Arctic Awards on vuosittainen hankekilpailu, joka nostaa esille Euroopan unionin pohjoisilla alueilla toteutettavien hankkeiden saavutuksia. Kilpailun tavoitteena on tunnistaa hyviä käytäntöjä ja edistää pohjoisten alueiden yhteistyötä. Kilpailun järjestävät viisi Euroopan unionin rahoittamaa yhteistyöohjelmaa: Pohjoinen Periferia ja Arktinen, Interreg Botnia – Atlantica, Interreg Nord, Kolarctic CBC ja Karelia CBC.
Vuoden 2022 voittaja julkistetaan Oulussa keskiviikkona 25.1.2023. Voitosta kisaavat kolme tuomariston valitsemaa finalistia: Wasteless Karelias, GRUDE ja FAIR. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Finalistit valinneeseen tuomaristoon kuuluivat Suomen Barentsin ja Pohjoisen ulottuvuuden suurlähettiläs Jari Vilén, puheenjohtaja Tinna Hallgrímsdóttir, Icelandic Youth Environmental Association -järjestöstä sekä erityisasiantuntija Ossi Tornberg työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Ohjelma
Opening of the event and welcome Kirsti Mijnhijmer, Interreg NPA Head of Secretariat and Ms Riikka Holster, Kolarctic CBC Programme Manager
What kind of green innovation and new opportunities young people want for a sustainable life in the Arctic (online) An inspirational talk by Tinna Hallgrímsdóttir, Chair of the Icelandic Youth Environmental Association
The importance of Cooperating in the Arctic A keynote speech by Ambassador Jari Vilén, Chair of the Committee of Senior Officials of the Barents Euro-Arctic Council (CSO)
Throwback Arctic Awards and Arctic Awards 2022 An brief story of the Arctic Awards and special edition Arctic Awards 2022
The Arctic Awards 2022 Finalists Last chance for the finalists to gain the votes in the room: Wasteless Karelias, GRUDE and FAIR will present their success stories and vision.
The voting closes for the announcement of the winner!
NAPAPIIRIN SANKARIT 4 rikkoi 100 000 katsojan rajan
Juha Wuolijoen ohjaama ja Pekko Pesosen käsikirjoittama Napapiirin sankarit 4 on valloittanut suomalaiset: perjantaina 23.12.2022 ensi-iltansa saanut elokuva on nyt rikkonut 100 000 katsojan rajan.
Ennakkonäytökset mukaan lukien on Napis4:n nähnyt tiistain 17.1.2023 päätteeksi jo 100 820 katsojaa. Legendaarisen leffasarjan neljännen osan näytökset jatkuvat elokuvateattereissa kautta maan edelleen. Yellow Film & TV:n tuottaman komedian levittää SF Studios.
”Satatuhatta katsojaa on huikea saavutus. Haluan kiittää Napiksen yleisöä näyttelijöiden ja koko työryhmän puolesta. Toivottavasti elokuva jatkaa yhtä vahvasti lippuluukuilla.”
Juha Wuolijoki Ohjaaja, Napapiirin sankarit 4
”100.000 katsojaa edellyttää toki tuotantoyhtiöltä ja tekijöiltä hyvää ja kiinnostavaa elokuvaa. Mutta se, että elokuvan voi ylipäätään nähdä, ja että 100.000 katsojaa saa sen katsottavakseen – siihen tarvitaan saumatonta yhteistyötä levitysyhtiön ja elokuvateattereiden kanssa. Napis4-leffaa on esitetty Suomessa pienimpiäkin teattereita myöten. Kiitoksen tällaisesta merkkipaalusta ansaitsevat siis myös SF Studios ja elokuvateatterit kautta maan.”
Marko Talli Tuottaja, Napapiirin sankarit 4 Yellow Film & TV
”SF Studios onnittelee Napapiirin sankarit 4 -elokuvan koko tuotanto- ja tekijätiimiä upean rajapyykin saavuttamisesta. Satatuhatta katsojaa elokuvateattereissa on aina juhlan aihe, olipa sitten kyseessä kotimainen tai Hollywood-elokuva. SF Studiosilla avataankin tänään samppanjapullo ja skoolataan elokuvan käsikirjoittajalle, ohjaajalle ja näyttelijöille!”
Timo Räisänen Teatterilevityksen johtaja SF Studios
Yhteensä koko Napapiirin sankarit -saaga on koonnut maan elokuvateattereihin yli miljoona katsojaa, ja lukeutuu siten ylivoimaisesti Suomen suosituimpiin leffasarjoihin.
Legendaarisista lentävistä lauseistaan muistettu komediasaaga saa jatkoa, kun Juha Wuolijoen ohjaama Napapiirin sankarit 4 sai ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan jouluna, perjantaina 23.12.2022.
Sitten viime Napiksen on elämä heitellyt sankareita, mutta jotkin asiat pysyvät. Tällä kertaa Napapiirillä juostaan perin vaikeasti löydettävän tofun perässä. Aikaa tofun hommaamiseen on vain vähän ja muutama muukin muuttuja tuo metsästykseen omat haasteensa, mutta mitäpä ei napapiiriläinen sankari tekisi rakkauden tähden.
Uniikin Napis-tyylin ja -huumorin elokuvassa takaa Pekko Pesosen käsikirjoitus aiempien leffasarjan osien tapaan. Napapiirillä kohdataan tuttuun tapaan pari uutta muuttujaa: elokuvan pääosassa sankaridebytoi Heikki Ranta ja toisena uutena kasvona nähdään Mikko Töyssy.
Napapiirillä seikkailevat edelleen myös muun muassa sankarikonkarit Pamela Tola, Kari Ketonen ja Timo Lavikainen, jotka eivät enää esittelyitä kaipaa.
Napapiirin sankarit 4 -elokuvan tuottavat Marko Talli ja Olli Haikka Yellow Film & TV:ltä. Leffan levittää ja markkinoi SF Studios.
Pelattava koru toimii kulttuurihyvinvoinnin edistäjänä. Museolla on tavoitteena viedä korupeli esimerkiksi päiväkeskuksiin tai vanhainkoteihin. Peli on kaupallistettavissa, mikäli pelin suunnittelijat löytävät sopivan yhteistyökumppanin.
Jaakko Kemppainen kertoo pelin suunnitteluprosessista: “Peli sai alkunsa työstäessäni 100 Peli-ideaa kirjaani. Idea yhdistyi koruihin kollegani Heli Kauhasen ja Korumuseo-yhteistyön kautta. Pelin tekeminen yhdessä korumuotoilijan kanssa oli todella mielenkiintoista. Pelien ja korujen muotoilussa on hyvin paljon samoja periaatteita, mutta käytännön tasolla työskentely ja sen vaiheet eroavat toisistaan paljon. Oli innostavaa nähdä, kuinka Kirsti käsitteli teemaa korun suunnitteluvaiheessa. Samoin Satu Ahopellon työskentely korttien ja sääntöjen suunnittelussa valmiin korun perusteella oli inspiroivaa. Poikkitaiteellinen työskentely osoittautui inspiroivaksi ja opettavaiseksi ja se vaikuttaa varmasti myös tuleviin pelisuunnitteluprojekteihini.”
Korumuotoilija Kirsti Doukasin mielestä Koru on peli- projekti on ollut muotoilijan näkökulmasta todella innostava. Hän jatkaa: ”Idean kehittelyssä täytyi ottaa käytettävyys huomioon monella eri tasolla. Korun täytyy toimia sekä pelilautana että päälle puettavana esineenä. Lisäksi pohdin paljon sitä, mikä tekee pelilaudasta korun, mikä ylipäänsä tekee korusta korun. Minkälaisia viitteitä koruun sen pitäisi sisältää. Peliksi toteutetussa konseptissa, mikä tahansa pelin osasista voisi olla myös koru. Lisäksi osasten liitokset viittaavat kaulakorujen tyypillisiin liitoksiin. Liikkuvat rengasliitokset mahdollistavat pelilaudan muokkaamisen pöydällä eri muotoihin.
Idean saattaminen konkreettisen pelin muotoon on toteutettu 3D-mallinnuksen ja -tulostamisen avulla. Pelin eri osaset on valmistettu jauhetulostusmenetelmällä ja viimeistelty käsityönä. Pelin on valmistanut Saarikorpi Design Oy Fiskarsin ruukissa."
Museon henkilöstö työsti peliin museopedagogisen ulottuvuuden kysymysten, muistojen jakamisen ja tietokorttien avulla. Koru on Peli! -hankkeessa ovat olleet mukana: pelitaiteen läänintaiteilija Jaakko Kemppainen, taideasiantuntija Heli Kauhanen, korumuotoilija Kirsti Doukas, graafikko Satu Ahopelto, amanuenssi Jo-hanna Järviniemi-Raekallio ja museonjohtaja Essi Pullinen. Hanketta on tukenut taiteen edistämiskeskus TAIKE.
Lappeenrannan kaupunki on käynnistänyt Lappeenranta – Muukko kaksoisraiteen ratasuunnitelmaan liittyvien asemakaavamuutosten laadinnan. Suunnittelu koskee Vanhan Viipurintien ja Kiiskinmäen alikulkujen välistä rautatiealuetta. Kaavamuutosalue jakautuu useampaan osa-alueeseen Harapaisen, Tirilän, Hakalin, Mälkiän ja Laihian kaupunginosiin. Hanketta esitellään tiistaina 24.1.2023 klo 17 alkaen Lappeenrannan kaupungintalon kokoushuone Venlassa (Villimiehentie 1, 1. kerros).
Kaavasuunnittelija Tiia Sillgren kertoo, että tilaisuus järjestetään yhteistyössä Väyläviraston kanssa.
- Tilaisuuden alussa aiheesta pidetään yleisesittely ratasuunnitelmasta sekä asemakaavan muutoksesta, jonka jälkeen osallistujilla on mahdollisuus keskustella suunnittelijoiden kanssa itseään pohdituttavista asioista.
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa Lappeenranta-Muukko ratasuunnitelman toteuttaminen Lappeenrannan keskustaajaman rata-alueille.
- Rautatiealuetta levennetään tarvittavin osin, jotta kaksoisraiteen rakenteet voidaan toteuttaa nykyisen raiteen eteläpuolelle.
Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.2.2023 saakka.
- Hanke on nyt aloitusvaiheessa, eli kannattaa tulla paikalle vaikuttamaan ja kertomaan omat mielipiteensä, Sillgren vinkkaa.
Savonlinnan kaupunki on tehnyt yhteistyösopimuksen charter-lennoista eurooppalaisen matkanjärjestäjän Voigt Travelin ja Business Finlandin kanssa. Charter-lentoyhteydet alkavat Savonlinnan ja Rotterdamin välillä ensi kesänä kolmella lennolla.
Savonlinnan kaupunki on tehnyt yhteistyötä Visit Finlandin kanssa matkailumarkkinoinnissa Keski-Eurooppaan vuodesta 2015 lukien. Kansainvälisten matkailijoiden määrä oli vahvassa kasvussa ennen pandemiaa ja Ukrainan sotaa. Ennen pandemiaa yli 30 000 yöpymisvuorokautta tuli saksankielisen Euroopan alueelta ja Benelux maista. Venäläisiä matkailijoita kävi vuosittain noin 100 000.
Savonlinnan seudulla käy vuosittain noin puoli miljoonaa matkailijaa. - Erityisesti on kiitettävä Business Finlandiin kuuluvaa Visit Finlandia ja Savonlinnan Seudun Matkailua sopimuksen syntymisestä. Suorat charter-lennot Keski-Euroopasta Savonlinnaan on merkittävä edistysaskel koko Saimaan alueen matkailun vahvistamiseksi ja Savonlinnan saavutettavuuden parantamiseksi. Tämä luo edellytyksiä matkailun ympärivuotistamiselle, matkailun monipuolisemmalle kansainvälistymiselle sekä myös uusien investointien käynnistymiselle, sanoo kaupunginjohtaja Janne Laine.
Yhteistyö hollantilaisen Voigt Travelin (osa Stena Line Groupia) kanssa avaa uusia mahdollisuuksia kansainvälisen matkailun kehittämiseen Saimaan alueella. - Yhteisenä tavoitteenamme on pitkäjänteinen kehitystyö, joka kasvattaa suorien lentojen määrää tulevina vuosina merkittävästi, sanoo Savonlinnan Seudun Matkailun toimitusjohtaja Jaana Komi.
Alankomaiden suurin Pohjoismaisten lomamatkojen järjestäjä, Voigt Travel, aloittaa ensimmäiset kolmiolennot välillä Rotterdam – Savonlinna – Rovaniemi kesäkuussa 2023. Lennot lennetään Transavia-lentoyhtiön, 149 paikkaisella koneella, 7.6., 14.6. ja 21.6.2023. Tulevien vuosien tavoitteena on kasvattaa lentojen määrää. Kaupungin osuus markkinointiyhteistyöstä on 46 000 euroa. Visit Finland tulee myös panostamaan merkittävästi markkinointiyhteistyöhön Savonlinnan kaupungin lisäksi.
- Suomella on nyt mahdollisuus toistaa talvikauden menestys myös kesäkaudella ja suorien yhteyksien avulla lisätä merkittävästi matkailua Keski-Euroopasta. Savonlinna on oiva kohde hyvän sijainnin vuoksi, asiakkaat pääsevät helposti nauttimaan koko Saimaan alueen laajasta tarjonnasta. Läntisessä Euroopassa pääosa lomamatkoista ajoittuu touko-syyskuun väliin ja meillä vain osa tuosta ajasta on pääsesonkia, joten uudet yhteydet tuovat toivottua pidennystä myös sesonkiin. Tilauslennoilla tulevat asiakkaat tarvitsevat myös enemmän palveluita. Tämä lisää mahdollisuuksia uudenlaisen yritystoiminnan kehittämiseen, kommentoi Visit Finlandin Keski-Euroopan markkinavastaava Jyrki Oksanen.
Voigt Travel on Alankomaiden markkinajohtaja Pohjoismaihin kohdistuvien lomien myyjänä. 2022 ruotsalainen Stena Line Travel Group AB osti Voigt Travelin. Yhtiö on pohjoismaisten lomien markkinajohtaja Hollannissa palvelemalla 50 000 matkustajaa vuosittain, yli 50 miljoonan euron vuosiliikevaihdolla.
Kutsu medialle:
Sopimusosapuolten allekirjoittajat vastaavat median kysymyksiin ke 18.1.2023 klo 12.30 alkaen. Paikka: Messukeskus, Messuaukio 1, 00520 Helsinki, Kokoushuone 202.
Janne Laine, Savonlinnan kaupunginjohtaja Kristiina Hietasaari, johtaja, Visit Finland Marloes Meijer, toimitusjohtaja, Voigt Travel
Lisätietoja medialle antaa
kaupunginjohtaja Janne Laine, puh. 044 417 4001, janne.laine@savonlinna.fi
Liikematkustajien hyvinvointia tuetaan Etelä-Karjalassa ja Saimaalla tarjoamalla työntekijöille töiden ohella virkistäviä vapaa-ajan aktiviteetteja, kuten maastopyöräilyä.
Liikematkustajat kärsivät usein epäsäännöllisestä ruokailurytmistä, liikkumattomuudesta ja väsymyksestä. Työhyvinvoinnin edistämiselle on tarvetta.
– Perinteisesti liikematkat ovat olleet tiukasti aikataulutettuja, eikä virkistäville aktiviteeteille ole ollut tilaa. Nykyään työssä jaksaminen on kuitenkin vahvemmin osana liiketoiminnan arvomaailmaa, joten työmatkoille mahtuu yhä useammin elämyksiä ja vapaa-aikaa. Hyvinvoinnille on raivattu tilaa, Saimaa Geoparkin puistonjohtaja Mikko Ikävalko toteaa.
Kustannustehokkuus ja vaivattomuus ovat liikematkailun vaatimuksia. Myös saavutettavuus ja kohtuulliset etäisyydet nousevat listan kärkisijoille. Etelä-Karjalan ja Saimaan seudulla kohteiden helppo saavutettavuus mahdollistaa liikematkojen järjestämisen siten, että työn ohelle voi järjestää aktiviteetteja ja elämyksiä.
– Enää kokoustaminen ei tarkoita vain sitä, että yksi puhuu edessä ja muut kuuntelevat paikoillaan. Modernia työelämää tukemaan on kehitetty erilaisia työn tekemisen variaatioita, joiden toteutumisen edellytykset huomioidaan useissa alueemme kohteissa. Esimerkiksi kävelykokoukset ovat suosittuja, Ikävalko lisää.
Luonto ja sivistys kättelevät
GoSaimaa edistää Etelä-Karjalan matkailua markkinoimalla palveluvalikoiman monipuolisuutta. Maakunnan matkailua kehitetään yhteistyössä yrittäjien kanssa.
– Alueen monipuolisuus mahdollistaa matkailijoiden erilaisten tarpeiden huomioimisen. Imatran Valtionhotelli, Lappeenrannan rantabulevardi laivaravintoloineen, Kärnäkosken linnoitus ja Saimaan saaristo ovat vain muutamia näkemisen arvoisia paikkoja. Rauhan ja Ukonniemen urheilupalvelut ihastuttavat liikunnasta nauttivia, kun taas Imatran Kylpylässä tai Holiday Club Saimaassa voi rentoutua span huomassa. Etelä-Karjala ja Saimaa houkuttelevat liike- ja henkilömatkustajia sekä luonnon rauhallaan että kiinnostavilla kaupunkikohteillaan, GoSaimaan johtaja Katja Vehviläinen suosittelee.
Kiinnostus luonto- ja ekomatkailua kohtaan on selvässä kasvussa. Ikävalkon mukaan luksushotellit ovat menettämässä hohtoaan, ja niiden suosion tilalle nousevat idylliset pienyrittäjien majoituspalvelut. Paikallisuus ja lähimatkailu trendaavat.
6000 neliökilometrin alueelle levittyvä Saimaa Geopark on ilmiön malliesimerkki. Se lisää kotiseudun tuntemusta ja arvostusta avaamalla alueen geologista perintöä. Samalla se on matkailun vetonaula. UNESCO Global Geopark -statusta kantava puisto on osa kansainvälistä 177 geologisesti merkittävän alueen verkostoa, johon kuuluu muun muassa “bucket list” -kohde Blue Lagoon Islannissa. Geoparkit tukevat paikallista kulttuuria ja kestävän kehityksen arvoja.
– Saimaa Geoparkin keskeisiä nähtävyyksiä ovat jääkauden jäljet, muinaishistorialliset kalliomaalauk-set ja talvellakin osin jäättömänä virtaava Vuoksi. Oppaiden kanssa voi lähteä kävelykierrokselle etsimään hiidenkirnuja. Oma suosikkini on sähköläskipyöräily luonnossa. Geopark tekee yhteistyötä 100 pienyrityksen kanssa palveluita tuottaakseen, Ikävalko kertoo.
Muutosta matkailulla
Kohteeseen saapuminen ennakkoon tai viikonlopun yli viihtyminen maksimoivat liikematkoista saatavan ilon. Miksei tekisi kotiinpaluumatkasta elämyksellistä road-tripiä ja vierailisi useammassa Etelä-Karjalan ja Saimaan alueen upeassa kohteessa. Hauskanpito on tehokas tapa palautua työstä.
Palautumisen kannalta myös pysähtyminen ja älylaitteista irrottautuminen on tärkeää. GoSaimaan Vehviläinen täsmentää:
– Nykyajan ihminen elää jatkuvassa informaatiotulvassa. Tilanteen jatkuessa kuormitus kasvaa ja palamme loppuun. Trendaavassa muutosmatkailussa tuotetaan elämyksiä, jotka laajentavat ajattelua ja herättelevät miettimään omia arvojaan. Etelä-Karjalan ja Saimaan seudulla on yrityksiä, jotka tarjoavat tällaisia palveluita. Esimerkiksi ilman älylaitteita vietettävän digidetoxin jälkeen töiden ääreen palataan mielen akut ladattuina.
Töissäkin voi virkistyä
Liikunta on tehokas tapa palautua työstä.
Liikematkustaessa töiden ohelle on tärkeää järjestää erilaisia aktiviteetteja.
Virkistystä voi tarjota myös erilaisin työtavoin, kuten kävelykokouksin.
Kaukojunien Ekstra-luokka on junan hiljainen alue, jossa voi rentoutua tai työskennellä rauhassa.
Autoilun sähköistyminen käynnistyi Suomessa toden teolla muutama vuosi sitten. Kotimaan junaliikenne on sähköistymisessä kuitenkin aimo harppauksen edellä. VR:n kaupallisen johtajan Johanna Jäkälän mukaan peräti 95 prosenttia kotimaan junista liikkuu jo päästöttömästi tuotetulla sähköllä. Sähköistämättömien etappien osalta VR on kompensoinut hiilijalanjälkensä Gold Standard -sertifioiduilla kompensaatiohankkeilla, joten Suomen junaliikenne on kokonaisuudessaan hiilineutraalia.
– Useimpien suomalaisten yritysten tavoitteena on liiketoiminnan hiilineutraalius. Työ- ja liikematkustamisen siirtäminen juniin edistää osaltaan yrityksen vastuullisuus- ja ympäristötavoitteiden toteutumista. Autoiluun ja lentämiseen verrattuna junamatkailu on huomattavasti ekologisempi vaihtoehto, Jäkälä sanoo.
"95 % junista liikkuu jo päästöttömällä sähköllä."
Ekologisuuden ohessa junamatkailu tarjoaa liikematkailijalle myös tukun muita etuja. Ensimmäisenä niistä Jäkälä mainitsee junan saavuttavuuden. Suomen liikennöidyllä rataverkolla on pituutta lähes 6000 kilometriä. Laaja reittiverkosto ulottuu aina Hangosta Kolariin saakka. Ympäri Suomea VR:n asemia löytyy peräti 200.
– Suomen rataverkko on erittäin kattava ja junalla on mahdollista päästä aivan isoimpienkin kaupunkien ytimeen. Junalla liikkuessa välttää autoilijalle tutut ruuhkat ja kalliit pysäköintimaksut sekä lentomatkustamiseen liittyvät pitkät siirtymät lentoasemille, Jäkälä toteaa.
Uudenmaan alueliikenteessä, ja osin myös pidemmillä matkoilla, juna tarjoaa mahdollisuuden merkittävään ajan säästöön. Esimerkiksi matka Helsingistä Lappeenrantaan taittuu junalla kahdessa tunnissa, kun autolla aikaa kuluu lähes puoli tuntia pidempään.
Ennakoinnilla säästöä työmatkakuluihin
Juna tuo työreissujen tekemiseen myös joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Omalla autolla voi karauttaa kotoa liityntäpysäköintiin ja jatkaa matkaa junalla haluamaansa määränpäähän. Viimeisille kilometreille voi valita sää- ja liikenneolosuhteisiin sekä omaan mielentilaan sopivimman kulkupelin apostolinkyydistä taksiin, sähköpotkulautaan, paikallisbussiin tai vuokra-autoon.
– Eri kulkuvälineillä tehtävien matkojen ketjuttaminen on näppärä ja tehokas tapa niin paikallisten kuin pidempienkin matkojen taittamiseen. VR.fi-sivustolta ja VR Matkalla -apilla voi ostaa oman junalipun oheen liityntäjatkoyhteyden esimerkiksi ratikalla tai linja-autolla. Tällä hetkellä jatkoyhteyden ostaminen onnistuu pääkaupunkiseudun, Tampereen, Hämeenlinnan, Jyväskylän, Lahden, Joensuun ja Rovaniemen joukkoliikennevälineisiin. Pk-seudulla matkustavat voivat junalipun hankinnan yhteydessä tilata myös taksin tai varata Greenmobilityn sähköauton käyttöönsä, Jäkälä kertoo.
Junalla matkustaminen on merkittävästi lentämistä edullisempaa ja yleensä myös yksityisautoilua halvempi vaihtoehto liikkumiseen. Monilla reiteillä junalipun saa hankittua bensiini- ja dieselauton polttoainekuluja edullisempaan hintaan. Kun huomioidaan autoilun kokonaiskustannukset, junan edullisuus korostuu.
– Junalla matkustaminen on erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto Suomessa, kun huomioidaan kaikki matkustuskulut. Esimerkiksi auton arvonalenema, huollot ja paikoituksen hinnat. VR:n lippujen hinnoittelu on dynaamista; lipun hinta on sitä edullisempi, mitä pidemmän aikaa ennen matkaa sen hankkii.
Mittava investointi mahdollistaa viisikertaa nopeammat mobiiliyhteydet
Työ- ja liikematkojen taittaminen junalla vapauttaa myös aikaa. Autoillessa kädet on pidettävä kiinni ratissa ja katse liikenteessä. Junassa matka-ajan voi sen sijaan käyttää haluamallaan tavalla, vaikkapa työmatkan rasituksista palautuen tai vaihtoehtoisesti tehokkaasti töitä paiskien.
Kaukojunassa joustavalla yrityslipulla voi matkustaa oman toiveen mukaisesti Eko-luokassa, hiljaisessa Ekstra-luokassa tai mukavasti ravintolavaunun yläkerrassa. Ekstra-luokassa matkaavien käytössä on oma wifi-verkko sekä hyvät latausmahdollisuudet kannettaville tietokoneille ja mobiililaitteille. Yritysasiakkaiden käytössä ovat myös VR:n monipuoliset ravintolavaunun ravintola- ja kahvilapalvelut.
– Junamatkan aikana voi hoitaa työpuheluita, pitää palavereita ja etäkokouksia sekä tehdä tiimityötä. Kaikissa kaukojunissamme on käytössä puhelinkoppeja sekä 2–4 hengelle soveltuvia työskentelyhyttejä. Pendolinoissa on myös 6 hengen hyttejä. Ravintolavaunun yläkerrasta omaan käyttöön voi varata kabinetin, johon mahtuu 12 henkilöä, Jäkälä luettelee.
VR Matkalla -sovelluksessa voi seurata junamatkustuksen hiilidioksidipäästöjä. Myös yritysasiakkaille on suunnitteilla oman datan visualisointeja.
Parin seuraavan vuoden aikana työskentelymahdollisuudet kaukojunissa paranevat entisestään aiemmasta, sillä VR:llä on meneillään junien sisäisen verkkoteknologian kehityshanke. VR on arvioinut investoinnin kokonaishinnaksi noin 4,5 miljoonaa euroa.
– Uusi teknologia otetaan käyttöön vaiheittain kaikissa kaukojunissa kesään 2024 mennessä. Tämän jälkeen juniemme sisäverkko mahdollistaa keskimäärin viisi kertaa nykyistä nopeammat mobiiliyhteydet. Toimiva yhteys edellyttää toki myös teleoperaattoreilta mobiiliverkkojen kehittämistä. Toistaiseksi operaattorien mobiiliverkoissa on vielä katvealueita.
VR haastaa yritykset liikkumaan rautateitse
KESTÄVÄN kasvun suunnannäyttäjä haastaa kaikki liikematkoja tekevät yritykset kokeilemaan ennakkoluulottomasti hiilineutraalia ja miellyttävää junamatkailua. VR on satsannut viime vuosina merkittävästi asiakaskokemuksen kehittämiseen. Tämä näkyy matkustusmukavuuden ja vr.fi-sivuston käytettävyyden paranemisena. Alkuvuodesta verkkokaupassa tehtävät uudistukset kohentavat oleellisesti yritysasiakkaiden digitaalista ostokokemusta.
– Liikkeelle kannattaa lähteä avaamalla VR:n sopimus-asiakkuus. Sen myötä yritys saa käyttöönsä kaikki liikematkustamiseen linkittyvät etumme. Sopimusasiakkaille on jatkossa tarjolla joustavat yritystuotteet Kertalippu jousto ja Yrityslippu. Näillä lipuilla voi matkustaa haluamallaan tavalla, joko Eko-luokassa, hiljaisessa Ekstra-luokassa tai ravintolavaunun yläkerrassa. Sopimusasiakkailla on mahdollisuus maksaa palvelu- ja lippuhankintansa yhdellä kokoomalaskulla. Uudistuksia tulee myös e-kuitin ja yritysten laskutuspalvelun osalta.
Jäkälä muistuttaa yrityksiä myös mahdollisuudesta charter-palvelujen tilaamiseen. Omalla junalla voi kuljettaa esimerkiksi yrityksen henkilökunnan tyky-päivään tai asiakkaat elämysreissulle.
– Charter-junien ja -vaunujen käyttö on yleistymässä. Useimmiten junalla matkustetaan johonkin tiettyyn tilaisuuteen, mutta yhtä hyvin juna taipuu myös erilaisiin tilaisuuksiin. Olemme mielellämme ideoimassa asiakasyrityksillemme sopivaa pakettia.
Kaupallinen johtaja Johanna Jäkälä haastaa yritykset pohtimaan matkustus-politiikkaansa. Junamatkailu voi olla osa yrityksen vastuullisuusstrategiaa.
Kissanpäivät on koko perheen tapahtuma, joka järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan kampuksella 20.–21.1.2023.
Kissanpäivillä on tarjolla monenlaista aktiviteettia ulkona, kuten poniratsastusta.Tapahtumassa voi tutustua luonnonvara- ja maatalousalojen koulutukseen ja pieneläintilan eläimiin eläintenhoidon opiskelijoiden opastuksella. Suosittuja käyntikohteita ovat myös muut oppimisympäristöt, kuten koulutilan navetta lehmineen sekä maatilan traktorit ja koneet. Tutustua voi myös oppilaitoksen asuntolaan, upeaan rantasaunaan sekä kokous- ja juhlatila Männikköön.
Ulkoilun ja kohteisiin tutustumisen lomassa voi lämmitellä luonto-ohjaajien kuumajuomapisteellä sekä vohvelibaarissa. Ravintola Kaisla tarjoilee myös maukasta lähiruokalounasta.
Tapahtuma on avoinna perjantaina ja lauantaina klo 9.00–15.00. Tapahtumapaikkana on Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan kampus osoitteessa Laurellintie 55, 17320 Asikkala.
Kissanpäivien ohjelmassa on
koirien Match Show lauantaina
pieneläimiä Tassulassa
perjantaina "marsupesula"
lauantaina trimmausta näytöksenä sekä kissarotuesittelyjä
poniratsastusta
lehmiä ja maitobaari navetassa
esillä traktoreita ja muita laitteita
luonnonvara-alan koulutusesittelyjä
4H:n askartelupaja
lähiruokalounas Ravintola Kaislassa klo 11–14
vohvelibaari "kesäkeittiöllä" sekä kuumien juomien piste kodalla
kalamyyntiä
maaseutuyrittäjien NY-kahvila kantribaari, jossa makkaramyyntiä. Varaa käteistä mukaan.
paikallisia myyjiä juhlasalissa
Tervetuloa tutustumaan luonnonvara-alan kampukseen ja ohjelmaan!
Salpauksen Asikkalan kampus sijaitsee Päijänteen rannassa Asikkalan kirkonkylällä noin 6 km Vääksyn keskustasta. Kampuksella opiskelee perus- ja ammattitutkinnoissa yhteensä noin 400 opiskelijaa. Opiskeltavat koulutusalat ovat maatalousala, kalatalous sekä luonto- ja ympäristöala. Oppimisympäristöinä toimivat myös eläinhoitola Tassula sekä opetusmaatila.
Lisätiedot
Heikki Tuomainen, heikki.tuomainen@salpaus.fi, puh. 050 538 2363 Laura Okker, laura.okker@salpaus.fi, puh. 044 708 0756
Himos-Jämsän matkailu osallistuu 19.-22. tammikuuta Helsingin Messukeskuksessa järjestettäville Matkamessuille yhteisellä Visit Jyväskylä Region ja Visit Lahti osastolla (6h2).
Tapahtumassa on mukana yli 850 näytteilleasettajaa lähes 70 maasta. Messut ovat Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma.
- Matkailuelinkeino on kokenut isoja muutoksia viimeisen parin vuoden aikana. On mielenkiintoista nähdä, miten matkailun kotimaiset ja kansainväliset ammattilaiset ja yhteistyökumppanit tuovat tuotteitaan ja palveluitaan esille tauon jälkeen Pohjois-Euroopan suurimmassa matkailualan tapahtumassa, Jämsän kaupungin matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén kertoo.
Yhteisosastolla mukana 11 toimijaa Keski-Suomesta
Yhteisellä messuosastolla matkailuvinkkejä on antamassa kaikkiaan 11 toimijaa Keski-Suomesta: Päijänne-Risteilyt Hilden, Himos-Jämsä, Rhea Ship Lines Oy, HimosLomat, Visit Keuruu, Jyväskylän kaupunginteatteri, Struve Experience / Humak, Luhangan Matkailuhanke, Revontuli Resort, Varjola ja Sydänsuomessa.
Vuonna 2022 hopeasijalle vuoden matkailualuekisassakin yltänyt Himos-Jämsä on ollut messuilla perinteisesti kiinnostava kohde monipuolisen ja ympärivuotisen matkailutarjonnan vuoksi.
Lisätietoja
Ulla Haggrén, matkailu- ja markkinointijohtaja, Jämsän kaupunki, ulla.haggren@jamsa.fi, p. 040 526 1393
Suvi Virtanen, markkinointisuunnittelija, Jämsän kaupunki, suvi.virtanen@jamsa.fi, p. 040 712 2644
Sujuvaan ja kustannustehokkaaseen liikematkustamiseen tarvitaan entistä enemmän suunnitelmallisuutta.
Maailma liikkuu jälleen ja poikkeusolosuhteista on palattu uuteen normaaliin, jossa yhtäältä hybridityö on arkipäivää, toisaalta kasvokkain kohtaamisia pidetään entistäkin suuremmassa arvossa. Liikematkustamisen toimialalla työelämän murros heijastuu sekä kysyntään että tarjontaan.
– Yrityksissä matkustetaan nyt toisenlaisista syistä kuin aikaisemmin. Enää henkilökuntaa ei lennätetä lyhyisiin tapaamisiin esimerkiksi Tukholman ja Helsingin välillä, vaan iso osa päivittäisistä palavereista eri maiden työntekijöiden välillä hoidetaan etänä. Samalla etätyöskentely on lisännyt tarvetta epämuodollisten kohtaamisten järjestämiseen organisaatiokulttuurin vahvistamiseksi ja työntekijöiden sitouttamiseksi, American Express Global Business Travelin Pohjoismaista vastaava johtaja Johan Wilson kuvailee.
Kuluneet vuodet ja ihmisten kulutuskäyttäytymisen muutokset näkyvät liikenneyhteyksien saatavuudessa, joten sujuvaan ja kustannustehokkaaseen liikematkustamiseen tarvitaan suunnitelmallisuutta entistä enemmän.
– Jos aikaisemmin lentoja Pohjoismaiden välillä ennen lounasaikaa on ollut kuudesta seitsemään, nyt niitä voi olla kolme tai vähemmän. Liikenneyhteyksien lisäksi tilanne ravintoloiden, hotellien ja tapahtumien saatavuudessa voi olla toisenlainen kuin aikana ennen pandemiaa.
Wilsonin mukaan muutokset markkinatilanteessa voivat näyttäytyä matkahallinnolle muun muassa työmäärän lisääntymisenä ja kustannusten ennakoinnin haasteina. Hän vinkkaa, että niiltä voidaan kuitenkin välttyä suunnitelmallisuuden, seurannan ja selkeän ohjeistuksen avulla.
Tiedostavilla valinnoillasujuvuutta matkustukseen
Amex GBT vastaa muuttuneen maailman tarpeisiin edistämällä asiakasyritystensä matkustuskäytäntöjen sujuvuutta ja kustannustehokkuutta monipuolisilla digitaalisilla työkaluilla sekä henkilökohtaisella palvelulla.
– Autamme matkahallintoa pitämään langat käsissä ja kustannukset kurissa jatkuvasti muuttuvassa toimintakentässä. Suurena toimijana pystymme neuvottelemaan asiakkaillemme kilpailukykyiset hinnat ja monipuoliset edut. Henkilökohtainen palvelu monikanavaisesti 24/7 sekä toimintaympäristön laaja ymmärrys niin paikallisella kuin globaalilla tasolla ovat valttikorttejamme. Niiden avulla teemme liikematkustamisesta vaivatonta myös yllättävissä tilanteissa ja ratkaisemme mahdollisten poikkeustilanteiden haasteet asiakkaidemme puolesta. Tehtävämme on pitää huoli siitä, että asiakkaamme ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Kustannus- ja turvallisuuskysymysten rinnalla tämän päivän liikematkustajia puhututtavat vastuullisuuskysymykset, joiden eteen Amex GBT tekee pitkäjänteistä kehitystyötä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa.
– Neo-onlinevarauspalvelussamme voi suodattaa lentohaun tuloksia hiilijalanjäljen perusteella, jonka lisäksi tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuutta hiilijalanjäljen kompensointiin yhteistyössä voittoa tavoittelemattomien kumppaniemme kanssa, Wilson antaa esimerkkejä yhtiön vastuullisia valintoja helpottavista palveluista.
Amex GBT:n asiantuntijat antavat vinkkejä muuttuneen toimintaympäristön matkustuskäytäntöihin Matka Business Forumissa 19.1.2023.
Xamkin Savonlinnan kampukselta valmistunut ensimmäinen sosionomi
Median edustajat ovat tervetulleita Xamkin mediatilaisuuteen Savonlinnan kampukselle. Tilaisuuden aiheena on Savonlinnan kampukselta valmistunut ensimmäinen sosionomi (AMK).
Aika: keskiviikko 25.1.2023 klo 13 – 14 Paikka: Savonlinnan kampus, neuvottelutila SA231, 2. kerros
Tiina Väisänen aloitti kouluhyvinvointi- ja kuraattorityöhön painottuvat sosionomiopintonsa syksyllä 2020 ja sai ne päätökseen kahden ja puolen vuoden opintojen jälkeen joulukuun puolivälissä 2022. Tutkinnon suorittaminen sujui tavallista nopeammin, koska hän sai hyväksilukuja aiemmista avoimessa ammattikorkeakoulussa suorittamistaan opinnoista.
Opiskelun ohella Tiina Väisänen on tehnyt töitä sosiaalialalla ja sijaisuuksia kouluissa. Keväällä 2022 hän aloitti yksityisen sektorin lastensuojelutyössä perhetyöntekijänä ja jatkaa nyt samassa työpaikassa vakinaisesti.
Lehtori Olli Rissanen on valmistautunut kertomaan uuden sosionomikoulutuksen alkutaipaleesta ja Taija Pakarinen Savonlinnan kampuksen sosiaali- ja terveysalan koulutusten tulevaisuudennäkymistä.
Lisätietoja
Sosionomi Tiina Väisänen vaisanentiina@outlook.com, puh: 045 878 6878
Lehtori Olli Rissanen olli.rissanen@xamk.fi puh. 050 565 0265
Nyrkkisääntöä akun vaihtoväliin ei ole, sillä akun kesto riippuu monesta asiasta. Esimerkiksi jatkuvat lyhyet ajomatkat rasittavat akkua. Myös kylmäkäynnistykset kovilla pakkasilla voivat lyhentää akun käyttöikää.
Käynnistysakkua käytetään paitsi nimensä mukaisesti ajoneuvon käynnistämiseen, myös muihin virtaa vaativiin toimintoihin, esim. lämmittämiseen, puhelimen tms. lataamiseen tai radion kuuntelemiseen.
Akun kunnon heikkenemisestä kertovat monet seikat
Mistä voi tietää, että akku on tulossa tiensä päähän? ”Akun lepojännitteen mittaaminen kotilaitteilla ei riitä”, muistuttaa Mustakallio. ”Ammattilaisten käyttämät akkutesterit kertovat enemmän akun kunnosta ja sen mahdollisesta vaihtotarpeesta. Meillä Euromasterilla akkumittaus tehdään ihan veloituksetta.”
Akun kunnon heikkenemisen voi päätellä myös käyttökokemuksista. ”Yksi selkeimmistä merkeistä on se, että käynnistys tuntuu laiskalta”, kertoo Tuomas Mustakallio. ”Lisäksi voi käydä niin, että istuinlämmittimet eivät toimi, kun huonokuntoinen akku säästää virtaa tärkeämpiin toimintoihin. Myöskään Webasto-esilämmitin ei lähde käyntiin eikä start/stop-toiminto saata toimia esim. liikennevaloissa pysähdyttäessä, jos akun varaustaso on alhainen.”
Helppo muistisääntö akun riittävän varaustason saavuttamiseksi on, että autolla ajetaan vähintään saman verran kuin auton esilämmittämiseen on käytetty aikaa. ”Hybridiautolla ajavien on myös hyvä muistaa, että ajoakun lataus ei useinkaan lataa käynnistysakkua; sen riittävästä varaustasosta on huolehdittava erikseen”, sanoo Mustakallio.
Vaikka akku ei inahtaisikaan, aiemmin usein käytetyn tavan ottaa virtaa naapurin akusta voisi Mustakallion mielestä jo unohtaa. ”Virran antamisessa kannattaa olla varovainen, sillä virransyöttö kaapeleilla saattaa rikkoa sähkölaitteita jommastakummasta autosta”, hän sanoo. Siirron aikana voi tulla virtapiikkejä, joita jotkut komponentit eivät kestä.”
Oikeanlaisen akun hankkiminen
Varmin tapa hankkia autoon sopiva akku on kääntyä asiantuntijan puoleen. ”Akun vaihto ei aina ole ihan yksinkertainen juttu”, Tuomas Mustakallio muistuttaa. ”Nykyautoissa akku pitää usein parittaa auton tietokoneen kanssa, ja tuo työ on paras antaa ammattilaisen tehtäväksi. Akun vaihdon aikana pitää myös syöttää virtaa, jotta esim. radiokanavat eivät häviä, kun vanha akku on otettu autosta pois. Ammattilaisen käyttämä virran ylläpitolaite takaa sen, että järjestelmät saavat virtaa myös akun vaihdon aikana.”
Käytöstä poistettu akku tulee myös hävittää oikein. ”Kun akun hankkii Euromasterilta, hoidamme vanhan akun asianmukaisesti kierrätettäväksi”, kertoo Mustakallio.
Tyhjenikö akku? Syy voi löytyä näistä:
Liian lyhyet ajomatkat, akkuun ei ehdi latautua tarpeeksi virtaa
Erilaisten lisävarusteiden kuten radion, navigoinnin tai penkinlämmittimien runsas käyttö etenkin kovilla pakkasilla
Paljon virtaa käyttävät ajovalot ovat unohtuneet päälle
Virta jää päälle ohjainlaitteiden vian vuoksi, vaikka moottori on sammutettu
Laturi on viallinen, eikä akku lataudu ajon aikana
Polttoainekäyttöinen lisälämmitin voi tyhjentää akun, jos akku on liian pieni tai siinä on alijännite
Oikosulku sähköjärjestelmässä
Erilaisten sähkölaitteiden, esim. kylmälaukkujen tai puhelimen laturin käyttö tupakansytyttimestä
Autossa on vääränlainen akku, joka ei myöskään pyöritä sähkölaitteita kunnolla
Lisätietoja
Tuomas Mustakallio, jälkimarkkinointipäällikkö, autohuoltotoiminnot, puh. 0500 703 363, tuomas.mustakallio@euromaster.com
Kotimaailman kohteet ovat kattavine varusteluineen usein hotelleja edullisempia ja tilavampia, kertoo toimitusjohtaja Jari Peltola.
Kotimaailma Suomi Oy on tarjonnut vuodesta 2007 lähtien kalustettuja asuntoja eri puolilta Suomea ja järjestänyt katon pään päälle tuhansille asiakkaille, joilta asuminen kotona ei onnistu syystä tai toisesta.
– Tyypillisimmin väistöasuntoa tarvitaan pidemmäksi ajaksi vesivahingon tai putkiremontin takia. Vahinkotapauksissa kustannuksista vastaavat yleensä vakuutusyhtiöt, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä, kertoo Kotimaailma Suomi Oy:n toimitusjohtaja Jari Peltola.
Vakuutusyhtiö ei määrää, missä asiakas asuu vahinkotapahtuman aikana. Siksi kuluttajien kannattaa etsiä omatoimisesti sijaisasuntoa. Kotimaailma pyrkii löytämään väistökodin aina mahdollisimman läheltä asiakkaan omaa kotia.
Kodinomaisuus helpottaa
Asunnot on tehty kodinomaisiksi, ja niistä löytyy kaikki pesukoneista silitysrautaan ja parkkipaikkaan. Muuta ei tarvitse ottaa mukaan kuin henkilökohtaiset tarvikkeet ja ruoat. Majoitussopimukset solmitaan joustaviksi, muutamasta vuorokaudesta jopa vuosiksi.
– Vuorokausihintaan kuuluvat kaikki asumisen kustannukset, kuten sähkö, vesi, netti, irtaimistovakuutus, loppusiivous ja liinavaatteet, Peltola listaa.
Eri kokoiset asunnot sijaitsevat pääasiassa kerrostaloissa, ja niiden sisustus noudattelee pelkistettyä skandinaavista tyyliä. Asuntoja löytyy jo lähes 400 miltei 20 paikkakunnalta ympäri Suomen.
Majoitusapua tarjotaanprojekteihin ja matkatöihin
Kotimaailma tarjoaa majoitusta myös yritysten matkatyöläisille ja erilaisiin projekteihin. Kiinteiden toimipisteiden lisäksi Kotimaailma etsii ja kalustaa asunnon melkeinpä mihin päin Suomea tahansa, jos tarve on vähintään kolme kuukautta.
– Esimerkiksi rakennusprojekteissa olemme järjestäneet asuntoja niin yksittäisille työntekijöille kuin työporukoille, Peltola kertoo.
Kotimaailman kohteet ovat hotelleja tilavampia ja selkeästi edullisempia. Hintaan vaikuttavat asumisaika, henkilöiden määrä, asumismuoto ja paikkakunta. Mitä pidempään asuu, sitä edullisemmaksi vuorokausihinta tulee. Hinnan saa selville pyytämällä tarjouksen.
Majoituksen voi ostaa myös suoraan Kotimaailman verkkokaupasta. Kotimaailman verkkosivuilta pääsee tutustumaan eri paikkakuntien kohteisiin.
Majoituskentän valloittaja
Kotimaailma valloittaa majoituskenttää franchising-pohjalta. Nyt isoissa kaupungeissa toimii kymmenkunta ketjuyrittäjää, mutta lisää yrittäjiä ja paikkakuntia haetaan jatkuvasti.
– Toimintamme on laajentunut koko ajan, ja tavoitteena on kasvattaa asuntoverkostoamme entisestään, Peltola visioi.
Kotimaailman kantavana ajatuksena on tarjota asiakkailleen henkilökohtaista ja joustavaa palvelua, josta vastaukset sekä ratkaisut löytyvät nopeasti.
Asiakkuuspäällikkö Olli Marjalaakso ja toimitusjohtaja Viljo Kuuluvainen nostavat esiin, että monitoimi-areenalla voi järjestää monipuolisesti erilaisia tapahtumia aina urheilusta kulttuuriin.
Mikkeliin "mänijöitä" ilahduttaa varmasti se, että tapahtumapaikan löytäminen ei aiheuta harmaita hiuksia, vaan sijainti on selkeä ja kulku sinne sujuva. Kalevankankaan tapahtumakeskus on melkein kaupungin ytimessä: alue sijaitsee vain parin kilometrin päässä Mikkelin rautatieasemalta. Saavutettavuus onkin erityinen valtti, jota monesta muusta kaupungista ei löydy.
– Junalla ja autolla matkustavien lisäksi tapahtumiin tulee väkeä lentäen. Kansainvälinen lentokenttäkään ei sijaitse kaukana. Helsingistä junamatka kestää 2,5 tuntia ja asemalta rauhallinen kävelymatka alueelle kestää maksimissaan 20 minuuttia. Kesäkelillä ovat käytössä kaupunkiskuutit ja -pyörät, lisäksi kulkevat taksit ja paikallisbussit sekä tarvittaessa tapahtuma-aikana järjestettävät omat kuljetukset, luettelee asiakkuuspäällikkö Olli Marjalaakso Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.
"Tapahtuma-alue taipuu hyvin sekä ulko- että sisätapahtumiin."
Luonnonkaunis ympäristö tervehtii Kalevankankaan liikunta-alueelle tulevia. Alueella on paljon reittivaihtoehtoja ulkoiluun ja osa reiteistä kulkee luonnonsuojelualueella. Monikäyttöreittiä on 18 kilometriä ja latuja 31 kilometriä. Vieressä on myös maailman nopeimmaksi tunnustettu Mikkelin ravirata. Alue on jatkuvasti mikkeliläisten ahkerassa käytössä, ja lisäksi tapahtumien aikaan useat ulkopaikkakuntalaiset pääsevät nauttimaan ainutlaatuisesta ympäristöstä.
– Ydinalue on kooltaan kymmenisen hehtaaria. Mittavia korjaustöitä ja uudisrakentamista on tehty alueella erityisesti viiden viime vuoden aikana. Tapahtumakeskus on kompakti kokonaisuus, jossa on mahdollisuuksia järjestää erikokoisia tapahtumia ja tilaisuuksia, joihin voi yhdistää liikuntaa ja urheilua, Marjalaakso tietää.
Hyvinvoinnin edistämistä
Tapahtumakeskuksen ytimessä on monitoimiareena Saimaa Stadiumi. Samaan rakennuskokonaisuuteen kuuluvat muun muassa jäähalli ja jalkapallohalli.
– Sisätiloja voi yhdistellä niin, että isommassa tapahtumassa pääsee tilasta toiseen sisäkautta. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat älykuntosali, Active life lab -testauslaboratorio ja virtuaalitodellisuustila, Saimaa Stadiumin toimitusjohtaja Viljo Kuuluvainen esittelee.
Tapahtumakeskuksen ytimessä on monitoimiareena Saimaa Stadiumi.
– Tuotamme Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä monipuolisesti vaikuttavia hyvinvointipalveluja. Laboratorion teknologian avulla pystymme toteuttamaan erilaisia terveysmittauksia ja seurantaa.
Kuuluvainen tietää, että tämä kiinnostaa yrityksiä, jotka sijoittavat henkilöstön työhyvinvointiin.
– Työhyvinvoinnin palveluissa pystymme hyödyntämään viimeisintä teknologiaa ja ammattikorkeakoulun ylläpitämää tietoon perustuvaa hyvinvoinnin edistämistä. Voimme yhdistää hyvinvoinnin mittaamista eri tavoin teknologiaa hyödyntäen ja rakentaa hyvinvoinnin edistämisohjelmia. Pystymme seuraamaan myös vaikuttavuutta eli millaisia tuloksia palveluilla saadaan aikaan.
Liikuntaa, elämyksiä jamajoitusvaihtoehtoja
Kalevankankaan alueelta löytyvät lisäksi tenniskentät, koirahalli, frisbeegolfrata ja padelhalli.
– Eri lajiliitot ovat löytäneet tapahtumakeskuksen omien kansallisten kilpailujensa järjestämiseen. Esimerkiksi Palloliiton Itä-Suomen alueen leirit ovat saaneet poikkeuksetta hyvää palautetta. Stadiumilla on myös pelattu lentopallon A-maaottelut ja Salibandyliigan Super Cup. Paikallinen koiraurheiluseura on myös järjestänyt isoja agilitykisoja raviradan keskialueella, Kuuluvainen mainitsee esimerkkeinä.
Aivan tapahtumakeskuksen tuntumasta löytyvät myös hotelli, kahvila, kokoustilat ja auditorio.
– Lisäksi Mikkelin kehitysyhtiön matkailuyksiköllä on kontaktit mökin omistajiin, joita alueella on tuhansia. Mikkeli kisailee aina Kuopion kanssa, kumpi on suurempi mökkipitäjä lukumäärässä. Normaalisti koko Etelä-Savossa on 140 000 asukasta, mutta kesäaikaan asukasluku nouseen 350 000:een, kertoo Kuuluvainen.
Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli sijaitsee vain kilometrin päässä, tapahtumakeskuksen ja keskustan puolivälissä Pankalammen rannalla. Martti Talvela- salissa on 692 istumapaikkaa täydellisellä konsertti- sekä kokousvarustuksella. Sali mukautuu monipuoliseksi esiintymispaikaksi ja sitä voidaan käyttää myös äänityksiin hyvän äänieristyksen ansiosta.
– Mikaelissa järjestetään niin kokouksia, konsertteja, seminaareja kuin perhejuhliakin . Monipuolinen ohjelmisto tarjoaa sisältöä ympärivuotisesti, Marjalaakso sanoo.
– Kalevankankaan tapahtumakeskus lähialueineen taipuu hyvin sekä ulko- että sisätapahtumiin, kuten messutapahtumiin ja vaikka yritysten gaalatilaisuuksiin.
Seinäjoki Congress Oy:n myyntipäällikkö Benjami Hautala auttaa tapahtumajärjestäjiä löytämään heidän tapahtumiinsa parhaiten sopivat paikalliset kumppanit.
Seinäjoki Congress Oy:n myyntipäällikkö Benjami Hautala on tapahtumajärjestäjille avainhenkilö.
– Tehtäväni on auttaa tapahtumajärjestäjiä löytämään Seinäjoki tapahtumakaupunkina ja heidän tapahtumaansa sopivat paikalliset kumppanit.
Käytännössä kuvio menee niin, että jos järjestäjällä on suunnitelmissa järjestää tapahtuma Seinäjoella, tarvitsee hänen vain nostaa luuri tai lähettää sähköposti Hautalalle ja kertoa tapahtumalle asetetut toiveet ja tarpeet. Sen jälkeen Hautala kartoittaa tapahtumalle sopivat tahot ja koostaa näistä tarjouksen asiakkaalle.
– Se säästää huimasti tapahtumajärjestäjän aikaa ja mikä parasta, palvelu on täysin maksuton, Hautala kertoo.
Seinäjoki Congressin avaimet käteen -palvelu on Hautalan mukaan käytettävissä kaikenkokoisiin ja -tyyppisiin tapahtumiin.
– Olipa tapahtuma millainen tahansa, kehotan ottamaan minuun yhteyttä matalalla kynnyksellä. Kartoitan asiakkaalle maksuttomasti ja puolueettomasti, miten Seinäjoella tapahtuman järjestäminen onnistuu niin tilojen, majoituksen, ruokailun, oheispalvelujen ja kuljetusten puolesta. Meillä on hyvä paikallistuntemus, joten tiedämme mitkä paikat ja toimijat soveltuvat parhaiten juuri kyseisen asiakkaan tarpeeseen.
Palveluvalikoimaan kuuluvat: räätälöidyt tarjoukset ja kilpailutus, kokoustila-, majoitus- ja ravintolavaraukset, tapahtuman hakuprosessissa avustaminen, tutustumisvierailujen ja kohde-esittelyjen järjestäminen sekä oheis- ja ohjelmapalveluiden esittelyt.
Kun asiakas löytää tarjouksen perusteella sopivan kokonaisuuden tai palveluntarjoajan, Hautala yhyttää heidät yhteen. Sen jälkeen pallo siirtyy heille.
– Seinäjoki Congress tekee tarvittavan esityön ja auttaa näin asiakkaan eteenpäin. Kartoitus on aikaa vievää työtä, joten meidän yhden luukun periaate on hyvä lisäarvo kenelle tahansa arjen kiireen keskellä. Seisomme myös kaikkien suosittelemiemme toimijoiden takana, joten asiakas voi luottaa valitsemansa palvelun laatuun.
Helppo tulla ja sujuva liikkua
Seinäjoki on profiloitunut vahvaksi tapahtumakaupungiksi, sillä suurtapahtumat kuten Provinssi, Tangomarkkinat ja Vauhtiajot sekä Solar Sound houkuttelevat vuosi toisensa jälkeen kymmenet tuhannet ihmiset viihtymään kaupungissa. Jotain kaupungin mentaliteetista kertoo myös entisen kaupunginjohtajan Jorma Rasinmäen legendaarinen lausahdus: ei sellaista tapahtumaa, etteikö katuja suljettaisi. Hautalan mukaan asenne on kaupungissa positiivinen ja ”pohojalaasen hullu”. Se takaa, että kaikki onnistuu, eikä mikään ole mahdotonta.
Hautala muistuttaa, että Seinäjoella on esimerkiksi Suomen modernein ja komein jalkapallostadion, joka rakennettiin lähtökohtaisesti niin, että se taipuu monenlaisiin tapahtumiin.
– Se kertoo paljon Seinäjoen tavoitteesta olla tapahtumajärjestäjien ykköskaupunki.
Pienen suuren kaupungin vahvuuksiin lukeutuvat myös alueen keskeinen sijainti ja lyhyet välimatkat.
– Seinäjoelle on helppo tulla ja täällä on sujuva liikkua paikasta toiseen. Muutaman tunnin junamatkan päässä ovat niin pääkaupunkiseutu, Oulu, Tampere ja Jyväskylä, eikä kaupungin sisällä kulu aikaa liikenneruuhkissa. Tiloja ja ravintolatarjontaa löytyy kattavasti kaikenkokoisiin tapahtumiin.
Pandemia-aikana tehtiin kehittämistoimia erityisesti kävijäturvallisuuden, vastuullisuuden ja digitalisaation saralla.
Suomenlinnassa vieraili 854 482 kävijää vuonna 2022. Luku kertoo, että pandemian ja siihen liittyvien rajoitusten jälkeen vierailijat ovat palanneet yllättävänkin nopeasti linnoitukseen. Kävijämäärän kasvattamisen sijaan Suomenlinnan kävijäviestinnän tavoitteena on ohjata vastuulliselle vierailulle Suomenlinnan nähtävyyksien ja palveluiden pariin. Kävijämäärä osoittaa, että Suomenlinnan vetovoima hyvin hoidettuna Unescon maailmanperintökohteena on säilynyt poikkeusolojen yli, sillä myös kävijöiden palaute listaa Suomenlinnan edelleen yhdeksi Suomen suosituimmista vierailukohteista kansainvälisestikin.
Kävijämäärät alkoivat kasvaa viime vuonna koronarajoitusten poistuttua. Ennen pandemiaa Suomenlinnassa kävi jopa yli miljoona kävijää vuodessa, ja kansainväliset vierailijat muodostavat enemmistön kävijöistä. Viimeisen puolen vuoden aikana on palattu lähes samalle tasolle. Suomenlinnan museoissa kävi vuonna 2022 yhteensä noin 190 000 ja Suomenlinnan matkailuneuvonnassa 77 200 kävijää. Suomenlinnan juhla- ja kokoustilojen liikevaihdossa on menty jopa ohi vuoden 2019.
Helppoa uuteen normaaliin siirtyminen ei ole Suomenlinnan toimijoille ollut. Palvelut ovat tehneet hartiavoimin töitä henkilökuntapulan vaivaamalla matkailu- ja ravintola-alalla. Suomenlinnassa on kymmeniä matkailun parissa toimivia yrityksiä, joissa koettiin viime vuonna niin hiljaisempia koronakuukausia kuin nopean käänteen kautta tulleet asiakasvirratkin.
Korona-aikana Suomenlinnassa kehitettiin kestävää matkailua. Linnoituksessa on jo kolme Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -sertifikaatin saanutta toimijaa, ja useita yrityksiä on edennyt pitkälle STF-valmennuspolulla. Lisäksi Suomenlinnalla on ollut vuodesta 2015 oma Kestävän matkailun strategia, jossa mitataan matkailun kestävyyttä ja vaikutuksia suojeltuun maailmanperintökohteeseen Suomenlinnan omilla mittareilla. Kestävä matkailu nivoutuu tiiviisti myös Suomenlinnan hoitokunnan toimintaa ohjaavaan Hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Vuosi sitten voimaan astunut suojelupäätös Suomenlinnan suojelemisesta Rakennusperintölailla tukee linnoituksen vastuullista käyttöä.
Vastuullisuuden lisäksi on edistetty digitalisaaatiota muun muassa Suomenlinnan palveluiden löydettävyyttä kehittämällä. Siinä tärkeimpänä ratkaisuna toimii korona-aikana käyttöön otettu Suomenlinnan digiopas, josta löytyy kartta, palvelut, aukioloajat sekä lautta- ja vesibussiaikataulut suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Myös digioppaan käyttö lähti syksyllä 2022 kasvuun ja Suomenlinnan digiopas valittiin esimerkiksi Julkisen sektorin innovaatiobarometriin.
Jotta viihtyisässä Suomenlinnan kaupunginosassa asuminen ja matkailupalvelut toimivat harmoniassa Suomenlinnassa, tullaan kävijähallintaa kehittämään jatkossakin digioppaan ja aktiivisen kävijäviestinnän avulla, asuinalueista kertovin opastein sekä Suomenlinnan matkailuneuvonnan asiakaspalvelulla ja kesävalvojatoiminnalla. Samoilla keinoilla Suomenlinnan kävijöitä kannustetaan tänäkin vuonna turvalliseen ja vastuulliseen linnoitusvierailuun, kulttuuriperintöä ja luontoa huomioiden.
FIFUR has been informed that five fur farms in Finland allegedly had been invaded and secretly photographed in the course of 2022. FIFUR has received a video clip via AFP news agency, and FIFUR has studied the content of the clip.
As a policy, FIFUR examines trespassings and media claims thoroughly before giving statements to avoid any speculations.
Of the five alleged farms, 4 are member companies within the scope of FIFUR.
Three producers do not recognize any animals from the secretly filmed video, and the structures of the shade houses do not match the ones on their farms. One producer may recognize one silver fox, which in the video has clearly been frightened by flashlights from photographers, and the intrusion has caused stress on the animal.
FIFUR has no information where and when the animal images on the video were taken. In the past, animal activists have, in FIFUR's view, presented images that were even years old and edited falsified outputs.
The 4 farms in question are well-managed, certified fur farms where producers take care of their animals. FIFUR’s veterinarians have inspected and will inspect this week the member farms that were subject to the alleged secret filming.
The video clip received by FIFUR also contained a drone-taken aerial image of a certified, well-managed fur farm. The animals on the farm are not shown in the video. According to the entrepreneur, it is scandalous that animal activists distort and suggest that the farm is somehow connected to animals shown on the video. It isn’t.
The farm is located in the immediate vicinity of a wind turbine. This raises the question of whether the photographers have followed rules when flying close to wind turbines.
General statements regarding secret filmings and trespassings
In general FIFUR emphasizes that secret filming and the selective use of images tell nothing about the level of animal care and welfare on the farms. In general, responsible farmers treat their animals as soon as they become aware of any health issues. Trespassers will not know whether the animal has received treatment or at what stage the healing process is. Moreover, all operations in the farms are strictly controlled by national laws and regulations.
In general, there can be as many as tens of thousands of production animals on the farm and, despite careful care, individual animals can be injured or get ill between rounds of inspection and feeding. If you think of a city of 10,000 inhabitants, for example, some inhabitants are likely to have, for example, a sudden outbreak of an eye infection or wound.
FIFUR sees intrusions and secret filmings as a widely organized campaign aimed at creating a false image of the fur industry and making it more difficult to do legal business.
It is also important to notice that the people involved in the secret filming and trespassing farms at night cause stress and possible disruptive behaviour among animals through their actions.
The intruders also cause an acute animal and zoonotic disease risk when trespassing the farms. The activists always violate farm hygiene regulations.
FIFUR comments that parties engaging trespassings against a legitimate source of livelihood obviously do not know or seem to care about the safety precautions related to animal diseases. They think that their actions will benefit the animals but, since they are clearly not familiar with fur animal breeding, they end up doing exactly the opposite.
Responsible fur farmers consider reporting these criminal intrusions to the police.
Background: Link to Press Release on trespassings in summer 2020. FIFUR shares same statements now too:
Ruotsalainen perheyritys Jula on Pohjoismaiden suurimpia ”tee se itse” -ketjuja. Julan noin 2700 m2:n standardimyymälöitä varten rakennetaan liiketilat Hämeenlinnan Tiiriön vilkkaalle, kaikki tunnetuimmat päivittäis- ja vähittäistavaraliikkeet tarjoavalle alueelle, jonka palvelukattavuus paranee täten entisestään. Jula asettuu kohteeseen ankkurivuokralaiseksi ja saa naapurikseen emoyhtiönsä omistaman Hööks-ketjun myymälän.
– Noin vuoden jatkunut yhteistyömme kanssa on sujunut alusta asti saumattomasti ja helposti, kun on ammattilaiset asialla Pohjanlahden kumminkin puolin, kiittää WasaGroupin myyntijohtaja Leif Qvisén.
– Päätöksiä tehdään tehokkaasti, ja niistä pidetään kiinni. Nyt julkaistavat kaksi rakennuskohdetta Hämeenlinnassa ja Seinäjoella ovat meille arvokas päänavaus uusien ruotsalaisketjujen rantautuessa Suomeen. On ollut hienoa tarjota pitkä liikerakentamisen kokemuksemme maahan tulijoiden käyttöön ja auttaa heitä löytämään juuri oikeat liikepaikat Suomesta. Strategiamme mukaan edistämme tässä myös suomalaisten paikkakuntien elinvoimaisuutta ja työllisyyttä. Tiiriöstä päästiin ostamaan viimeinen hyvä rakentamaton tontti noin 150 metrin päässä Prisman sisäänajosta, toteaa Qvisén.
– Julan tulo Suomeen on pitkän aikavälin investointi, vakuuttaa ketjun maajohtaja Jaakko Soini. – Tavoitteenamme on laajentaa myymäläketju valtakunnalliseksi ja avata jatkossa viitisen uutta myymälää vuodessa. Pääsemme Hämeenlinnassa ja Seinäjoella hyville kauppapaikoille vahvojen toimijoiden joukkoon.
Sannäsin Kartanon asiantunteva ja ammattitaitoinen henkilökunta uskoo, että erilaiset elämykset rikastuttavat tehokkaita kokouspäiviä.
Historiallinen Sannäsin Kartano Porvoon maaseudulla vain tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudun sykkeestä on houkutellut siipiensä suojaan kokous- ja liikematkustajia globaaleista suuryrityksistä lähiseudun pienyrittäjiin ja kansainvälisiin huippuosaajiin jo kymmeniä vuosia. Kiehtova yhdistelmä klassista arvokkuutta, luonnonrauhaa, lämminhenkistä palvelua sekä monipuolisia tiloja taipuu moneen tarpeeseen. Kartano elää historiaa hengittäen ja kehittyy ajan henkeä vaalien.
Sannäsin Kartanon markkinointipäällikkö Lena Holmlund kertoo, että kartanon 1400-luvulle asti ulottuvat juuret ovat syvät ja perinteet yritystapahtumien järjestämisessä pitkät. Liikkeenjohdon Instituutin koulutuskampukseksi 1970-luvulla kunnostettu miljöö on otollinen liike-elämän kohtaamisiin, sillä koulutustarpeisiin kehitetty ympäristö kätkee sisälleen monipuolisesti tiloja yhteistyötä edistämään ja yksityisyyttä mahdollistamaan.
"Kokousten järjestäminen ja hallinta on taitolaji."
– Konferenssisalit, tunnelmalliset takkahuoneet ja erilaiset ryhmätyötilat tukevat tilaisuuden vaihtuvia tarpeita, jonka lisäksi muun muassa kuntosali- ja palloiluhalli, frisbeegolfrata, saunaosasto ja uima-allas sekä kellaribaari tarjoavat otolliset puitteet asiakaskohtaisesti räätälöidyille aktiviteeteille, Holmlund listaa tekijöitä kartanon pitkäaikaisen suosion taustalla.
Green key -sertifioidun kokoushotellin 174 vuodepaikkaa tarjoilevat jokaiselle majoittujalle parastaan vehreään puistomaisemaan avautuvalla näköalallaan. Kartanoravintolan lähiruokaa suosiva gastronomia saa asiakkailta jatkuvasti kiitosta.
– Valmistamme lähes kaiken itse alusta loppuun asti omassa keittiössämme suurillekin ryhmille. Leipä on aina tuoretta itse leivottua, ja maut klassista kartanotyyliä sesonkia kunnioittavilla raaka-aineilla, Holmlund vinkkaa laatua, makunautintoja ja ympäristötietoisuutta arvostaville matkailijoille.
Pitkäaikaista kumppanuutta
Vuosien varrella kartanon lämminhenkisestä miljööstä on tullut monelle kokoustajalle kotoisan tuttu. Kun kokouksen järjestämisen kerran jättää Sannäsin Kartanon väen harteille, sitä harvoin haluaa enää omilleen. Sannäsin Kartano onkin tunnettu asiakasyritystensä pitkäaikaisena tapahtumatuotannon kumppanina, jossa tilaisuuden onnistuminen varmistetaan luottamuksella ja yhdessä kehittämällä.
– Kokous- ja liiketapahtumien järjestäminen kätkee sisälleen lukuisia liikkuvia osia, joiden täsmällinen hallinta on taitolaji. Asiakaskokemus on pienistä yksityiskohdista kiinni. Me tunnemme nämä yksityiskohdat kuin omat taskumme ja huolehdimme niistä asiakkaidemme puolesta. Toteutamme kaiken niin, että asiakkaamme saa keskittyä täysipainoisesti ydinosaamiseensa, eikä käytännön järjestelyihin tarvitse uhrata tilaisuudessa ajatustakaan.
Sydämellisen palvelun taustalla on kartanon oma tiimi ja asiakkaalla on oma yhteyshenkilö, mikä tekee palvelukokemuksesta saumattoman.
– Olemme asiakkaillemme ennen kaikkea kumppani. Kuljemme mukana koko matkan suunnittelusta toteutukseen sekä jälkipuintiin ja taas uuden tapahtuman kehittämiseen, Holmlund kiteyttää hymyillen.
Salibandyliiton uudeksi pääsarjapäälliköksi on valittu Joni Toivola, 44. Hän aloittaa tehtävässään 1. päivä helmikuuta. Hän siirtyy Salibandyliittoon Uimaliitosta.
Pääsarjapäällikkö vastaa salibandyn pääsarjojen operatiivisesta toiminnasta sekä yhteistyöstä pääsarjaseurojen kanssa. Salibandyn pääsarjoja ovat F-liigan miesten ja naisten sarjat sekä Inssi-Divari (miehet) ja kaudesta 2023-2024 lähtien Divari (naiset).
Pääsarjapäällikkö työskentelee Salibandyliiton kilpailutoiminnan sektorilla. Toivolan lähiesihenkilönä toimii kilpailutoiminnan johtaja Ari Vehniäinen.
– Salibandykenttä on Jonille tuttua pitkältä ajalta ja uuden pääsarjapäällikön roolin myötä Joni pystyy hyödyntämään omaa vahvaa lajitaustaansa sekä hyödyntämään tehtävässään muista lajeista kertyneitä kokemuksiaan. Uskon tulevan yhteystyön pääsarjaseurojen kanssa olevan hedelmällistä, Ari Vehniäinen kommentoi.
Toivola nousi rekryprosessissa esiin heti alkuvaiheessa. Hänellä on pitkän salibandykokemuksen ohella poikkeuksellisen monipuolinen urheilutausta. Toivola toimi 20 vuotta golfvalmennuksen parissa, jonka jälkeen hän siirtyi Uimaliittoon. Siellä hän työskenteli ensin koulutuspäällikkönä ja sitten seuratoiminnan johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Koulutukseltaan Toivola on liikunnanohjaaja (AMK).
Golfvalmennuksen ja lajiliittotyön ohessa Toivola on koko ajan toiminut salibandyn parissa useissa eri rooleissa mm. toiminnanjohtajana, valmentajana ja pelaajanakin. Viimeiset kymmenen vuotta hän pyörittänyt Jokerit Salibandyn toimintaa.
– Olen viettänyt koko työurani urheilun parissa, ja olen erittäin kiitollinen valinnastani. Neljä vuotta sitten, kun aloitin lajiliittotyön, pohdin ja haaveilin tekeväni joskus töitä itselleni tärkeän lajin ja lajiliiton palveluksessa. Odotan siis innolla, että pääsen aloittamaan työt Salibandyliitossa, Toivola kommentoi ja jatkaa:
- Tuntuu, että tämä oli juuri oikea hetki vaihtaa Uimaliitosta Salibandyliittoon ja jättää pitkä ajanjakso seurakentällä jatkajilleni. Pääsarjapäällikkönä toimiminen tarkoittaa luonnollisesti sitä, että seuratyö ja valmentaminen kaikissa rooleissa jää taakse enkä toimi enää Jokereissa missään roolissa.
Pääsarjapäällikkö Toivolan asemapaikka on liiton toimisto Helsingin Myllypurossa. Liiton kilpailusektorin lisäksi työtehtäviin kuuluu läheinen yhteistyö F-liigaa hallinnoivan SSBL Salibandy Oy:n kanssa.
- Pääsarjapäällikön tehtävä on mielenkiintoinen kokonaisuus. Olen salibandyn parissa toiminut oikeastaan kaikissa muissa rooleissa paitsi liitossa – se motivoi paljon. Salibandyliitossa ja suomalaisessa salibandyssa yleisesti on hyvä meininki ja siihen on upea päästä mukaan.