stugstranden, där den så småningom förvandlas till mikroplaster som sprider sej i Östersjön. Under 5 meter långa glasfiber- eller ABS-plastbåtar tas emot vid alla LSJH:s sorteringsstationer som stort blandavfall enligt prislistan för små avfallspartier. Vid avfallscentraler som har en bilvåg, tas under 5 meter långa båtar emot som grovavfall enligt prislistan för stora avfallspartier, baserat på båtens vikt. Över 5 meter långa båtar tas endast emot vid Toppå avfallscentral i Åbo och vid Korvenmäki avfallscentral i Salo. Metallbåtar tas gratis emot på sorteringsstationerna (OBS! Utan vätskor).

LSJH och Håll Skärgården Ren rf arrangerar i år en båtinsamling på Skärgårdshavet. Tilläggsinformation och anmälan: https://lsjh.fi/sv/skrotbatar-insamlas-igen-i-skargardshavet-pa-sensommaren.

Se www.lsjh.fi/sv/abc för anvisningar om sortering av annat avfall.

Dryckesburk eller -flaska

Rätt adress för dryckesburkar av metall är inte dikeskanten, vattendraget eller midsommarbålet, utan flaskreturautomaten i butiken. Detsamma gäller för dryckesflaskor som är av glas eller plast. Pantfria burkar kan läggas i metallinsamlingen, pantfria plastflaskor i plastinsamlingen och pantfria lemonadflaskor av glas i glasinsamlingen.

Engångskärl

Låt bli att köpa dessa och föredra flergångskärl. På midsommaren, liksom under andra högtider, kan mer avfall än normalt uppstå, så mata inte avfallsberget med onödiga engångsprodukter. Flergångskärl ger midsommarens festmåltid en viss värdighet och nästa dag diskas de snabbt i sommarköket medan man njuter av solskenet. Vid regnväder fås diskhjälp från himlen. Obs! Diska aldrig direkt i havet eller sjön eller häll diskvattnet i ett vattendrag. Efter diskandet, häll diskvattnet på marken så att näringsämnen och skadliga ämnen filtreras genom jordlagren och inte går direkt ut i vattnet.

Fiskeredskap

Finlands Förpackningsåtervinning RINKI organiserar i samarbete med LSJH ett försök att samla in fiskenät och andra passivt fångade fiskeredskap som innehåller plast inom LSJH:s verksamhetsområde fram till den 30 september. Under försöket tas passivt fångade fiskeredskap emot vid alla LSJH:s sorteringsstationer, utom Utö och Yläne sorteringsstationer, samt vid de av LSJH:s ambulerande insamlingarna, som håller paus i juni-september. Ytterligare information: https://lsjh.fi/sv/hushallens-plastinnehallande-passivt-fangande-fiskeredskap-samlas-in-vid-75-platser-pa-lsjhs-omrade.

Flytvästar

Midsommarens viktigaste plagg! Flytvästarnas skick bör kontrolleras årligen och de bör underhållas och förvaras i enlighet med tillverkarens anvisningar. När flytvästen har gjort sitt är rätt kärl för dem blandavfallskärlet.

Västdelen i använda, utlösta uppblåsbara flytvästar, utlösaren samt säkringen kan som sådana sorteras som blandavfall. Den tomma koldioxidbehållaren kan läggas i metallinsamlingen.

Outlösta uppblåsbara flytvästar som innehåller utlösare, säkring och patron får inte läggas som de är i hemmets avfallskärl och tas som sådana inte heller emot vid LSJH:s sorteringsstationer, då de kan orsaka oväntade och oförutsebara farliga situationer vid hantering av avfallet. För outlösta uppblåsbara flytvästar kan man fråga återförsäljaren eller importören om tips och råd hur man ska gå till väga.

Gasflaskor och -patroner

Gasflaskor och -patroner som används för grillning eller camping hör hemma i insamlingen för farligt avfall. Det lönar sej att fråga om påfyllning av flytgasflaskor hos en återförsäljare.

Glasspinnar

Enskilda glasspinnar sorteras i bioavfallskärlet.

Grill och grillkol

Då den elektriska grillen gått sönder klassas den som elavfall. Visste du att det är helt gratis att föra el- och elektronikavfall till insamlingen; vare sig det är en liten eller stor elapparat. Mindre elapparater tas emot i de butiker där de säljs, du kan föra vilken storleks apparat som helst till LSJH:s sorteringsstationer. Du kan också ta med en trasig gasgrill till sorteringsstationen utan kostnad: den tas emot som metallskrot. Metallskrot är också trasig boll- eller kolgrill.

Om du är tvungen att använda en engångsgrill, gör så här: plastemballaget runt grillen är en plastförpackning och det medföljande kartonglocket läggs i kartongsamlingen. Grilldelen läggs i metallinsamlingen.

När du har grillat färdigt med vilket som helst redskap som kräver kol, ta bort den helt kylda kolen från grillen och förpacka den i till exempel en plastpåse och sätt i blandavfallskärlet. Tänk på att kol svalnar långsamt! Het grillkol får under inga omständigheter sättas i sopkärlet!

Insektsgift

Har gammalt insektsgift blivit kvarglömt längst bak i skåpet? Alla typer av insektsgifter är farligt avfall som ska föras till sorteringsstationen. Hushåll kan utan avgift föra 50 kilo farligt avfall i gången till sorteringsstationerna. Om myggmedlet i metallförpackningen är helt förbrukat och det inte finns något mer tryck i flaskan, kan förpackningen sorteras i metallinsamlingen. Korken i plast är en plastförpackning. Mygg- och fästingavvisande medel finns också i sprayflaskor av plast. Sortera dem tomma som plastförpackningar.

Klänning eller shorts

Har klänningen gått sönder, har shortsen slitits ut? Om du inte kan sy och någon reparationskunnig inte heller kan rädda plagget kan du lämna klänningen och shortsen till någon av LSJH:s insamlingspunkter för avlagda textilier. Du kan också sortera andra obrukbara kläder och hushållstextilier till avlagda textilier. För att hitta din närmaste insamlingspunkt, gå till www.kierrätys.info och kryssa i ordet "avlagda textilier" i rutan till vänster.

Om du behöver ersätta ett trasigt plagg är det bäst att i första hand köpa det begagnat. I LSJH:s återvinningsbutik för textilier Lemppari kan du till exempel köpa begagnade kläder och hemtextilier till ett fördelaktigt kilopris. Vi har kläder för barn, ungdomar och vuxna till vardag och fest - även till midsommaren! Butiken finns på adressen Bleckstadsgatan 27, Åbo och är öppen mån-ons 11–17 och tors 11–18 (med undantag för dagen före midsommarafton tors 19.6, då den är stängd).

Kondomförpackning

Midsommarnatten är traditionellt en tid av kärlek <3 Kondomförpackningens pappomslag sorteras som kartongförpackning och plastomslaget på den enskilda kondomen som plastförpackning. En trasig eller använd kondom är blandavfall. Vänligen spola inte ner den i toaletten eller kasta den i torrtoaletten eller i naturen!

Korvpaketets omslag

Hör inte hemma i grillen, den öppna spisen eller på midsommarbålet. Korvpaketets plastomslag sorteras som plastförpackning. Ifall man bränner det i grillen, den öppa spisen eller på bålet avger det föreningar som är skadliga för miljön och människor.

Kranförpackning av vin

Den tomma vinpåsen inuti lådan sorteras som plastförpackning, liksom även förpackningens handtag som ofta är av plast. Själva kartongskalet förs tillplattat i kartonginsamlingen.

Midsommarbål

Kom ihåg att endast rent trä och kvistar får brännas i midsommarbålet. Bränn aldrig sopor i en brasa eller bastuugnen, eftersom det förorenar miljön. Blandavfall från området utnyttjas som lokal energi vid Lounavoimas moderna ekokraftverk i Korvenmäki i Salo, där skräp kan hanteras så att tillverkningsprocessen hålls ren. Du kan naturligtvis slänga in bastukvasten i brasan när du har fått nog av bastubadandet. Var dock noga med att följa varningarna. Vid skogsbrandvarning måste bålet lämnas att vänta till nästa års midsommar. Ren träaska från midsommarbrasan, grillen eller bastuugnen kan användas som gödningsmedel i trädgården. Om du lägger aska i ett blandavfallskärl, låt den då svalna och packa den tätt i en pafflåda eller plastpåse.

Mölkky, piltavlor och andra trädgårdsspel

Trädgårdsspel som har glömts ute under vintern kan vara före detta i början av sommaren. Sortera trasiga spel enligt materialet. Träklossarna i mölkky är lämpliga som träavfall, liksom krocketspelets klubbor och bollar. Att föra träavfall till sorteringsstationen är gratis! Piltavlans pilar och krocketspelets metallgrindar sorteras i stället som metall. Själva piltavlan är blandavfall.

Sillburk

Njut av sillen ända till den sista biten, gärna till nypotatis. Häll ut den överblivna vätskan i avloppet, lägg metallocket i metallinsamlingen och glasburken i glasinsamlingen. En sillburk i plast eller omslaget på en sillförpackning i plast läggs i plastinsamlingen.

Simleksaker

Plaska på av hjärtans lust! Trasiga armpuffar, luftmadrasser och poolnudlar sorteras som blandavfall. Sälj eller ge bort sådana som är i gott skick till följande användare.

Skopa

Plastskopa, bastuslev, öskar. Kärt barn har många namn. En sak som är gemensam för dem alla är att denna standardutrustning i plast som finns i alla stugbastur, inte hör hemma i plastinsamlingen, utan sorteras som blandavfall. Samma sorteringsanvisningar gäller för trasiga tvättfat, ämbar, vattensåar och andra plastvaror. De är inte plastförpackningar, utan plastprodukter. Alla hinkar helt i trä är träavfall, som kan gratis föras till sorteringsstationen. Metallskopor med träskaft sorteras som metall.

Solkräm

Den korrekta adressen för en burk som innehåller föråldrad solkräm är blandavfallskärlet. Om kräm förpackad i en plasttub används till sista droppen kan tuben sorteras som plastförpackning. Om krämtuben har en avtagbar kork eller pumpdel, ta bort dem från tuben och sätt dem separat i insamlingskärlet.

Trasig finsk flagga

Finlands flagga bör förstöras på ett för nationalflaggan värdigt sätt. Du kan förstöra flaggan genom att bränna den eller genom att klippa den i små bitar och sedan lägga bitarna i blandavfallet i några omgångar. På så sätt förhindrar du bitarna från att åter monteras ihop och att flaggan känns igen på basen av bitarna. Flaggan får inte begravas på land eller i havet.

Tält

Hålls inte tältet längre på ända? Tyget från ett gammalt trasigt tält kan sorteras som blandavfall. Tätets metalldelar hör till metallinsamlingen.

Ärtskidor, stenarna från körsbär samt blomfodret från jordgubbar

Du kan sortera dessa i kompostorn eller bioavfallskärlet. Majsskrott, salladens bladfäste samt små ben hör också hemma i bioavfallet. När du planerar midsommartilltugget rätt, uppstår inget matsvinn!

Milja Sarkolan ohjaus Q-teatteriin syyskuussa

$
0
0

OPETTAJA, NYT

Q-teatterissa syyskuussa kantaesityksensä saa Katariina Nummisen kirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama Opettaja, nyt. Näyttämöllä nähdään Q-teatterin ensemblesta upeat näyttelijät Satu Tuuli Karhu, Elina Knihtilä, Olli Riipinen ja Eero Ritala

Opettaja, nyt on kolminäytöksinen muotokuva opettajasta taideoppilaitoksessa uuden ja vanhan maailman rajalla. Mihin opettaja voi opiskelijoita valmistaa ja opastaa, kun maailma murenee pala palalta?
Mistä me koostumme? Lainauksista, sitaateista, tavoista ja eleistä, toisilta perityistä ja tarttuneista asioista.

Pienenpienistä tilanteista rakentuva fresko ajasta, iästä, muistista, sukupolvista.

Opettaja, nyt kantaesitys Q-teatterissa 18.9.2025
Teksti: Katariina Numminen
Ohjaus: Milja Sarkola
Näyttämöllä: Satu Tuuli Karhu, Elina Knihtilä, Olli Riipinen ja Eero Ritala
Pukusuunnittelu: Samu-Jussi Koski
Äänisuunnittelu: Viljami Lehtonen
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Lavastus: K Rasila

Katariina Numminen on ohjaaja, dramaturgi, näytelmäkirjailija. Katariina on myös pitkään toiminut opettajana Taideyliopistossa ja muualla. Hänellä on tekeillä taiteellisen tutkimuksen väitöstutkimus.

Milja Sarkola on palkittu romaani- ja näytelmäkirjailija sekä ohjaaja.
Q-teatterissa hän on aikaisemmin ohjannut kirjoittamansa näytelmät Jotain toista
(v. 2015) ja Pääomani (v. 2020)


Pakastekala on arjen luottotuote – suomalaiset käyttävät pakastettua kalaa laajasti

$
0
0

Lähes jokainen kalaa syövä suomalainen käyttää myös pakastekalaa, ja suurin osa syö sitä säännöllisesti. Tämä käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin pakastekalojen käyttöä. Kysely paljastaa, että pakastekala on monelle tärkeä arjen luottotuote.

– Suomalaisilla on selvästi myönteinen suhtautuminen pakastekaloihin. Pakastettuja kalatuotteita käytetään paljon, erityisesti siksi, että ne ovat helposti saatavilla, niitä on helppo valmistaa ja ne ovat hinnaltaan järkeviä, sanoo tutkimusjohtaja Saara Lundén Aistilasta.

Juuri valmistuneen Pakastekalojen kuluttaminen -tutkimuksen mukaan lähes kolme neljästä kuluttajasta käyttää esimerkiksi kalapuikkoja, -pyöryköitä tai muita pakastekalajalosteita vähintään kerran kuukaudessa. Myös pakastekuutioita ja -fileitä käytetään runsaasti.

Aistilan toteuttama tutkimus toteutettiin osana EU:n osarahoittamaa Laatukalaa pakkasesta -hanketta. Tutkimukseen vastasi yli tuhat suomalaista.

Pakaste tuo kalan arkeen – ja vähentää ruokahävikkiä

Erityisesti nuoret aikuiset hyödyntävät pakastekalaa, ja se madaltaa kynnystä käyttää kalaa.

– Pakastekala on käyttövalmista milloin vain, joten se on kätevä ratkaisu kiireisessä arjessa, Lundén toteaa.

Tärkein asia pakastekalatuotteiden käytössä onkin juuri valmistamisen helppous. Muita tärkeitä asioita ovat tuotteiden edullinen hinta, joka tekee pakastekalasta houkuttelevan vaihtoehdon arjen ruokailuun. Lisäarvoa tuovat myös helppo saatavuus sekä miellyttävä maku.

Sulatetut pakastetuotteet maistuvat myös

Tutkimuksessa selvitettiin myös kuluttajien asenteita pakasteesta sulatettuina myytäviin kalatuotteisiin. Yllättävän suuri osa, noin 40 prosenttia vastanneista oli huomannut tällaiset tuotteet kaupassa, ja 60 prosenttia oli ostanut niitä.

Lundén kertoo, että kuluttajat arvostavat näiden tuotteiden kohdalla esimerkiksi sitä, että tämä on hyvä tapa saada kalaa ympäri vuoden ja tärkeä keino vähentää ruokahävikkiä.

Näiden tuotteiden kohdalla pitää muistaa se, ettei niitä voi enää uudelleen pakastaa. Siksi pakastetut tuotteet ostetaankin yleensä mieluummin pakasteesta kuin sulatettuna.

Toiveissa lisää helppoja, valmiita kalatuotteita

Tutkimuksessa kysyttiin myös, millaisia uusia kalatuotteita kuluttajat toivoisivat kauppaan. Selkeä viesti oli: helposti valmistettavia, valmiiksi maustettuja fileitä ja pyöryköitä – erityisesti kirjolohesta, ahvenesta ja kuhasta. Lisäksi toivottiin paneroituja ja valmiiksi maustettuja tuotteita sekä savukalaa.

Ruodottomuus nousi toiveissa etenkin järvikalojen kohdalla. Miehet toivoivat naisia enemmän kauppojen valikoimaan taimenesta, kampelasta sekä mateesta valmistettuja tuotteita.

– Kuluttajilla oli varsin monipuolisia toiveita siihen, että pakastealtaasta pitäisi löytyä lisää helppoja, houkuttelevia kalavaihtoehtoja. Kysyntää selvästi on, Lundén tiivistää.

Uskoisitko, että kalapuikot sopivat kalakeittoon? Kyllä vain! Valmista ensin mehustettua kaalia ja yhdistä se sitten kulhossa kypsien nuudeleiden ja lisukkeiden kanssa. Pinnalle rapeaksi paistettuja kalapuikkoja, päälle maukasta lientä – melkoinen herkku!

Kalapuikkokulho
6 annosta

50 g savojinkaalia
100 g punakaalia
1 rkl etikkaa
1 tl inkivääritahnaa
1 tl sitruunaruohotahnaa
3 rkl sweet chili -kastiketta
1 avokado
1 ruukku korianteria
1 pkt kalapuikkoja
1 pkt nuudeleita (180 g)
½ dl rypsiöljyä
4 keitettyä kananmunaa

Liemi:
5 dl kalalientä
1 dl soijaa
1 rkl sitruunaruohotahna
1 ruukku ruohosipulia
3 rkl seesaminsiemeniä

1. Suikaloi kaalit todella ohueksi veitsellä tai mandoliinilla.
2. Sekoita kaalit, etikka, inkivääritahna, sweet chili ja sitruunaruohotahna. Painele ainekset voimakkaasti käsillä sekaisin, niin että kaali lähtee mehustumaan.
3. Viipaloi avokado, hienonna korianteri.
4. Kiehauta kalaliemi, soija, hienonnettu ruohosipuli, sitruunaruohotahna ja seesaminsiemenet kattilassa.
5. Keitä nuudelit kypsiksi, paista kalapuikot öljyssä rapeaksi.
6. Kokoa annos laittamalla kulhoon kypsiä nuudeleita, marinoitua kaalia sekä kananmunanlohkoja. Asettele päälle kalapuikot ja avokadoviipaleet, kaada päälle kuumaa lientä.

Huom: Kokeile kalapuikkojen tilalla tuoretta kalaa, jonka olet paneroinut pankojauhoissa ja paistanut rapeaksi pannulla!

Jätehuolto toimii juhannuksena poikkeusaikatauluin – Tarkista ajankohtaisten jätteiden lajitteluohjeet kesän jätteiden ABC:stä

$
0
0

Löydät tiedotteestamme jätehuollon juhannusajan poikkeukset ja ajankohtaiset kesän jätteiden lajitteluohjeet.

Juhannuksena jätehuolto toimii poikkeusaikatauluin. Esimerkiksi juhannuksen aatonaattona torstaina 19. kesäkuuta avoinna olevat Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemat sulkevat porttinsa normaalia aikaisemmin – viimeistään kello 18.

Lyhennetty aukioloaika vaikuttaa Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan lajitteluasemilla. Torstaina 19.6. Topinojan lajitteluasema on avoinna klo 6.30–18, Korvenmäen lajitteluasema klo 7–18, Isosuon lajitteluasema klo 7–18 ja Rauhalan lajitteluasema klo 7–18. Muiden asemien aukioloajat löytyvät osoitteesta www.lsjh.fi/lajitteluasemat.

LSJH:n tekstiilien kierrätysmyymälä Lemppari on juhannuksen aatonaattona torstaina 20.6. suljettuna, joten asut juhannusjuhliin kannattaa käydä hankkimassa Turun Pläkkikaupungin myymälästä jo aiemmin.

Juhannusaattona ja juhannuspäivänä LSJH:n kaikki lajitteluasemat sekä asiakaspalvelu ja toimistot Turussa ja Salossa ovat suljettuina.

Tyhjennyspäivät voivat vaihdella muutamalla päivällä

LSJH:n vastuulla olevien pakkaus- ja biojäteastioiden tyhjennyspäivät voivat vaihdella muutamalla päivällä koko toimialueella, jos niiden normaali tyhjennyspäivä osuu juhannusviikolle.

Juhannusviikolla sekajäteastioiden tyhjennykset voivat niin ikään vaihdella muutamalla päivällä LSJH:n kuljetusten piirissä olevissa kunnissa Kemiönsaaressa, Maskussa, Mynämäessä, Naantalissa, Nousiaisissa, Raisiossa, Ruskon Vahdolla ja Paraisten saaristossa.

Aurassa, Kaarinassa, Liedossa, Marttilassa, Paimiossa, Paraisilla, Pöytyällä, Ruskolla, Salossa, Sauvossa, Turussa ja Uudessakaupungissa sekajätteen juhannusajan tyhjennyspäivistä kannattaa tiedustella omalta jätteenkuljettajalta.

Lietetyhjennyksiä ei tehdä juhannusaattona. Kesäaikaan lietetyhjennys kannattaa muutenkin tilata hyvissä ajoin, sillä kesäasukkaiden saapuminen tuo vilskettä lietteenkuljettajien työpäiviin.

Älä jätä jätteitä jäteastioiden ulkopuolelle

Etenkin saaristoon juhannusta viettämään suunnistavien kannattaa muistaa, että alueen ekopisteet ja aluekeräyspisteet ovat juhlaviikonlopun jäljiltä kovalla käytöllä. Roskaantumista ehkäistään astioiden ylimääräisillä tyhjennyksillä ennen ja jälkeen juhannuksen.

Jokainen asukas ja mökkiläinen voi omalta osaltaan huolehtia jätteen keräyspisteiden siistinä pysymisestä: Esimerkiksi suurikokoiset pahvit kannattaa viedä lajitteluasemille tai vaihtoehtoisesti repiä pienemmiksi paloiksi ja litistää kunnolla, jotta ne eivät täytä kartonginkeräysastiaa ennen aikojaan. Jos aluekeräys- tai ekopisteiden jäteastiat ovat täynnä, jätteitä ei voi jättää jäteastioiden ulkopuolelle.

Roskaantuminen alkaa helposti jo yhdestä jäteastian ulkopuolelle jätetystä roskapussista. Keräyspisteille ei myöskään saa jättää jätettä, kuten huonekaluja, sähkölaiteromua, rakennusjätettä tai muuta vastaavaa suurikokoista jätettä, jotka kuuluisi viedä lajitteluasemille.

Tarkka lajittelu tasaa jäteastioiden täyttymistä ja on siksi tärkeää niin juhannuksena kuin kesälomalla. Vinkit ajankohtaisten jätteiden lajitteluun voi lukea alla olevasta kesän jätteiden ABC:stä.

LSJH toivottaa kaikille alueen vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille siistiä ja iloista keskikesän juhlaa!

Kesän jätteiden ABC

Juhannuksena ei mene jäteastioiden äärellä sormi suuhun, kun opiskelee ennalta kesän yleisimpien jätteiden lajitteluohjeet! Kesän jätteiden ABC:n tarjoaa Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Aurinkorasva

Oikea osoite vanhentunutta tököttiä sisältävälle aurinkorasvapurkille on sekajätteen jäteastia. Jos muoviseen putkiloon pakatun rasvan käyttää viimeiseen pisaraan, voi putelin lajitella muovipakkauksiin. Jos rasvatuubissa on irrotettava korkki tai pumppuosa, irrotathan ne putelista ja laitat erillisinä keräysastiaan.

Bluetooth kaiutin tai puhelin

Jäivätkö juhannuksen laituritanssit väliin rikkinäisen kaiuttimen takia? Sukelsiko puhelin tiskialtaaseen tai rantaveteen?

Oikea osoite rikkinäiselle kaiuttimelle on sähkölaiteromun keräys. Rikki mennyt puhelin on sekin sähkölaiteromua, mutta sen voi myös hävittää tietoturvallisesti tietoturvajätteen joukossa. Tietoturvajätettä otetaan LSJH:n alueella vastaan Turun Topinojan ja Salon Korvenmäen lajitteluasemilla.

Ennen kuin kaiuttimen tai puhelimen kuitenkin lajittelee jätteeksi, kannattaa jätteen synnyn ehkäisyn nimissä varmistua siitä, ettei kumpaakaan saa enää ehjäksi korjauttamalla. LSJH:n alueella on useita korjausalan yrityksiä, jotka korjaavat kaikenlaista vaatteista sähkölaitteisiin ja huonekaluihin. LSJH:n toimialueen korjauspalveluyritykset löytyvät kootusti osoitteesta https://korjaa.se/varsinais-suomi.

Grilli ja grillihiilet

Sähkögrilli on rikki mentyään sähkölaiteromua. Tiesithän, että sähkölaiteromun vieminen keräykseen on täysin maksutonta; oli kyse sitten pienestä tai isosta sähkölaitteesta. Pienimpiä sähkölaitteita otetaan vastaan niitä myyvissä liikkeissä, kaiken kokoisia voit tuoda LSJH:n lajitteluasemille. Rikkinäisen kaasugrillin voit tuoda lajitteluasemalle niin ikään maksutta: se otetaan vastaan metalliromuna. Metalliromua on myös rikki mennyt pallo- tai hiiligrilli.

Jos joudut käyttämään kertakäyttögrilliä, toimi seuraavasti: grillin päällä oleva muovinen kääre on muovipakkaus ja mukana tuleva pahvinen kansi lajitellaan kartonginkeräykseen. Grilliosa lajitellaan metallinkeräykseen.

Kun olet lopettanut grillaamisen millä tahansa hiiliä vaativalla välineellä, poista täysin jäähtyneet hiilet grillistä ja laita ne esimerkiksi muovipussiin pakattuna sekajätteeseen. Muista, että hiilet jäähtyvät hitaasti. Kuumia grillihiiliä ei missään tapauksessa saa laittaa jäteastiaan.

Hanaviinipakkaus

Laatikon sisällä oleva tyhjä viinipussi lajitellaan muovipakkauksiin, samoin pakkauksessa oleva usein muovinen kantokahva. Itse pahvinen kuori viedään litistettynä kartonginkeräykseen.

Herneenpalot, kirsikankivet ja mansikankannat

Nämä voit lajitella kompostiin tai biojäteastiaan. Biojätteeseen kuuluvat myös maissintähkät, salaatinkannat ja pienet luut. Kun mitoittaa juhannuksen tarjottavat oikein, ei ruokahävikkiä pääse syntymään!

Hyönteismyrkky

Onko kaapin perukoille jäänyt vanha hyttyskarkote? Kaikenlaiset hyönteismyrkyt ovat vaarallista jätettä, joka kuuluu viedä lajitteluasemalle. Kotitalouksilta otetaan asemilla maksutta vastaan kerralla 50 kiloa vaarallisia jätteitä. Jos metallisessa pakkauksessa oleva hyttysmyrkky on käytetty ihan loppuun, eikä painetta pullossa enää ole, sen voi lajitella metalliin. Muovinen korkki on muovipakkaus. Hyttys- ja punkkikarkotetta löytyy myös muovisissa suihkepulloissa. Lajittele ne tyhjinä muovipakkauksiin.

Juhannuskokko

Muistathan, että juhannuskokossa saa polttaa vain puhdasta puuta ja risuja. Älä koskaan polta roskia kokossa tai saunanpesässä, sillä se saastuttaa luontoa. Alueen sekajätteet hyödynnetään lähienergiaksi Lounavoiman modernissa ekovoimalaitoksessa Salon Korvenmäessä, missä roskat pystytään käsittelemään puhtaasti. Kokkoon voit toki viskata vihdan, jahka olet saanut saunomisesta tarpeeksesi. Muista kuitenkin seurata varoituksia. Metsäpalovaroituksen aikana kokko on jätettävä odottamaan ensi jussia. Juhannuskokon, grillin tai saunanpesän puhtaan puuntuhkan voit käyttää lannoitteena puutarhassa. Jos laitat sekajäteastiaan tuhkaa, jäähdytä ja pakkaa se tiiviisti pahvilaatikkoon tai muovipussiin.

Juomatölkki tai -pullo

Oikea osoite metallisille juomatölkeille ei ole ojanpenkka, vesistö tai juhannuskokko vaan kaupan pullonpalautusautomaatti. Sama koskee juotavapulloja, jotka ovat lasisia tai muovisia. Pantittoman tölkin voi lajitella metallinkeräykseen, pantittoman muovipullon muovipakkausten keräykseen ja pantittoman lasisen limupullon lasipakkauksiin.

Jäätelötikut

Yksittäiset jäätelötikut lajitellaan biojäteastiaan.

Kaasupullot ja -patruunat

Grillaillessa tai retkeillessä käytetyt kaasupullot ja -patruunat kuuluvat vaarallisen jätteen keräykseen. Nestekaasupulloille kannattaa tiedustella täyttöä jälleenmyyjiltä.

Kalastusvälineet

Suomen Pakkauskierrätys Rinki järjestää yhteistyössä LSJH:n kanssa kalaverkkojen ja muiden muovia sisältävien passiivisesti pyytävien kalastusvälineiden keräyskokeilun LSJH:n alueella aina 30. syyskuuta asti. Passiivisesti pyytäviä kalastusvälineitä otetaan kokeilun aikana vastaan kaikilla LSJH:n lajitteluasemilla Utön ja Yläneen lajitteluasemia lukuun ottamatta sekä LSJH:n kaikissa kiertävissä keräyksissä, jotka pysähtyvät kesä–syyskuussa. Lisätiedot: https://lsjh.fi/kotitalouksien-passiivisesti-pyytavia-muovia-sisaltavia-kalastusvalineita-kerataan-lsjhn-alueella-75-kohteessa/.

Kertakäyttöastiat

Jätä ostamatta ja suosi kestoastioita. Juhannuksena, kuten muinakin juhlapyhinä, jätettä voi syntyä normaalia enemmän, joten älä kasvata jätevuorta turhilla kertakäyttötavaroilla. Kestoastiat antavat juhannuksen juhla-aterialle arvokkuutta ja seuraavana päivänä ne tiskataan nopeasti kesäkeittiössä auringonpaisteesta nauttien. Sadesään sattuessa tiskausapua saa taivaalta. Huom! Älä tiskaa astioita koskaan suoraan meressä tai järvessä tai kaada pesuvesiä vesistöön. Kaada astianpesuvesi tiskauksen jälkeen maahan, jotta ravinteet ja haitalliset aineet suodattuvat maakerrosten läpi eivätkä mene suoraan veteen.

Kiuas

Väsyikö kiuas juhannusviikonlopun saunomisesta? Hajonnut puukiuas lajitellaan metallina, sähkökiuas sen sijaan sähkölaitteena. Kummankin tuominen lajitteluasemalle on maksutonta.

Kondomipakkaus

Juhannusyö on perinteisesti rakkauden aikaa <3 Kondomipaketin pahvinen kuori lajitellaan kartonkipakkauksiin ja yksittäisen kondomin päällä oleva muovinen suojakuori muovipakkauksiin. Rikkinäinen tai käytetty kondomi on sekajätettä. Ethän huuhdo sitä alas vessanpöntöstä tai heitä kuivakäymälään tai luontoon!

Kukkaseppele

Juhannuksen vakiasuste. Nahistuneen seppeleen voi nakata sellaisenaan biojätteeseen tai kompostoida lehtikompostorissa. Jos seppeleessä on käytetty rautalankaa, se tulee poistaa ja lajitella metallinkeräykseen. Juhannusvinkki: tee kukkaseppele lupiinista ja osallistut samalla vieraslajitalkoisiin! Lupiinin kukinnot, joissa ei ole vielä siemeniä, voi laittaa biojätteeseen tai kompostiin. Huolellisesti ja tiiviisti tuplajätesäkkiin pakattuja vieraslajien pienkuormia vastaanotetaan kaikilla LSJH:n lajitteluasemilla veloituksetta. Pienet määrät vieraslajeja saa myös laittaa tuplaroskapussiin tiiviisti pakattuna omaan sekajäteastiaan. Punkkialueilla kannattaa kukat seppeleen tekoon hommata kukkakaupasta!

Makkarapaketin kääre

Ei kuulu grilliin, takkaan tai juhannuskokkoon. Muovinen makkarapaketin kääre lajitellaan muovipakkauksiin. Grillissä, takassa tai kokossa poltettuna se päästää ilmoille ympäristölle ja ihmisille haitallisia yhdisteitä.

Mekko tai shortsit

Repesikö mekko, kuluivatko shortsit käyttökelvottomiksi? Jos ompelutaitoja ei ole, eikä korjaajakaan saa vaatetta pelastettua, voit viedä mekon ja shortsit jollekin LSJH:n poistotekstiilin keräyspisteistä. Poistotekstiiliin voit lajitella myös muuta käyttökelvotonta vaatetta ja kodintekstiiliä. Katso lähimpänä oleva keräyspiste osoitteesta www.kierrätys.info rastittamalla vasemmalla olevasta laatikosta sana poistotekstiilit.

Jos tarvitset rikki menneen vaatteen tilalle korvaavaa, kannattaa se ensisijaisesti ostaa käytettynä. Esimerkiksi LSJH:n tekstiilien kierrätysmyymälä Lempparista voit ostaa käytettyjä vaatteita ja kodintekstiilejä huokeaan kilohintaan. Myynnissä on vaatteita lapsille, nuorille ja aikuisille arkeen sekä juhlaan – myös juhannukseen! Myymälä sijaitsee osoitteessa Pläkkikaupunginkatu 27, Turku ja on avoinna ma–ke klo 11–17 ja to klo 11–18 (lukuun ottamatta juhannuksen aatonaattoa to 19.6., jolloin se on suljettuna).

Mölkyt, tikkataulut ja muut pihapelit

Talveksi ulos unohtuneet pihapelit saattavat olla kesän alussa entisiä. Lajittele rikki menneet pelit materiaalin mukaan. Mölkyn puiset palikat kelpaavat puujätteeseen, samoin krokettipelin mailat ja pallot. Puujätteen tuominen lajitteluasemille on maksutonta! Tikkataulun tikat ja krokettipelin metalliset portit sen sijaan lajitellaan metallinkeräykseen. Itse tikkataulu on sekajätettä.

Nappo

Nappo, kuuppa, vesikauha, muovikauha. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yhtä kaikki: tämä muovinen mökkisaunojen vakiovaruste ei rikki mennessään kuulu muovipakkausten keräykseen, vaan se lajitellaan sekajätteeseen. Sama lajitteluohje koskee rikkinäisiä pesuvateja, ämpäreitä, vesisaaveja ja muita muovitavaroita. Ne eivät ole muovipakkauksia vaan muovituotteita. Täysin puiset kauhat ovat puujätettä, jota voi tuoda lajitteluasemalle maksutta. Puuvartiset metallikauhat lajitellaan metalliin.

Pelastusliivit

Juhannuksen tärkein varuste! Pelastusliivien kunto kannattaa tarkistaa vuosittain ja niitä on syytä huoltaa ja säilyttää valmistajan ohjeiden mukaan. Kun pelastusliivit tulevat tiensä päähän, oikea jäteastia niille on sekajäte.

Käytettyjen, lauenneiden paukkuliivien liiviosan, laukaisimen ja sulakkeen voi sellaisenaan lajitella sekajätteeseen. Tyhjän hiilidioksidisäiliön voi lajitella metallinkeräykseen.

Laukeamattomia paukkuliivejä, jotka sisältävät laukaisimen, sulakkeen ja patruunan, ei saa laittaa sellaisenaan kodin jäteastiaan, eikä niitä sellaisenaan vastaanoteta LSJH:n asemilla, sillä ne voivat aiheuttaa yllättäviä ja ennakoimattomia vaaratilanteita jätettä käsiteltäessä. Laukeamattomille paukkuliiveille voi kysyä vastaanottoa tai käsittelyohjetta jälleenmyyjältä tai maahantuojalta.

Rikkinäinen Suomen lippu

Suomen lippu tulee hävittää kansallislipun arvon mukaisella tavalla. Voit hävittää lipun polttamalla tai leikkaamalla sen pieniksi palasiksi, minkä jälkeen voit hävittää palaset muutamassa erässä sekajätteen mukana. Näin estät palojen yhteen kasaamisen ja lipun tunnistamisen paloista. Lippua ei saa haudata maahan eikä mereen.

Saunavihta

Kuivahtanut saunavihta on mainiota sytykettä saunanpesässä. Vihdan voi myös silputa kompostoriin, jossa se toimii karkeana seosaineena. Juhannuskokossakin vihta ritisee mukavasti.

Sillipurkki

Nauti viimeistä palaa myöten, mielellään uusien perunoiden kylkiäisenä. Valuta ylimääräiset nesteet viemäriin, lajittele metallikansi metalliin ja lasipurkki lasipakkausten keräykseen. Muovinen sillipurkki tai muovisen sillipaketin kuori kuuluu muovipakkausten keräykseen.

Teltta

Eikö teltta enää pysy pystyssä? Vanhan rikkinäisen teltan kankaan voi lajitella sekajätteeseen. Teltan metalliosat kuuluvat metallinkeräykseen.

Uimalelut

Ui sydämesi kyllyydestä! Rikkinäiset kellukkeet, uimapatjat ja lötköpötköt lajitellaan sekajätteeseen. Myy tai lahjoita vielä kunnossa olevat seuraaville käyttäjille.

Vene

Tuliko paattiin reikä? Eikö pursi enää kanna? Rikkinäisen veneen viimeisen leposijan ei kuulu olla mökkirannassa, jossa vene hajoaa hiljalleen mikromuoveiksi Itämereen. Alle 5-metrisiä lasikuituveneitä tai abs-muoviveneitä otetaan vastaan kaikilla LSJH:n lajitteluasemilla pienten jäte-erien hinnaston mukaan suurikokoisena sekajätteenä. Jätekeskuksissa, joissa on autovaaka, alle 5-metriset veneet vastaanotetaan karkeajätteenä suurten jäte-erien hinnaston mukaan veneen painon perusteella. Yli 5-metrisiä veneitä otetaan vastaan ainoastaan Topinojan jätekeskuksessa Turussa ja Korvenmäen jätekeskuksessa Salossa. Metalliset veneet otetaan lajitteluasemilla vastaan maksutta (Huom! Ilman nesteitä).

LSJH ja Pidä Saaristo Siistinä ry järjestävät tänä vuonna venekeräyksen Saaristomerellä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://lsjh.fi/saaristomerella-kerataan-taas-romuveneita-loppukesasta/.

Katso muiden jätteiden lajitteluohjeita osoitteesta www.lsjh.fi/abc.

Tiekirkot kutsuvat kesällä matkailijoita ja musiikin ystäviä

$
0
0

Turun ja Kaarinan seurakunnat avaavat jälleen kesäksi useita kirkkoja osana valtakunnallista Tiekirkko-toimintaa. Tiekirkot tarjoavat matkailijoille ja paikallisille mahdollisuuden tutustua kirkkoarkkitehtuuriin, historiaan ja hengelliseen perintöön rauhallisessa ja inspiroivassa ympäristössä. Useissa kirkoissa on paikalla opas, ja ohjelmassa on myös musiikkiesityksiä ja opastettuja kierroksia.

– Kirkoissa on vuosisatojen ajan sanottu "tahdon", hyvästelty rakkaita ja etsitty elämän suuntaa. Moni palaa lomalla oman sukunsa tärkeille paikoille – vihkikirkkoon, kastekirkkoon tai hautausmaan reunalle. Tiekirkot ovat myös ikkunoita Suomen historiaan: niillä on omat kiehtovat tarinansa, jotka kertovat paikkakunnan vaiheista, rakennusperinteestä ja yhteisöstä eri aikoina, sanoo Kirkkopalvelujen viestintäpäällikkö Johanna Järventaus.

Turun tuomiokirkko on yksi Suomen tunnetuimmista kirkoista ja tarjoaa kesäisin monipuolista ohjelmaa: urkumusiikkia, kesämusiikkiesityksiä, opastettuja kierroksia sekä tunnelmallisen kesäkahvilan. Kirkko on myös osa Keskiajan Turku -tapahtumaa.

Turun Martinkirkko, joka on suosittu vihki- ja kastekirkko, ja sen hyvä akustiikka tekee siitä myös pidetyn konserttipaikan. Kesäisin kirkko toimii tiekirkkona, tarjoten matkailijoille mahdollisuuden hiljentymiseen, arkkitehtuuriin tutustumiseen ja kulttuurihistorialliseen pysähdykseen

Piikkiön kirkko (Pyhän Nikolauksen kirkko) sijaitsee vehreässä ympäristössä Kaarinassa ja tarjoaa kävijöille mahdollisuuden tutustua perinteiseen suomalaiskirkkoon, jonka historia ulottuu vuosisatojen taakse. Kirkon rauhallinen tunnelma ja kaunis ympäristö tekevät siitä ihanteellisen paikan hiljentymiselle ja kulttuurimatkailulle.

Pyhän Katariinan kirkko Turussa on keskiaikainen kivikirkko, jonka arkkitehtuuri ja historia puhuttelevat kävijöitä yhä tänäkin päivänä. Kirkossa on kesäisin opas paikalla kertomassa sen vaiheista ja yksityiskohdista, jotka muuten saattaisivat jäädä huomaamatta. Tämä kirkko on erityisesti historiasta kiinnostuneiden suosiossa.

Kuusiston kirkko sijaitsee lähellä Kuusiston linnanraunioita ja tarjoaa mahdollisuuden yhdistää kulttuurikohteet ja luonnonläheinen retki. Kirkossa on saatavilla opastusta, ja sen sijainti tekee siitä houkuttelevan kohteen niin perheille kuin yksittäisille matkailijoillekin.

Tiekirkot ovat osa lähes 270 kirkon verkostoa ympäri Suomen. Ne tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää kulttuuri, historia ja hiljentyminen kesämatkailun yhteyteen, täysin maksutta.

Turun tiekirkkojen aukioloajat sekä tiedot kaikista Suomen tiekirkoista löytyvät osoitteesta www.tiekirkot.fi.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Liisa Toivonen, viestintäpäällikkö, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
liisa.toivonen@evl.fi, 040 341 7281

Sanja Salla, yhteyskoordinaattori, Tiekirkot
sanja.salla@kirkkopalvelut.fi, 040 351 8330

Johanna Järventaus, viestintäpäällikkö, Kirkkopalvelut
johanna.jarventaus@kirkkopalvelut.fi, 040 156 1010

Jätä raakapuun kuormauspaikat rauhaan

$
0
0

Väylävirasto saa jatkuvasti ilmoituksia luvattomasta liikkumisesta tai oleskelusta raakapuun kuormauspaikoilla eri puolilla Suomea. Viime aikoina ongelmia on ollut erityisesti Seinäjoella. Rautatiealueen läpi ei saa oikaista – myös liikkuminen raiteilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on vaarallista ja kiellettyä myös laissa.

Rautateiden varsilla sijaitsee yhteensä 70 raakapuun kuormauspaikkaa ympäri Suomen. Kuten itse rautatiellä, myös kuormausalueella on luvaton liikkuminen paitsi laissa kiellettyä myös vaarallista.

”Alueilla liikkuu raskasta kalustoa, joita ei välttämättä huomaa puukasojen takaa eivätkä kuljettajat välttämättä huomaa luvattomia kulkijoita. Yrittäjät tekevät jatkuvasti havaintoja ulkopuolisista liikkujista kuormausalueilla. Läheltä piti -tilanteita syntyy valitettavan usein, ja vakavan henkilövahingon uhka on usein läsnä”, muistuttaa Väyläviraston asiantuntija Kimmo Tiainen.

Seinäjoen kuormausalueella todella paljon luvatonta liikennettä

Väylävirasto on saanut havaintoja luvattomasta liikkumisesta useilla eri raakapuun kuormauspaikalla. Viime aikoina erityisesti Seinäjoen viime syksynä käyttöön otettu kuormausalue sekä sille johtava tie ovat nousseet negatiivisessa mielessä esille.

”Seinäjoella on muun muassa tehty avotulta täysin väärään paikkaan, roskattu jatkuvasti ja pidetty luvattomia mopomiittejä tai muita ajoneuvokokoontumisia. Poliisiakin on tarvittu paikalle muutamaan otteeseen. Koko maan mittakaavassa yleisin ongelma on kuormauspaikan läpi oikaiseminen tai ilkivalta”, Tiainen selvittää.

Alueiden aitaaminen ei ole kestävä ratkaisu

Väylävirasto on rakentanut aitaa joihinkin ongelmallisimpiin kohteisiin, mutta se ei laajemmassa mittakaavassa ole kestävä ratkaisu luvattoman liikkumisen haasteisiin raakapuun kuormauspaikoilla.

”Aidan rakentaminen on kallista, eikä alueita kuitenkaan voida sulkea kokonaan, koska niihin on päästävä niin junilla kuin kumipyörilläkin. Ihmisten on vain ymmärrettävä luvattoman liikkumisen riskit sekä heille itselleen että alueella työskenteleville”, Tiainen vetoaa.

Rautatien ja raakapuun kuormausalueiden vaaroista kannattaa keskustella lasten ja nuorten kanssa niin kouluissa kuin kotonakin. Keskusteluvinkkejä löydät Väyläviraston verkkosivuilta.

Lisätietoja:

Kimmo Tiainen (p. 029 534 3343, etunimi.sukunimi@vayla.fi)
asiantuntija, rautateiden raakapuun kuormausalueiden isännöinti
Väylävirasto

Pitsiviikon festivaalitunnelma täyttää Rauman 19.–27.7.2025

$
0
0

Rauman Pitsiviikkoa vietetään tänä kesänä 55. kerran 19.–27.7.2025. Kaupunkifestivaali tarjoaa yhdeksän päivän ajan monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille raumalaisille ja matkailijoille. Festivaalin aikana järjestetään lähes 300 erilaista tapahtumaa, jotka levittäytyvät eri puolille kaupunkia. Mukana on yli 100 ohjelmajärjestäjää yksityishenkilöistä yhdistyksiin ja yrityksiin.

– Vuosi toisensa jälkeen ilahdumme siitä, kuinka moni paikallinen toimija lähtee innolla mukaan Pitsiviikon toteutukseen. Tämä on aidosti koko kaupungin yhteinen juhla, vastaava kulttuurituottaja Outi Lehtorinne toteaa.

Hurmaavat ohjelmat tuovat iloa koko perheelle

Erilaisia perheen pienimmille luotuja ohjelmia löytyy jokaiselta Pitsiviikon päivältä. Lapsille suunnattuja tapahtumia ovat esimerkiksi kepparikilpailut, erilaiset työpajat, pehmoleluklinikka sekä monipuoliset satu- ja taidetuokiot eri kohteissa. Museoiden non stop -kierroksilla lapset pääsevät muun muassa aarrejahtiin Kosti-ketun kanssa, ratkaisemaan pitsiarvoituksia ja seikkailemaan merenkulkija Valon matkassa.

Savilanpuisto soi! -tapahtuma svengaa keskiviikosta perjantaihin

Pitsiviikon keskiviikon nuortentapahtuma Youth of Savilassa lavalle nousevat suosikkiartistit Sara Bee, ANI ja Averagekidluke. Torstaina Savilan lavalla järjestetään perinteinen Pitsimissikilpailu. Kilpailun jälkeen yleisö voi nauttia Rauman Soittokunnan konsertista, jonka solistina nähdään Pepe Willberg.

Perjantaina Savilanpuistossa on ohjelmaa aamupäivästä iltamyöhään. Lavalla nähdään vatsastapuhuja Sari Aalto, Hevisaurus, tanssi- ja säveltaideteos á la Iida & René sekä Josén Pimeä Puoli. Illan huipentaa suomalaisen musiikin kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Suvi Teräsniska. Savilanpuiston konserttialue on kaikille avoin, maksuton ja päihteetön. Liikuntarajoitteiset voivat seurata keikkoja tänäkin vuonna myös katsomokorokkeelta, jonka kokoa kasvatetaan viime vuodesta.

Perinteisiä ja uusia elämyksiä ympäri kaupunkia

Pitsiviikon hurmaavia perinteitä edustavat esimerkiksi upeat pitsinäyttelyt Posellilla sekä erilaiset nypläyskurssit ja -näytökset. Pitsiviikon avoimet pihat ja pihakirppikset ovat auki koko yhdeksän päivän ajan. Myös kaupungin kymmenet taiteilijat ja käsityön taitajat avaavat ovensa Pitsiviikon ajaksi.

Luvassa on lisäksi monipuolisia opastettuja kierroksia, piknik-tapahtumia, yhteislauluja ja luonnossa liikkumista.

Ohjelma laajentuu Rauman keskusta-alueen lisäksi merenrantaan, Lappiin ja Kodisjoelle.

Tärppeinä keskustan ulkopuolisista ohjelmista voisi nostaa esimerkiksi Häplänperän Valittajien keikan Sammallahdenmäellä sekä kasvivärjäyksen teemapäivän ja vohvelikahvilan Sepän torpalla Kodisjoella. Rannan toimijoilla on myös upeita musiikki- ja taide-elämyksiä, joista kannattaa poimia omat suosikit, kulttuurituottaja Satu Ruotsalainen kertoo.

Markkinahumu täyttää keskustan

Käsityöläismarkkinat palaavat tänä vuonna takaisin Kalatorille. Kädentaitoja ja käsin tehtyjä tuotteita on tarjolla perjantaina 25.7. klo 1222 ja lauantaina 26.7. klo 1016.

Kansainväliset Suurmarkkinat rantautuvat Pitsiviikolle keskiviikosta lauantaihin. Markkinoiden tämän vuoden teemana on Makumatka maailman ympäri. Mukana kiertueella on kauppiaita yli 30 maasta, ja tarjolla on ennätysmäärä eri maiden ruokia ja herkkuja. Kansainväliset suurmarkkinat ovat auki keskiviikosta torstaihin 23.24.7. klo 1020, perjantaina 25.7. klo 1024 ja lauantaina 26.7. klo 1018. Mustan pitsin perjantaina markkinat laajentuvat Mustan pitsin yön markkinoihin, jotka jatkuvat pitkälle myöhäisiltaan.

Ohjelma kokonaisuudessaan osoitteessa www.pitsiviikko.fi/ohjelma, torstaina 3.7. kotiin jaettavasta ohjelmaliitteestä sekä Pitsiviikon some-kanavilta. Tarkempien aikataulutietojen lisäksi verkkosivuilta löytyy tieto maksullisuudesta, ilmoittautumisista ja kohderyhmistä.

Lisätietoja antavat
Outi Lehtorinne, vastaava kulttuurituottaja, puh. 044 793 3041
Satu Ruotsalainen, kulttuurituottaja, puh. 044 793 3527

FakeUpdates jatkaa yhä yleisimpänä haittaohjelmana Suomessa – SafePay nousi haittaohjelmaryhmien kärkeen

$
0
0

Check Pointin toukokuun haittaohjelmakatsaus paljastaa: FakeUpdates yhä yleisin Suomessa ja maailmalla – SafePay nimellä tunnettu haittaohjelmaryhmä nousi toukokuun tilaistoissa ykköseksi

ESPOO – 10. kesäkuuta 2025 – Maailman johtava kyberturvallisuusratkaisujen tarjoaja ja alan edelläkävijä Check Point Software Technologies (NASDAQ: CHKP) on julkaissut toukokuun 2025 haittaohjelmakatsauksensa. Raportin mukaan FakeUpdates jatkoi maailman yleisimpänä haittaohjelmana, vaikuttaen 5,41 prosenttiin organisaatioista maailmanlaajuisesti. Suomessa sen esiintyvyys oli 3,80 prosenttia. Etähallintatroijalainen Remcos nousi Suomessa toiseksi yleisimmäksi haittaohjelmaksi. Suomessa sen esiintyvyys oli 3,38 %.

SafePay nousi toukokuussa haittaohjelmaryhmien kärkeen. Ryhmä havaittiin ensimmäisen kerran marraskuussa 2024, ja se hyödyntää niin sanottua kaksoiskiristysstrategiaa: kohteen tiedostot salataan samalla, kun arkaluontoista tietoa varastetaan lunnaiden maksun painostamiseksi. Erityisesti haittaohjelman sisältämä kyrillisellä aakkostolla kirjoitettujen kielten poissulkeminen viittaa mahdollisiin yhteyksiin venäläisiin toimijoihin.

SafePay käyttää aggressiivisia neuvottelutaktiikoita, kuten suoria puheluita uhreille sekä niin kutsuttua "häpeäsivustoa", jolla julkaistaan maksamattomien uhrien varastettuja tietoja. Vaikka ryhmä ei toimi Ransomware-as-a-Service (RaaS) -mallin mukaisesti, se on jo listannut yli 200 uhriksi joutunutta organisaatiota. Erityistä huomiota herättää se, että lähes viidennes uhreista on saksalaisia toimijoita. Se on poikkeama, joka erottuu tavanomaisista maailmanlaajuisista kiristysohjelmien kohdentamiskuvioista.

Europol ja yhteistyökumppanit kaatoivat Lumma Infostealerin

Toukokuussa Europol, FBI, Microsoft ja muut yhteistyökumppanit toteuttivat suuren operaation merkittävää haittaohjelmapalvelualusta Lummaa vastaan. Operaation seurauksena tuhansia verkkotunnuksia takavarikoitiin, mutta Lumman Venäjällä sijaitsevien ydinkeskusten väitettiin säilyneen toimintakunnossa. Kehittäjät saivat palautettua infastruktuurin kuntoon nopeasti.

Operaatio aiheutti merkittävää imagohaittaa, sillä viranomaiset käyttivät keinoinaan muun muassa tietojenkalastelua ja psykologista painetta levittääkseen epäluottamusta Lumman käyttäjien keskuudessa. Vaikka viranomaisten isku häiritsi toimintaa, Lummaan liittyvä tieto leviää yhä lisäten pitkäaikaisia riskejä.

Suomen yleisimmät haittaohjelmat toukokuussa 2025:

  1. FakeUpdates (eli SocGholish) – JavaScriptillä kirjoitettu latausohjelma, joka huijaa käyttäjiä asentamaan tekaistuja selainpäivityksiä. Tallentaa haitalliset hyötykuormat levylle ennen niiden suorittamista ja toimii väylänä muun muassa GootLoaderin, Dridexin ja AZORultin kaltaisille haittaohjelmille. Esiintyvyys 3,80 %.
  2. Remcos – Etähallintatroijalainen (RAT), joka havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Se leviää roskapostien liitteinä olevien Microsoft Office -dokumenttien mukana ja on suunniteltu ohittamaan Microsoft Windowsin käyttäjätilien valvonta (UAC) sekä suorittamaan haittaohjelmia korkeilla järjestelmäoikeuksilla. Esiintyvyys 3,38 %.
  3. Androxgh0st – Pythonilla kirjoitettu bottiverkkohaittaohjelma, joka hyödyntää mm. Laravel- ja Apache-järjestelmien haavoittuvuuksia. Se varastaa arkaluonteisia tietoja kuten AWS-avaimia ja Twilio-tunnuksia, ja sitä käytetään usein pilvipalveluiden väärinkäyttöön. Esiintyvyys 0,84 %.
  4. SysJoker, Shiz, Quimitchin, Kazy, Pykspa, Ngioweb, vipersoftx. – Kaikkien haittaohjelmien esiintyvyys 0,42 %.

Maailman yleisimmät haittaohjelmat toukokuussa 2025:

  1. FakeUpdates (eli SocGholish) – JavaScriptillä kirjoitettu latausohjelma, joka tallentaa haitalliset hyötykuormat levylle ennen niiden suorittamista. FakeUpdates on ollut syynä monien muiden haittaohjelmien, kuten GootLoaderin, Dridexin, NetSupportin, DoppelPaymerin ja AZORultin, leviämiseen. Esiintyvyys 5 %.
  2. Remcos – Etähallintatroijalainen (RAT), joka havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Se leviää roskapostien liitteinä olevien Microsoft Office -dokumenttien mukana ja on suunniteltu ohittamaan Microsoft Windowsin käyttäjätilien valvonta (UAC) sekä suorittamaan haittaohjelmia korkeilla järjestelmäoikeuksilla. Esiintyvyys 3 %.
  3. Androxgh0st– Pythonilla kirjoitettu bottiverkkohaittaohjelma, joka hyödyntää mm. Laravel- ja Apache-järjestelmien haavoittuvuuksia. Se varastaa arkaluonteisia tietoja kuten AWS-avaimia ja Twilio-tunnuksia, ja sitä käytetään usein pilvipalveluiden väärinkäyttöön. Esiintyvyys 3 %

Maailmanlaajuisesti eniten kyberhyökkäysten kohteeksi joutuneet toimialat:

  1. Koulutus
  2. Julkishallinto
  3. Telekommunikaatio.

Aktiivisimmat kiristysryhmät toukokuussa 2025:

Kiristyshaittaohjelmat hallitsevat yhä kyberrikollisuuden kenttää. Tällä kertaa suurimmaksi uhaksi on noussut SafePay, jonka uusi operaattorisukupolvi kohdistaa hyökkäyksiään sekä suuriin yrityksiin että pienempiin toimijoihin. Näiden ryhmien käyttämät taktiikat kehittyvät yhä monimutkaisemmiksi, ja kilpailu niiden välillä kiihtyy.

  1. SafePay – SafePay on kiristyshaittaohjelmaryhmä, joka havaittiin ensimmäisen kerran marraskuussa 2024. Viitteet viittaavat mahdolliseen yhteyteen Venäjään. Ryhmä käyttää niin sanottua kaksoiskiristysmallia: se salaa uhrien tiedostot ja samalla varastaa arkaluontoista dataa lisätäkseen painetta maksun saamiseksi. Vaikka SafePay ei toimi kiristyshaittaohjelmapalveluna (Ransomware-as-a-Service, RaaS), se on ilmoittanut poikkeuksellisen suuresta määrästä uhreja. Ryhmän keskitetty ja sisäisesti johdettu rakenne tuottaa johdonmukaisia taktiikoita, tekniikoita ja toimintamalleja (TTP) sekä kohdennettua toimintaa.

  2. Qilin (Agenda) – Qilin (tunnetaan myös nimellä Agenda) – Kiristysohjelmapalveluna (ransomware-as-a-service, RaaS) toimiva rikollisoperaatio, joka yhteistyökumppaneidensa kanssa salaa ja varastaa tietoja murrettujen organisaatioiden järjestelmistä ja vaatii niistä lunnaita. Qilin havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2022, ja se on kehitetty Golang-ohjelmointikielellä. Sen kohteina ovat olleet muun muassa terveydenhuolto- ja koulutussektorin toimijat, erityisesti suuryritykset. Qilin leviää yleensä haitallisia linkkejä sisältävien tietojenkalasteluviestien kautta. Saatuaan pääsyn verkkoon se pyrkii viemään arkaluonteista tietoa ja laajentamaan pääsyään verkon sisällä salattavan datan löytämiseksi.
  3. Play – Kiristysohjelma, joka havaittiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2022, ja on kohdistunut laajaan joukkoon yrityksiä ja kriittistä infrastruktuuria Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. Play-kiristysohjelmat pääsevät yleensä verkkoihin vaarantuneiden tilien kautta tai hyödyntämällä paikkaamattomia haavoittuvuuksia.

Koko toukokuun 2025 haittaohjelmakatsaus on luettavissa Check Pointin blogissa: https://blog.checkpoint.com/research/may-2025-malware-spotlight-safepay-surges-to-the-forefront-of-cyber-threats/

Check Pointin uhkientorjuntaresurssit ovat saatavilla osoitteessa https://www.checkpoint.com/.

Lisätiedot:

Jarno Ahlström, Lead Security Engineer, Cyber Security Evangelist, Check Point Software, jarnoa@checkpoint.com, p. 040 707 0706.

Viivi Tynjälä, Country Manager, Finland and Baltics, Check Point Software, viivit@checkpoint.com, p. 0400 411 530.


Haastattelu- ja kuvapyynnöt: OSG Viestintä, checkpointpr@osg.fi

Vt 4 parantaminen Joutsassa Leivonmäen pohjoispuolella: Liikenne siirtyy kiertoteille Havumäentien kohdalla 23. kesäkuuta

$
0
0

Valtatien 4 liikenne ohjataan tilapäisille kiertoteille Leivonmäen pohjoispuolella Joutsassa, Havumäentien (tie 6162) läheisyydessä maanantaista 23. kesäkuuta 2025 alkaen. Lyhyet, 100 metrin pituiset kiertotiet ovat käytössä molempiin ajosuuntiin noin viiden viikon ajan (viikot 26–30). Parannettavalta tieosuudelta poistetaan viikkojen 25 ja 26 aikana myös linja-autopysäkkejä.

Työalueilla on voimassa alennetut nopeusrajoitukset. Liikennejärjestelyt liittyvät maantierumpujen rakentamiseen valtatien ali.

Linja-autopysäkkejä poistuu käytöstä viikoilla 25 ja 26

Valtatien parannustöiden yhteydessä Leivonmäen pohjoispuolella poistetaan linja-autopysäkkejä käytöstä viikkojen 25–26 aikana. Muutokset perustuvat hyväksyttyyn tiesuunnitelmaan, jossa on määritetty, että parannettavalta osuudelta poistetaan kaikki nykyiset linja-autopysäkit, joiden yhteydessä ei ole turvallista sillan kautta tapahtuvaa yhteyttä pysäkille. Niiden tilalle ei rakenneta korvaavia pysäkkejä.

Käytöstä poistuvat pysäkit:

  • Markunlahti, Havumäentie ja Häkkisen Mylly
  • Rutaranta/Koivutie ja Kuhasenmäki

Leivonmäen ja Rutalahden pysäkkiparit säilyvät nykyisillä sijainneillaan. Lisäksi Mäntyniementien kohdalla sijaitsevat pysäköintialueet poistuvat käytöstä.

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, puh. 029 534 3563, etunimi.sukunimi@vayla.fi

Työmaapäällikkö Antti Solismaa, puh. 040 430 1858, etunimi.sukunimi@grk.fi

Seuraa hanketta:
https://vayla.fi/vt-4-parantaminen-joutsassa-leivonmaen-pohjoispuolella

Hankkeessa rakennetaan valtatielle 4 Naukjärven kohdalle Joutsassa keskikaiteelliset ohituskaistat molempiin ajosuuntiin ja toteutetaan tarvittavat yksityisteiden liittymäjärjestelyt sekä rinnakkaistiet. Tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta, turvallisuutta ja ennakoitavuutta, erityisesti pitkän matkan tavara- ja henkilöliikenteelle. Parannettavan tieosuuden pituus on kuusi kilometriä. Rakennustyöt tehdään vuosien 2025–2026 aikana. Hankkeen kustannusarvio on 14 miljoonaa euroa.


Rockfest 2025 on Suomen suurin rock-juhla! Näin saavut sujuvasti paikalle!

$
0
0


📍 Artukaisten kenttä ja Gatorade Center
📌 Artukaistentie 8, Turku
🗓 Rockfest 2025 to-la 12.-14.6.2025

🚂 Saapuminen junalla
VR kuljettaa festarikävijät eri puolilta Suomea Turkuun. Rockfestin aikaiset vuorot ovat myynnissä osoitteessa vr.fi.
Helsingistä lähtee Rockfestin erikoisjuna IC 951 Turkuun torstaina 12.6. klo 11.35. Matkalla on odotettavissa Rockfestin yllätysohjelmaa sekä tuote- ja lippupalkintoja. Erikoisjunan menossa mukana myös Radio Rock! VR on järjestänyt normaalien junavuorojen lisäksi lisävuorot perjantain ja lauantain festaripäivien päätteeksi Helsinkiin ja Tampereelle.

🚗 Saapuminen autolla
Rockfestin festivaalialueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee maksullinen päiväparkki. Seuraa opasteita "P-ROCKFEST" lähialueilla ja liikenteenohjaajien ohjeita paikalle saapuessa.
Ostathan pysäköintilippusi ennakkoon: https://www.tiketti.fi/rockfest-2025-artukaisten-kentta-turku-lippuja/104258
Parkkipaikkalippu vaihdetaan parkkilippuun paikan päällä.
1 päivän parkkilipulla aina seuraavaan päivään klo 12:00 asti. 3 päivän parkkilipulla voi pysäköidä to-su. Parkkilipuilla voit poistua parkkipaikalta ja saapua takaisin. Varaudu kuitenkin mahdollisiin jonoihin.
Yöpyminen ajoneuvoissa ei ole sallittua parkkialueilla. Yöpyä voi erillisellä leirintäalueella, jossa on teltta- ja karavaanipaikkoja sekä valmiiksi pystytettyjä vuokrattavia telttoja, premium-telttoja ja rockboxeja: https://rockfest.fi/info/majoitus/
👉 Suosittelemme kimppakyytejä – säästät rahaa ja ympäristöä!

🚕 Saapuminen taksilla
Rockfestin virallisena taksikumppanina toimii Taxidata! Kyydin tilaaminen: Voit tilata menokyydin festivaaleille joko soittamalla numeroon 0200 10041 (2,03 € /puhelu + 0,25 €/20 sek + pvm/mpm) tai Taxidata-sovelluksen kautta. Taxidatalla on oma taksialue Rockfestin pääsisäänkäynnin läheisyydessä, jossa on taksitolppa sekä Taxidatan henkilökuntaa auttamassa asiakkaita.

🚌 Festaribussit & julkinen liikenne
Festaribussit kulkevat Turun keskustasta festarialueelle ja takaisin.
Reittiä liikennöi Fölin bussit. Vuoroja on lisätty Rockfestin ajaksi!
Tarkemmat aikataulut: https://www.foli.fi/fi
Etäisyydet: Turun rautatieasemalta festarialueelle 5,1 km, Turun bussiasemalta festarialueelle 5,9 km

🚶♀️ Saapuminen kävellen tai pyörällä
Pyöräparkki löytyy tapahtuma-alueen porttien läheltä.
Ota oma lukko mukaan – järjestäjä ei vastaa kadonneista pyöristä.

Esteettömyys
Festivaalin sisäänkäynti, pysäköinti- ja leirintäalue ovat esteettömiä.
Esteettömät WC-tilat ja katselukorokkeet (pois lukien sisälava) ovat käytettävissä.

🎟 Portit, liput ja rannekkeenvaihto
Portit aukeavat torstaina 12.6. klo 15.30, perjantaina 13.6. klo 14.30 ja lauantaina 14.6. klo 14.30
Varaudu turvatarkastukseen – tarkista kielletyt esineet ennen saapumista. Lista alla.
Vaihda lippusi rannekkeeseen ennakkovaihtopisteessä (Kauppakeskus Hansa, Yliopistonkatu 20, Turku): ti-pe 10.-13.6. klo 11-19, la 14.6. klo 11-16. Rannekkeita vaihdetaan myös festivaalin portilla.

🧥Narikka
Sisääntulojen yhteydestä löytyvät narikat. Hinta 4e.

❗️Ikäraja
Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta

🚫 Kielletyt esineet ja asiat
Järjestelmäkamerat (median kuvausluvat akkreditoinnin kautta etukäteen), läppärit, padit, videokamerat, dronet, kuvauslennokit, sateenvarjot, polkupyörät, lasipullot ja tölkit (riippumata sisällöstä), alkoholituotteet ja huumausaineet, ampuma- ja teräaseet, monitoimityökalut, räjähteet, huomioliivit/-takit, eväät (sallittuja ovat mm. pienet välipalat kuten patukat, hedelmät, karkit yms. sekä hypoeväät), ilotulitteet, soihdut, laserit, paksut ketjut ja muut lyömäaseet, eläimet, retkituolit, julisteiden, flyereiden tms. jako alueella, liput ja banderollit (järjestyksenvalvojilla on oikeus kieltää lippujen ja banderollien tankojen ja keppien vieminen tapahtuma-alueelle), selfiekepit, gimballit ja muut kameroiden/puhelinten varret/tukivarret/jalat (median kuvausluvat erikseen akkreditoinnin kautta), yleisön käsien päällä ”surffaaminen” eli crowd surfing on turvallisuussyistä kielletty, helikopterilla tai lentokoneella alueelle saapuminen.

🎵 Ohjelma
Rockfestissä on kolme lavaa, kaksi ulkona ja yksi sisällä Gatorade Centerissä. Tapahtuman ohjelma ja aikataulut löytyvät: https://rockfest.fi/info/aikataulu/

🍔🍺 Ruoka ja juoma
Alueella on runsaasti ruoka- ja juomamyyntipisteitä. Tapahtumassa on käytössä tölkkipantti 1e, jonka asiakas maksaa juomaa tilatessaan ja saa pantin takaisin palauttaessaan tölkin myyntipisteeseen.

🎫 Liput
Vielä ilman lippua? Lipunmyynti on käynnissä osoitteessa: https://rockfest.fi/liput/

ℹ️ Lisätietoa & kartat
Tapahtuma-alueen kartta ja FAQ löytyvät nettisivuilta:
👉 www.rockfest.fi/saapuminen

🎸 Nähdään Rockfestissä – valmistaudu elämäsi festivaaliin!

Heinäkuun IKEA-uutuudet tuovat väriä ja leikkisyyttä loppukesän kotiin

$
0
0

Kauden uutuustuotteet juhlistavat skandinaavisen tyylin iloista ja leikittelevää puolta. Raikkaan vihreät huonekalut, iloiset väripilkut ja ilmeikkäät yksityiskohdat keittiössä piristävät arkea. Aaltokuvioiset vuodevaatteet, graafiset matot ja suloiset valaisimet tuovat sisustukseen kodikkuutta. Uutuuksiin kuuluvat myös vesiaiheinen BERGVATTNET-mallisto, suunnittelijana suomalainen Hanna-Kaarina Heikkilä, sekä MÄVINN-mallisto, joka yhdistää perinteisen käsityötaidon ja modernin muotoilun.

Vaaleanvihreä NISSAFORS-tarjoiluvaunu tuo arkea helpottavaa toiminnallisuutta pieniin tiloihin ja liikkuu helposti paikasta toiseen. Se toimii säilytyspaikkana keittiövälineille, toimistotarvikkeille tai muille pienille tavaroille. Tarjoiluvaunu on monipuolinen valinta kodin eri tiloihin tai vaikka yöpöydäksi makuuhuoneeseen.

ENSMÄRKE-pöytävalaisimen siro ja selkeä muotoilu sekä kauniit puuyksityiskohdat tekevät siitä tyylikkään ja toimivan lisävalon tilaan kuin tilaan. Valaisin luo kohdistettua valoa, joka sopii hyvin lukemiseen. Lisäksi siinä on kätevä USB-C-laturi, joka mahdollistaa puhelimen tai tabletin nopean latauksen.

Iloisia yksityiskohtia keittiöön
Muutama pirteä yksityiskohta keittiössä voi tehdä arjen askareista pieniä ilon hetkiä. Värikkäät RINNIG-keittiöpyyhkeet ja IKEA 365+ -säilytyskorit tuovat hauskuutta kotitöihin. Pilkulliset vihreät OFTAST-kulhot ja sammakkoaiheiset MATA-ruoka-astiat tekevät ruokailusta miellyttävämpää erityisesti perheen pienimmille.

Uusi kolmen RÖDSNULTRA-tarjoiluvadin setti tekee jokaisesta ruokailuhetkestä juhlaa. Olipa kyseessä perheen tai ystävien tapasilta, romanttinen hetki juustolautasen ympärillä tai rennon illanvieton järjestäminen, ne luovat kattaukseen tunnelmaa.

Tekstiilit, jotka tuovat väriä ja persoonallisuutta
Heinäkuun uutuustekstiileissä yhdistyvät skandinaaviset värit ja ajattomat kuviot. Kodikkuutta lisäävät pirteän oranssit, punaiset ja siniset sävyt, sekä erilaiset koristetyynyt ja huovat. Rohkea HYLSNEJLIKA-pussilakanasetti ilahduttaa graafisella ruutukuviollaan, joka koostuu erimuotoisista ja -kokoisista kukista. Polyesteri-viskoosisekoite on kestävä ja sileä materiaali. Kankaassa käytetty polyesteri on 100 % kierrätettyä.

Emma Hagmanin suunnittelema PORTLAKMÅLLA-pussilakanasetti on koristeltu aaltoilevilla vihreillä raidoilla, jotka tuovat raikkaan ilmeen makuuhuoneeseen. Hengittävä puuvilla-viskoosiseos tarjoaa hienostuneen kiillon ja pehmeyden.

BERGVATTNET: Kylpyhuone, joka erottuu edukseen
BERGVATTNET-mallisto on suunniteltu edistämään viisaampaa veden käyttöä. Leikkisät, edulliset ja älykkäät tuotteet auttavat tekemään veden säästämisestä osan arkea. Hanna-Kaarina Heikkilän suunnittelema automaattiohjain ohjaa aluksi kylmän suihkuveden sankoon ja vaihtaa virtauksen takaisin käsisuihkuun veden lämmetessä. Kerätyn veden voi käyttää esimerkiksi kasvien kasteluun tai lattioiden puhdistamiseen. Mallistoon kuuluu myös sinivalkoinen suihkuverho, kylpymatto ja –pyyhe, sekä karahvi ja lasit. Tuotteissa on hyödynnetty kierrätettyjä materiaaleja.

MÄVINN: Yhteistyössä luonnon kanssa
MÄVINN-mallisto on syntynyt yhteistyössä sosiaalisten yritysten kanssa ja tuo kotiin ainutlaatuisia tuotteita, joissa käytetään luonnollisia, uusiutuvia ja biohajoavia materiaaleja, kuten banaaninkuorta, juuttia ja palmyranlehtiä. Materiaaleina ne ovat myös erittäin kestäviä. Mallisto sisältää erilaisia koreja, tekstiilejä sekä kauniin banaanikuituisen lampunvarjostimen.

Uutuudet tulevat saataville IKEA-tavarataloihin ja -verkkokauppaan heinäkuun aikana.

Lisätiedot:
IKEA Viestintä
pr.finland@ikea.com
puh. 040 451 7856

Kansainvälinen matkailu kasvaa Oulussa – saksalaisten yöpymiset nousussa, uusi lentoyhteys Frankfurtista tuo lisävirettä kesään

$
0
0

Huhtikuun 2025 majoitustilastot vahvistavat Oulun asemaa matkailun kasvukohteena: rekisteröidyt ulkomaalaisten yöpymiset kasvoivat 16 %, vaikka kotimaisten rekisteröityjen yöpymisten määrä laski 14 %. Yhteensä Oulussa kirjattiin 37 800 rekisteröityä yöpymistä, mikä on 11,5 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Saksa erottuu selkeänä nousumarkkinana, josta saapuneet matkailijat tekivät 940 yöpymistä – kasvua lähes 40 %.

Lapland Hotels Oulu jälleen auki – laajennus kasvattaa kapasiteettia

Oulun majoituskapasiteetti saa kaivattua lisävahvistusta, kun Lapland Hotels Oulu on jälleen avattu. Hotellissa on edelleen käynnissä laajennus, jonka valmistuttua huoneita on yhteensä 256. Tämä kasvattaa kaupungin valmiuksia palvella entistä paremmin kasvavaa kotimaista ja kansainvälistä kysyntää.

Nallikarissa odotetaan kymmenen vuoden vilkkainta kesää

Kesä näyttää poikkeuksellisen lupaavalta myös Oulun tunnetuimmalla matkailualueella, Nallikarissa. Nallikari Seaside Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Walter kertoo:

”Odotamme innolla tulevaa kesää – asuntomessualue sijaitsee aivan vieressä, ja meillä on tehty useita majoitussopimuksia tapahtumajärjestäjien kanssa. Lisäksi alue on nyt hyvässä kunnossa monen vuoden kehitystyön jälkeen. Uskon, että Nallikari palveluineen herättää ihastusta niin kotimaisten kuin kansainvälisten kävijöiden keskuudessa.”

Myös varaustilanne tukee ennusteita:

”Erityisesti tapahtumien aikaan kysyntä on suurta, joten kesälomamajoitusta etsivien kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja ottaa yhteyttä suoraan vastaanottoomme. Uuden huoneistohotellimme ansiosta tarjontaa on nyt enemmän ja monipuolisemmin. Kesällä asiakkaamme ovat pääosin yksittäisiä lomailijoita, mutta mukaan mahtuu myös kansainvälisiä ryhmiä. Ryhmiä palvelemme kuitenkin parhaiten sesongin ulkopuolella.”

Oulun kesässä tapahtuu – Kuninkuusravit, Asuntomessut ja festivaalit täyttävät kaupungin

Oulun kesä 2025 on täynnä vetovoimaisia tapahtumia. Kaupungissa järjestetään Kuninkuusravit, valtakunnalliset Asuntomessut sekä useita suuria kulttuuri- ja musiikkitapahtumia kuten Varjo-festivaali, Qstock, Suomipop ja Oulun juhlaviikot. Nämä tapahtumat houkuttelevat matkailijoita eri puolilta Suomea ja Eurooppaa.

”Oulu on tänä kesänä tapahtumakaupunki isolla T:llä. Olemme rakentaneet näkyvyyttä pitkäjänteisesti, ja nyt työ kantaa hedelmää. Oulu kiinnostaa, ja tänne on helppo tulla – etenkin nyt, kun uusi lentoyhteys avautuu suoraan Keski-Euroopasta,” toteaa Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari

Discover Airlinesin suora lentoyhteys Frankfurtista Ouluun alkaa 9.6.

Merkittävä lisävahvistus alueen saavutettavuuteen saadaan ensi viikolla, kun Discover Airlines aloittaa suorat lennot Frankfurtista Ouluun. Ensilento saapuu 9.6.2025, ja yhteyden odotetaan lisäävän erityisesti saksalaisten matkailijoiden määrää entisestään. Suora yhteys yhdeltä Euroopan suurimmista lentokentistä tekee Oulusta entistä saavutettavamman vaihtoehdon kansainvälisille matkailijoille.

Metsäteollisuuden markkinat odottavissa tunnelmissa

$
0
0

Pressmeddelande på svenska

Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannetiedotteen mukaan metsäteollisuustuotteiden markkinanäkymät ovat kaksijakoiset loppuvuoden osalta. Kysynnän kasvua tukevat kuluttajien reaaliansiotason nousu, inflaation hidastuminen, työllisyyden paraneminen sekä koronlaskujen jatkuminen. Toisaalta maailmantalouden loppuvuoden kehitykseen vaikuttavat merkittävästi Yhdysvaltojen tullipolitiikka, sen mahdollisesti käynnistämät kauppasodat sekä muut geopoliittiset uhkakuvat, jotka toteutuessaan voivat johtaa epävarmuuden kasvuun ja metsäteollisuustuotteiden kysynnän heikkenemiseen.

Sahatavaran tuotanto ja vienti varovaisessa kasvussa

Vaikka Euroopassa korot ovat laskeneet, rakentamiseen tämä vaikuttaa viiveellä. Talouden lisääntynyt epävarmuus heijastuu puolestaan kuluttajien asunnonostopäätöksiin. Euroopassa sahatavaran hintatasoa pitävät yllä korkeat tukkipuiden hinnat ja pula tukeista, mikä on saanut sahat rajoittamaan tuotantoaan useissa maissa. Kilpailu Aasiassa on kiristymässä venäläisen ja myös kanadalaisen sahatavaran tarjontamäärien kasvun myötä. Vuonna 2025 Suomen sahatavaran tuotannon ennustetaan kasvavan maltillisesti pari prosenttia 11,2 miljoonaan kuutiometriin. Sahatavaran vientimäärien puolestaan ennakoidaan kasvavan tänä vuonna kolme prosenttia ja vientihinnan vahvistuvan seitsemän prosenttia viime vuodesta.

Vaisu rakentaminen Euroopassa heijastuu havuvanerin kysyntään. Sen sijaan koivuvanerin kysyntä on pysynyt vakaana ja osaksi myös vahvistunut. Etenkin nesteytetyn maakaasun kuljetuksiin ja varastointiin tarvittavan koivuvanerin kysyntä on vahvaa. Alkuvuoden vaneritehtaiden työtaistelut heijastuvat tuotantomääriin, ja vanerin tuotannon ennustetaan Suomessa supistuvan tänä vuonna kaksi prosenttia ja viennin prosentin viime vuodesta. Vanerin keskimääräisen vientihinnan odotetaan nousevan kaksi prosenttia.

Kartongin ja sellun tuotanto- ja vientimäärät kasvavat hieman tänä vuonna

Massa- ja paperiteollisuustuotteiden tuotanto- ja vientimääriin vaikuttavat tänä vuonna markkinoiden heikko kysyntätilanne, tullit, kapasiteetin alhaiset käyntiasteet, valmistuvat investoinnit sekä ostajien varastotasot. Kartonkien kysyntä on päämarkkina-alueilla vaihtelevaa ja epävarmuustekijöitä paljon. Kartongin tuotannon ja viennin kasvun ennakoidaan jäävän merkittävästä kapasiteetin lisäyksestä huolimatta tänä vuonna kolmeen prosenttiin. Kartonkien keskimääräiset vientihinnat nousevat neljä prosenttia.

Paperin kysyntä keskeisillä markkina-alueilla on ollut matala ja kotimaisten paperikoneiden käyntiasteet ovat olleet alhaiset. Pitkällä aikavälillä paperin kysyntätrendi jatkuu alenevana. Markkinoiden vaisu tunnelma näkyy paperin tuotanto- ja vientimäärissä, jotka alenevat kolmisen prosenttia viime vuodesta. Myös keskimääräinen vientihinta jää viime vuotta heikommaksi. Suomen selluvienti ja tuotantomäärät kasvavat poikkeuksellisten tapahtumien sävyttämästä viime vuodesta 2–3 prosenttia, mutta kapasiteetin käyntiaste jää markkinatilanteen seurauksena edelleen alhaiseksi. Vaikka sellun keskimääräinen vientihinta alenee viime vuodesta, korkeat kuitukustannukset tukevat vientihinnan tason säilymistä loppuvuoden aikana. Kokonaisuudessaan massojen tuotanto kasvaa hieman tuotantokapasiteetin kasvaessa. Tuotantoseisokit ja lomautukset ovat mahdollisia kaikilla kemiallisen metsäteollisuuden sektoreilla loppuvuoden aikana.

Kantohintojen nousu hidastumassa

Vuonna 2025 teollisuuspuun hakkuiden ennustetaan kasvavan prosentin viime vuodesta 62,8 miljoonaan kuutiometriin. Sekä kuitu- että tukkipuiden hakkuumäärät kasvavat prosentin. Raakapuun tuonnin Suomeen ennakoidaan vakiintuvan noin viiden miljoonaan kuutiometrin tasolle.

Venäläisen tuontipuun poistuttua markkinoilta metsäteollisuuden puunhankinta on keskittynyt kotimaahan. Yhdessä energiapuun kasvaneen kysynnän myötä vaikutus on näkynyt kotimaan kantohintojen nousuna. Kuitupuiden kantohintojen ennustetaan kuluvana vuonna nousevan vielä 7–8 prosenttia. Havutukkien keskimääräisten kantohintojen arvioidaan nousevan 5–6 prosenttia ja koivutukin neljä prosenttia. Kantohintojen nousun odotetaan hidastuvan kuluvana vuonna.

Vuonna 2025 metsähakkeen käytön odotetaan laskevan muutaman prosentin edellisvuodesta 10 miljoonaan kuutiometriin alkuvuoden lauhuuden ja maltillisen sähkön hinnan seurauksena. Metsähakkeen laitoshinnan odotetaan kuluvan vuoden aikana pysyvän viime vuoden tasolla energiapuun korkeiden varastotasojen sekä laskevien käyttömäärien seurauksena. Pellettituotannon ei tänä vuonna odoteta kasvavan sivutuotepuun tarjonnan jatkuessa niukkana.

Metsäsektorin vuoden 2026 näkymiä arvioidaan lokakuussa ilmestyvässä Metsäsektorin suhdannekatsauksessa.

Julkaisu: Metsäsektorin suhdannetiedote

Lisätietoja:

  • Talouskehitys; erikoistutkija Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, jari.viitanen@luke.fi
  • Puutuoteteollisuus; erikoistutkija Antti Mutanen, puh. 029 532 3070, antti.mutanen@luke.fi
  • Massa- ja paperiteollisuus; tutkimuspäällikkö Matleena Kniivilä, puh. 029 532 2253, matleena.kniivila@luke.fi
  • Raakapuumarkkinat; tutkija Jussi Leppänen, puh. 029 532 5444, jussi.leppanen@luke.fi
  • Bioenergiamarkkinat; tutkimuspäällikkö Johanna Routa, puh. 029 532 5045, johanna.routa@luke.fi

Kysely: Yritykset lisäävät IoT-investointeja, mutta enemmän kuin joka kolmas yrityspäättäjä on huonosti tietoinen niiden tietoturvasta

$
0
0

Yritykset ja kunnat haluavat tehdä tulevaisuudessa jopa 200 000 euron arvoisia IoT-investointeja, mutta ovat huonosti tietoisia niiden tietoturvasta sekä niihin liittyvistä uhista, kertoo Digitan kiinteistöyrityksille sekä kiinteistöasioista vastaaville päättäjille teetetty kyselytutkimus. Kuntasektorilla tietoisuus on keskimääräistä heikommalla tasolla, mikä voi hidastaa uusien teknologioiden turvallista käyttöönottoa. Taloustutkimuksen toteuttamaan tutkimukseen vastasi 50 yritys- ja 50 kuntapäättäjää, jotka ovat joko päättävässä asemassa tai heillä on päätöksen teossa rooli liittyen IoT-ratkaisujen hankintoihin.

Tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa (65 %) ilmoittaa lisäävänsä investointeja jonkin verran ja kahdeksan prosenttia huomattavasti, mutta jopa reilu kolmannes (37 %) kokee olevansa huonosti tietoinen IoT-ratkaisuihin liittyvästä tietoturvasta ja uhkista.

Digitan IoT-liiketoiminnasta vastaava johtaja Tuomas Kolkka toteaa tietoturvan olevan olennainen osa IoT-ratkaisuihin panostamista.

”Tulokset osoittavat selkeästi, että IoT-teknologioiden hyödyntäminen vaatii organisaatioilta paitsi teknistä osaamista myös strategista suunnittelua ja resursseja. Niin kunta- kuin yksityissektorilla olisi tärkeää lisätä tietoturvatietoisuutta ja vahvistaa osaamista. IoT-ratkaisut tulevat olemaan tärkeässä osassa Suomen talouskasvua ja niiden toteuttaminen tulee pystyä tekemään tietoturva huomioiden”

Kolkan mukaan tietämättömyys IoT-tietoturvasta lisää alttiutta muun muassa seuraaville uhkille:

  • Luvattomat pääsyt IoT-laitteisiin: Puutteellisesti suojatut laitteet voivat toimia porttina koko organisaation tietoverkkoon.
  • Tietomurrot ja tietovuodot: Laitteiden keräämä tieto voi sisältää arkaluonteista dataa, jonka vuotaminen aiheuttaa vakavia yksityisyys- ja mainehaittoja.
  • Haittaohjelmat ja bottiverkot: Haavoittuvat IoT-laitteet voidaan valjastaa esimerkiksi palvelunestohyökkäysten välineiksi.
  • Laitevikojen hyväksikäyttö: Vanhentuneet tai huonosti ylläpidetyt laitteet voivat sisältää tunnettuja haavoittuvuuksia, joita ei ole paikattu.

”On tärkeä muistaa, että oikein toteutettuna IoT-ratkaisut ovat sekä turvallisia ja tehokkaita. Heti alusta lähtien on olennaista valita toteutukseen luotettava kumppani, huolehtia henkilöstön kouluttamisesta tietoturvan suhteen sekä tarkastaa ja päivittää tietoturva säännöllisesti”, Kolkka muistuttaa.

Digitan oma maanlaajuinen IoT-verkko perustuu LoRaWAN-teknologiaan. LoRaWAN- teknologia tarjoaa IoT-laitteille turvallisen yhteyden. Sen tietoturva perustuu useaan kerrokseen ja vahvaan salaukseen. Pääperiaatteita ovat vahva salaus, avainten hallinta ja viestien eheys. Laitteilla ei myöskään ole IP-osoitteita, joten ne eivät ole internetissä "kiinni".

Jopa 200 000 euron investointeja

Tutkimuksessa ilmeni myös, että vajaa kolmasosa vastaajista kokee organisaatiossa selkeitä esteitä IoT-teknologian käyttöönottoon liittyen. Yleisimpinä haasteina ovat soveltuminen omiin tarpeisiin, hallinnointi, osaamisen puute omassa organisaatiossa sekä tarpeen konkretisointi. Vastausten mukaan peräti 66 prosenttia niistä, jotka kokevat esteitä, ilmoittaa tietoturvan olleen joko pieni tai suuri ongelma potentiaalisen hyödyntämisen näkökulmasta.

”IoT-teknologiat tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia tehokkuuden, energiansäästön ja palvelujen parantamisen näkökulmasta, mutta niiden hyödyntäminen edellyttää sekä osaamista että selkeää ymmärrystä myös riskeistä ja uhista. Tulosten perusteella tämä ymmärrys ei ole vielä Suomessa tarpeeksi hyvällä tasolla”, Kolkka toteaa.

Tällä hetkellä kiinteistöalan yritykset käyttävät IoT-ratkaisuja tutkimuksen mukaan eniten olosuhteiden, kuten kosteuden, lämpötilan tai hiilidioksidin mittaamiseen. Jatkossa IoT-investoinneilla tavoitellaan useimmin nopeampaa reagointia, säästöjä ja turvallisuutta.

Etenkin säästöt energiatehokkuudessa kiinnostavat nyt yrityksiä, sillä vastaajista peräti 95 prosenttia ilmoitti tavoittelevansa IoT-investoinneilla niitä.

Yritykset ovat kyselyn perusteella valmiita käyttämään myös rahaa IoT-ratkaisuihin. Suurin osa vastaajista (34 %) aikoo investoida 10 000 – 100 000 euron välillä. Kuitenkin jopa joka kymmenes vastaaja aikoo investoida yli 200 000 euroa.

”Uskomme, että tämä on kasvava sektori ja yritykset haluavat tähän nyt panostaa sitä mukaan, kun ymmärrys IoT:n tuomista mahdollisuuksista kasvaa”, Kolkka näkee.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää yritysten ja julkisen sektorin IOT-investointien tilannetta, aikomuksia sekä mahdollisia esteitä. Kohderyhmänä ovat olleet suomalaisten yritysten ja julkisen puolen edustajat ja tutkimuksen näyte on hankittu Pro Finder yritystietokannasta. Tutkimuksen toteutuksessa on käytetty puhelinhaastatteluja (n=100) ja tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin alkuvuodesta 2025.

Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt:

Tuomas Kolkka
IoT liiketoiminnan johtaja
+ 358 50 340 9073
tuomas.kolkka@digita.fi

Viewing all 114931 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>