Quantcast
Channel: Tiedotteet - ePressi
Viewing all 113470 articles
Browse latest View live

Metsäalan yhteistyö tiivistyy Pohjois-Karjalan ja Japanin välillä

$
0
0

Pohjois-Karjalan ja Japanin Naganon metsäbiotalousyhteistyö virallisesti käyntiin.

Pohjois-Karjalan ja Japanin Naganon yhteistyö metsäbiotaloudessa käynnistyi virallisesti maanantaina 10.5.2021, kun Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen, Naganon prefektuurin metsähallinnon johtaja Eiji Ide ja Naganon Inan kaupunginjohtaja Takashi Shirotori tapasivat kumppanialueiden ensimmäisessä yhteistyökokouksessa.

Tapaamisessa käynnistettiin käytännön kehittämistoimet kumppanialueiden välillä.  

- Muun muassa Pohjois-Karjalasta yhteistyössä mukana oleville tutkimus- ja koulutusorganisaatioille aletaan hakea kumppaneita Naganosta, kertoo projektipäällikkö Petteri Ryhänen Karelia-ammattikorkeakoulusta.

Lisäksi yhteistyön odotetaan avaavan kotimaisille yrityksille uusia vientimahdollisuuksia maailmalle.

Noin kahden miljoonan asukkaan Naganon prefektuuri on Japanin kolmanneksi metsäisin alue. Sen pinta-alasta lähes 80 prosenttia on metsää. Silti metsävarojen hyödyntäminen, metsäalan kehittäminen ja siihen liittyvä liiketoiminta ovat vielä kehittyvässä vaiheessa. Nagano haluaakin hyödyntää pohjoiskarjalaista metsäalan tuntemusta ja osaamista kehittämistoimissaan.

- Alueidemme välisestä yhteistyöstä voi syntyä uusia tapoja, innovaatioita ja teknologisia ratkaisuja Naganon ja Pohjois-Karjalan runsaiden metsävarojen hyödyntämiseen sekä niihin liittyvän elinkeinotoiminnan, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Naganon prefektuuri ja Inan kaupunki ovat nostaneet esille jo muutamia aiheita ja teemoja, joiden kehittämiseen kaipaavat Pohjois-Karjalan asiantuntemusta, Ryhänen kertoo.

Yhteistyötä vauhdittaa EAKR-rahoitteinen Pohjois-Karjalan ja Japanin Naganon metsäbiotalousyhteistyön kehittäminen 2020-2022 -hanke, jonka päätoteuttaja on Karelia-ammattikorkeakoulu. Mukana ovat myös Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Luonnonvarakeskus, Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria ja Business Joensuu Oy. Asiantuntijajäseninä yhteistyössä toimivat Metsäkeskus ja Pohjois-Karjalan Team Finlandin edustus.

- Suunnittelemme vierailua Hokkaidoon lokakuussa pidettävien Japanin kansallisten metsäkonemessujen yhteyteen. Silloin voimme vierailla myös Naganossa tutustumassa kumppanialueeseen, alueen metsäalan toimintoihin ja kehittämistarpeisiin, sekä tavata yhteistyötahoja kasvokkain paikan päällä. Matkalle osallistuu Japani-yhteistyössä mukana olevia pohjoiskarjalaisyrityksiä, Petteri Ryhänen kertoo.

 


EleniaGO yhdistää ulkoliikuntaan innostavan kännykkäpelin ja tekoälyn osaksi sähköverkon kunnossapitoa

$
0
0

Onko iltalenkillä tai koiraa ulkoiluttaessa silmiin osunut joskus sähköverkon jakokaappi tai muuntamo, jota lumiaura on kolhaissut, routa runnonut tai aurinko rapisuttanut? Nyt ei tarvitse olla insinööri osallistuakseen pitämään huolta sähkön saannin sujuvuudesta. Maksuton EleniaGO-kännykkäpeli kannustaa ulkoliikunnan yhteydessä napsimaan kuvia sähköverkon pömpeleistä. Kuvia ottamalla ansaitsee palkintoja, vaikkapa puun istutuksen ilmastotekona. EleaniaGO on ladattavissa 10.5.2021 alkaen Google Playstä ja App Storesta.

”Idea pelistä syntyi aktiivisten asiakkaidemme esimerkistä heidän ilmoittaessaan meille verkkopömpeleiden vaurioista. Nyt EleniaGO yhdistää mukavan ulkoliikunnan, kännykkäpelin ja tekoälyn osaksi sähköverkon kunnossapitoa. Kiitos huolta pitävien asiakkaittemme”, kiittää Elenian kumppanuus- ja innovaatiopäällikkö Harri Salomäki.  

Salomäki kokosi idean ympärille tiimin Elenian omista sekä mobiilisovellusyritys SuperAppin asiantuntijoista. Tiimi irrotteli ajatustenlennolla, yhdisti pilvi- ja tekoälyteknologiaa sekä sähköverkon karttatietoja ja paketoi pohdinnat ratkaisuksi, kaikkien pelattavaksi kännykkäpeliksi.

”Yksi ajan ilmiöistä on joukkoistaminen, tavallisemmin sanottuna ihmisten osallistaminen yhdessä tekemiseen. Peliä kehittäessämme iski korona ja ymmärsimme, että olemme luomassa turvallista tapaa touhuta yhdessä, vaikkapa perheille. Ulkona voi liikkua turvallisen etäällä toisista ja samalla osallistua pitämään huolta hauskalla tavalla arjen sujuvuudesta. Sähkö kun on läsnä turvaamassa arkemme sujumista etätöissäkin”, Salomäki pohtii.    

Kuvia ottamalla ja haasteita suorittamalla pelaaja ansaitsee pisteitä, joilla voi lunastaa palkintoja tai pisteet voi lahjoittaa ilmastotyöhön. Lahjoitetuilla pisteillä Elenia istuttaa puuntaimia verkkouudistusten yhteydessä ilmajohtoverkon alta vapautuville maille. Taimien istutus työllistää paikallisia nuoria 4H:n Taimiteko-hankkeessa.

Elenialla on sähköverkkoa yli 75 500 kilometriä viidessä maakunnassa, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla noin sadassa kunnassa. Peli on kaikkien pelattavissa Elenian verkkoalueella.

”Verkossamme toimii yli 25 000 pylväs- ja puistomuuntamoa ja lähes 60 000 jakokaappia. Se on valtava määrä. Näiden säännöllinen tarkastuskierto vie vuosia. Eri syistä muuntamot ja jakokaapit voivat saada vaurioita. Lumituiskussa lumiaura voi tönätä jakokaappia, aurinko rapistaa muuntamoiden maalia ja merkintöjä tai routa kallistaa jakokaappeja. Nämä vauriot ovat pelissä leikkisästi tihulaisten aiheuttamia”, Salomäki kertoo.

”Pelissä Matti Megawatin, Milli Ampeerin ja Aimo Voltin opastuksella ulkonaliikkujat voivat kuvia ottamalla auttaa meitä pitämään huolta näistä tärkeistä laitteista. Jos vastaan tulisi aivan akuutti vika tai turvallisuuspuute, on EleniaGO:ssa myös vikapalvelunumeromme 0800 100 100. Soittamalla tiedon ongelmasta saa meille heti perille, ja näin tulisikin aina tehdä”, Salomäki sanoo.

Pelissä otetut valokuvat tallentuvat Elenian tietokantaan, josta kuvatunnistuksen tekoälyä hyödyntämällä niitä voidaan analysoida.

”Kuvien avulla pystymme seuraamaan verkkokomponenttien kuntoa, kohdistamaan kunnossapitoa, varautumaan vikatilanteissa oikeilla varaosilla ja työvälineillä sekä suunnittelemaan sähköverkon rakentamista ja uudistamista entistä paremmin. Jokainen kuva auttaa ehkäisemään sähkökatkoja ja suojelemaan sähkön häiriötöntä kulkua”, Salomäki toteaa.

Pelaajan on rekisteröityessään tutustuttava turvallisuusohjeisiin liikkumisesta sähköverkon läheisyydessä. EleniaGO on pelattavissa Elenian verkkoalueella https://www.elenia.fi/elenia/elenia-yrityksena/verkkoalue Pelin voi ladata Play kaupasta tai App storesta. https://www.elenia.fi/eleniago

Kuva: Elenian kumppanuus- ja innovaatiopäällikkö Harri Salomäki pelaa pyörälenkillään uutta kännykkäpeliä EleniaGO:ta, jossa pisteitä keräämällä voi valita palkinnoksi vaikkapa ilmastoteon, puun istutuksen.

Lisätietoa
Kumppanuus- ja innovaatiopäällikkö Harri Salomäki, puh 040 521 5729, Elenia

Toiveiden koulu -dokumentti palkittiin Hot Docs -festivaalilla

$
0
0

Ohjaaja Mohamed El Aboudin dokumenttielokuva marokkolaisen paimentolaisheimon yrityksestä varmistaa lastensa tulevaisuus rakentamalla koulu keskelle kuivuuden piinaamaa Atlasvuorten ylänköä palkittiin Kanadan Hot Docs -elokuvafestivaalilla kansainvälisen sarjan juryn erikoispalkinnolla. Festivaali on Pohjois-Amerikan tärkeimpiä dokumenttielokuvatapahtumia.

Jury kiitti elokuvaa ohjaajansa omistautumisesta aiheelle sekä visuaalisesti koskettavasta tarinasta, joka käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia sekä koulutuksen voimaa.

Koulutus nopeasti muuttuvassa maailmassa on välttämätöntä, varsinkin kun ilmastonmuutos uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Toiveiden koulu -elokuva seuraa paimentolaista Oulad Boukais -heimoa, jonka lapset kävelevät maileja vanhempiensa rakentamaan pieneen koulurakennukseen. He elävät siinä toivossa, että koulutus voisi valmistaa seuraavan sukupolven uusille elämäntavoille, kun paimentolaisten elämäntavasta tulee mahdotonta.

Elokuvan on tuottanut Pertti Veijalainen suomalaiselle Illume Oy:lle. Mukana kansainvälisessä yhteistuotannossa ovat ranskalainen Bellota Films, amerikkalainen Vulcan Production ja marokkolainen La Prod.

Toiveiden koulu on esitetty Tampereen elokuvajuhlilla, jossa se voitti kotimaisten yli 30-minuuttisten elokuvien erikoispalkinnon, DocPointissa, jossa se sai tuomariston erikoismaininnan sekä DOK.fest Münchenissä, jossa se sai SOS-Children Villages -palkinnon. Elokuva on parhaillaan katsottavissa Yle Areenassa.

Lisätiedot:

Hot Docs -festivaalin kotisivut: https://www.hotdocs.ca/

Illume Oy, illume@illume.fi, +358 504315385

Päiväleiri 1. - 3. -luokkalaisille

$
0
0

Päiväleiri 1. – 3. -luokkalaisille

Jämsän 4 H-yhdistys järjestää Jämsän kaupungin nuorisotoimen kanssa päiväleirin 1. – 3. –luokkalaisille Jämsänjoen yhtenäiskoululla (Paunun koululla) 7. -24.6.2021. Leiripaikan voi varata viikon jaksoissa yhdestä kolmeen viikkoon. Leiripäivä on klo 8 – 16 (sovittaessa klo 7.45 – 16.15).

Päiväleirin hinta on 40 €/lapsi. Koronarajoituksista johtuen leiri voidaan perua tai sulkea välittömästi myös viime hetkellä tai toiminnan jo alettua, mikäli tilanne niin vaatii.

Ilmoittautumiset 27.5. klo 12.00 mennessä Jämsän 4 H-yhdistykselle p. 040 189 8884 tai 040 587 7804.

Lisätietoja:
Jämsän 4 H-yhdistys
p. 040 189 8884 tai 040 587 7804.

Häiriötilanteen johtoryhmä linjasi: pääsykokeissa käyminen ei este ylioppilasjuhliin osallistumiselle

$
0
0

Rovaniemen kaupungin häiriötilanteen johtoryhmä kokoontui maanantaina 10.5. Epidemiatilanne Rovaniemellä on hyvin rauhallinen, eikä uusia tartuntoja ole todettu viimeisen viikon aikana. Rokotukset etenevät noin 3000 rokotteen viikkotahdilla. 

Häiriötilanteen johtoryhmä päätti tarkentaa ylioppilasjuhlia koskevaa ohjeistusta niin, ettei pääsykokeisiin osallistuminen kotimaassa ole este ylioppilasjuhliin osallistumiseen. Jos on pääsykokeitten vuoksi käynyt kiihtymis- tai leviämisvaiheen alueella kotimaassa, voi osallistua juhlaan, mikäli kokee olevansa terve eikä ole ollut lähikontaktissa henkilöihin, joilla on oireita tai jotka ovat sairastuneet. Koronatestiin on tärkeä edelleen hakeutua lievissäkin oireissa. 

Muuta kuin välttämätöntä matkustamista epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevalle alueelle suositellaan kuitenkin edelleen vältettävän. 

Lisätietoja: Paula Reponen, hallintoylilääkäri, paula.reponen@rovaniemi.fi, p. 040-0607238

Saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnitelma etenee lausuntokierrokselle

$
0
0

Enontekiön, Inarin, Utsjoen sekä Sodankylän pohjoisosien keskeisistä sidosryhmistä koostuva luonnonvarasuunnittelun yhteistyöryhmä kokoontui 27.4. käsittelemään ja valmistelemaan toiminnan linjauksia. Luonnonvarasuunnitelman on määrä edetä lausuntokierrokselle kesäkuussa.

Syksystä asti työskennelleen yhteistyöryhmän tehtävä on löytää kestäviä ratkaisuja, jotka yhteensovittavat alueen lukuisia käyttötarpeita, kuten poronhoitoa, luonnonsuojelua, metsätaloutta, erätaloutta sekä virkistyskäyttöä ja luontomatkailua. Vuoden lopussa valmistuva luonnonvarasuunnitelma ohjaa Metsähallituksen toimintaa ja mitoittaa luonnonvarojen käyttöä saamelaisten kotiseutualueella seuraavalla viisivuotiskaudella.

 

Tavoitteena kestävät ratkaisut ja rakentava yhteistyö

Kantavana saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarojen hoidon ja käytön periaatteena seuraavalle suunnitelmakaudelle on kehittää rakentavaa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa, kestäviin ratkaisuihin pyrkivää yhteistyötä.

Suunnittelussa päälinjoina ovat Metsähallituksen strategiasta nousevat teemat vastuullisuus ja yhteistyö, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus ja kulttuuriperintö sekä hyvinvointi ja elinkeinot. Yhdessä sidosryhmien kanssa työstettävät toiminnan linjaukset ja toimenpiteet kuvaavat, miten strategian linjaukset toteutetaan käytännössä alueen luonnonvarojen hoidossa ja käytössä.

 

Monipuolisesta yhteissuunnittelusta toteutukseen

Yhteistyöryhmän työskentely alkoi syksyllä yhteistyöryhmän haastatteluilla, joissa kartoitettiin toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja ryhmän jäsenten tavoitteita ja toiveita. Kahden yhteistyöryhmän tapaamisen, nuorten työpajan, saamelaisnuorten kuulemistilaisuuden, kuntalaisten kuulemistilaisuuksien, teemaryhmien työpajojen ja avoimen karttakyselyn jälkeen saatiin koostettua luonnos toiminnan linjauksista, joiden työstämistä ja kehittämistä Metsähallituksen asiantuntijoista koostuva projektiryhmä jatkoi. Tätä luonnosta yhteistyöryhmä edelleen työsti eteenpäin kolmannessa tapaamisessaan. Eniten keskustelua herättivät tuulivoimaan sekä eränkäyntiin ja virkistyskäytön järjestämiseen liittyvät toimenpiteet.

Yhteistyöryhmän rinnalla toimii Saamelaiskäräjien nimeämä Akwè: Kon -työryhmä, jonka avulla varmistetaan, että saamelaiskulttuurin harjoittamisen edellytykset otetaan mahdollisimman hyvin suunnitelmassa huomioon. Ryhmä arvioi toimintaohjelman vaikutukset saamelaiskulttuurin harjoittamisen, jonka jälkeen suunnitelma etenee lausuntokierrokselle.

Lausuntokierrokselta saadun palautteen, Akwè: Kon -työryhmän arvion, lakisääteisten neuvotteluiden, yhteistyöryhmän neljännen työpajan sekä näistä tulevien muutostarpeiden käsittelyn jälkeen suunnitelma etenee Metsähallituksen hallituksen vahvistettavaksi loppusyksyllä 2021. Vahvistettua luonnonvarasuunnitelmaa ryhdytään toteuttamaan vuoden 2022 alusta alkaen.

 

Lisätietoa saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnittelusta antavat:

Projektipäällikkö Olli Lipponen, p. 0206396520, olli.lipponen@metsa.fi
Ohjausryhmän puheenjohtaja Jyrki Tolonen, p. 0206397640, jyrki.tolonen@metsa.fi

www.metsa.fi/saame-lvs

Luonto voitti Östersundomissa

$
0
0

Korkein hallinto-oikeus kumosi tänään 10.5.2021 Östersundomin yhteisen yleiskaavan. Alueen kaavoituksessa ovat toteutuneet kaikki ne riskit, joista ympäristöjärjestöt varoittivat jo ennen kuin alue v. 2009 liitettiin Helsingin kaupunkiin. ”Puutarhakaupunginosa”, jonka joukkoliikenne hoidetaan metrolla, ei ollut alkujaankaan realistinen ajatus.

Östersundomin suunnittelualueella on arvokkaita ja laaja-alaisia luontokohteita, joista merkittävä osa kuuluu Natura-verkostoon. Sen kaavoittaminen suuressa mitassa uudeksi asuinalueeksi on paljon vaikeampaa, kuin alueliitosta hakeneen Helsingin kaupungin johdossa luultiin. Kuten KHO:n ratkaisusta ilmenee, luontokohteiden suojelun yhteensovittaminen alueelle suunniteltuun 80 000 – 100 000 uuteen asukkaaseen ei onnistunut luonnonsuojelulain edellyttämällä tavalla. 

Helsingin, Vantaan ja Sipoon valtuustojen v. 2018 hyväksymässä yleiskaavassa jätettiin merkittävä Salmenkallion seutu selvitysalueeksi, jonka kohtalo ratkaistaan myöhemmin. Alue sijoittuu Mustavuoren lehdon ja Östersundomin lintuvedet Natura 2000 -alueen väliin. Tehdyn Natura-arvion mukaan selvitysalue olisi suojelutavoitteiden turvaamiseksi säilytettävä pääosin rakentamattomana, mutta tätä yleiskaava ei olisi turvannut.

Paljolti tämän vuoksi Helsingin hallinto-oikeus marraskuussa 2019 kumosi kaavapäätöksen, Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin, Tringa ry:n ja Uudenmaan ELY-keskuksen valituksen mukaisesti. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen kuntia edustava Östersundom-toimikunta; tämän valituksen KHO nyt hylkäsi. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri pitävät ratkaisua odotettuna.

Luonnonsuojelujärjestöt toivovat, että Östersundomin suunnitteluun otetaan nyt uudet, realistiset lähtökohdat. Luontojärjestöt julkistivat jo vuonna 2011 Varjokaavan, jossa Östersundomiin sijoitettiin asuntoja noin 45 000 uudelle asukkaalle ja vähintään 8 000 työpaikkaa. Näiden sovittaminen yhteen Natura-alueiden ja muiden arvokkaiden luontokohteiden kanssa onnistui keskittämällä rakentamista metroasemien lähistölle. Olisi syytä harkita myös Östersundomin yleiskaavoituksesta luopumista.

 

Lisätietoja: suojeluasiantuntija Jyri Mikkola, p. 0400 372 433

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry
Emilia Pippola, järjestösihteeri, p. 050 301 1633

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry
Lauri Kajander, va. toiminnanjohtaja, p. 045 114 0088

Alueellinen koronaepidemian torjunnan koordinaatioryhmä tiedottaa 10.5.2021

$
0
0

Pohjois-Savossa koronatapausten ilmaantuvuus on edelleen laskusuunnassa ollen viimeisten kahden viikon aikana 7 / 100 000 asukasta. Positiivisten näytteiden osuus tutkituista on 0,27%. Useina päivinä ei ole todettu yhtään uutta tapausta. Tilanne on parantunut koko erva-alueella ja myös valtakunnallisesti samalla kun rokotukset ovat edenneet erittäin hyvin. Pohjois-Savon 70-vuotta täyttäneistä asukkaista on rokotettu n. 90% eli kaikki halukkaat ovat saaneet rokotuksen ja 65-vuotta täyttäneistä rokotuksen on saanut lähes 70%.

Pohjois-Savo siirtyy perustason maskisuositukseen

Epidemian edelleen osoittaessa laantumisen merkkejä, rokotusten edetessä ja epidemian kausivaihtelun suoman edullisen tilannearvion myötä Pohjois-Savossa ei ole enää tarvetta ylläpitää kiihtymisvaiheen maskisuositusta.

Maskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Myös perustasolla kasvomaskia on kuitenkin hyvä käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa eikä turvavälin (1,5-2m) pitäminen onnistu.

Matkustajille suositetaan omaehtoista karanteenia ja koronatestiä

Matkalta palaavaa ei tarvitse ohjata testiin,

  • jos hänellä on esittää negatiivinen tulos enintään 72 tuntia ennen maahantuloa otetusta koronavirustestistä (PCR- tai antigeenitesti) tai
  • luotettava todistus sairastetusta COVID-19-infektiosta.

Matkustajat ohjataan vielä toiseen koronavirustestiin aikaisintaan 72 tunnin kuluttua maahantulosta. Testausohje koskee toistaiseksi myös rokotettuja. Jos matkustaja oleskelee maassa alle 72 tuntia tai jos matkustaja on sairastanut COVID-19-infektion, 72 tunnin testiin ohjaamista ei tarvita.


Lappeenrannan Paasikiven puistoon etsitään taideteosta ideakilpailulla

$
0
0

Lappeenrannan kaupunki järjestää Green Leaf -juhlavuoden kunniaksi taidekilpailun, jonka tavoitteena on löytää ideoita Paasikivenpuistoon toteutettavaksi teokseksi. Ideakilpailun haku on avoinna 10.5.- 21.6.2021 välisenä aikana ja siihen voivat osallistua kaikki Kaakkois-Suomessa toimivat ammattitaiteilijat ja LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat ja korkeakoulusta valmistuneet kuvataiteen alumnit yksin tai työryhmänä.

Euroopan komissio myönsi Lappeenrannalle viime vuoden syksynä European Green Leaf Award -palkinnon tunnustuksena esimerkillisestä ilmaston ja ympäristön eteen tehdystä työstä ja kaupunki viettää voittovuotta vuoden 2021 aikana. Lappeenranta on panostanut paljon ympäristötietoisuuteen ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa on toteutettu yhdessä kaupunkilaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa osana Greenreality -toimintaa.

Palkintolautakuntaan kuuluva Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen pitää taideteoksen tuloa Paasikivenpuistoon hienona asiana ja samalla muistutuksena Lappeenrannan ympäristön eteen tekemän työn merkityksestä.

- Taideteos jättää näkyvän merkin vuodesta ja muistuttaa meitä paitsi tekemästämme työstä, myös tulevaisuudessa tehtävien valintojen merkityksestä, Räsänen sanoo.

Kilpailun tavoitteena on löytää ideoita alueelle toteutettavasta paikkasidonnaisesta pysyväisluonteisesta julkisesta teoksesta, joka luo paikalle omaa identiteettiä, lisää viihtyisyyttä ja tuo esiin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tehtävän työn merkitystä.

Kilpailuohjelmassa mainitaan, että taiteilijan toivotaan hyödyntävän kiertotalouden materiaaleja osana teosta.

- Maailma on menossa hiilineutraaliin ja resursseja uudestaan käyttävään talousmalliin eli kiertotalouteen. Kestävä talous ei ylikuluta, ei pilaa ympäristöä ja toimii sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Miten kiertotalouden materiaalit voisivat näkyä Paasikivenpuistoon sijoittuvassa teoksessa ja voidaanko taiteen keinoin opastaa meitä kaikkia kestävän kehityksen tielle?

Kilpailuohjelma ja lisätiedot löytyvät Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.lappeenranta.fi/paasikivenpuisto

Lisätietoja:

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen, 0400 815 284

Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä, puh. 040 653 0745

Museoiden yön tapahtuma muuntuu tänä vuonna Museoviikon etäluentoihin, linnoituksen siivoustalkoisiin ja huonekasvien vauhtotoriin

$
0
0

Lappeenrannan museot on järjestänyt vuosittain Museoiden yö -tapahtuman keväisen Museoviikon (https://museoviikko.fi/museoviikko/) yhteydessä. Viime vuonna tapahtuma jouduttiin perumaan pandemian takia. Tänä vuonna tavallista Museoiden yötä ei järjestetä, mutta Museoviikon aikana Lappeenrannan museot järjestää useita etäluentoja, siivoustapahtuman linnoituksen alueella ja huonekasvien vaihtotorin. Kaikki tapahtumat järjestetään koronaturvallisesti.  

Lappeenrannan museoiden teemana Museoviikon tapahtumissa on luonto ja kestävä kehitys. Etäluennot käsittelevät mm. kierrätysvaatteiden huoltoa, villiyrttien hyödyntämistä arkipäivässä ja vanhojen huonekasvien hoitoa.

Museoviikko on vuosittain toukokuussa järjestettävä museoiden yhteinen yleisökampanjoinnin viikko. Tänä vuonna valtakunnallista Museoviikkoa vietetään 17.-23.5.2021. Lue lisää Museoliiton verkkosivuilta: https://www.museoliitto.fi/index.php?k=14442

 

Siivoustapahtuma linnoituksessa:

Haastamme museoiden asiakkaat ja linnoituksen väen yhteisiin siivoustalkoisiin linnoituksen alueella museolaisten kanssa pe 21.5. klo 14-16. Muovipusseja siivoukseen voi hakea Lappeenrannan taidemuseon pääoven edestä klo 14 alkaen. Ja täydet roskapussit voi palauttaa klo 16.00 mennessä samaan paikkaan.

Etäluennot:

Kirpputorivaatteiden huoltaminen

keskiviikko 19.5., klo 17.00 Liity kokoukseen napsauttamalla tätä

  • tekstiilikonservaattori Riikka Jäväjä ja amanuenssi Sinikka Myyrä opastavat vanhojen vaatteiden huoltamiseen liittyvissä asioissa. Miten huoltaa erilaisia materiaaleja ja poistaa tahroja kirpputorilöydöistä.

 

Villiyrtit -luento

torstai 20.5. klo 18.00      Liity kokoukseen napsauttamalla tätä

  • Yrttineuvoja Veikko Nikkinen luennoi luonnosta löytyvistä villiyrteistä. Villiyrttejä löytyy paljon kesäisestä luonnosta, ja niitä voi käyttää monenmoisiin tarpeisiin. Luennolla kerrotaan yrttien ravintopitoisuuksista, tunnistamisesta, käsittelystä ja annetaan vinkkejä herkullisiin resepteihin.

Huonekasvien hoito -luento

 perjantai 21.5. klo 18.00  Liity kokoukseen napsauttamalla tätä

  • puutarhaneuvoja Maarit Sallinen-Uusoksa Marttaliitosta luennoi huonekasvien hoidosta, erityisesti keskittyen vanhempiin huonekasvikantoihin.

ETÄLUENTOLINKIT:

Linkit etäluentoihin löytyvät www.lappeenranta.fi/museot Museoissa tapahtuu- sivulta.

Huonekasvien vaihtotori pe-la 21.-22.5. Lappeenrannan taidemuseon edustalla

Etäluentojen lisäksi Lappeenrannan taidemuseon lasikäytävälle tai sään salliessa pääoven eteen tulee pe-la 21.5. -22.5. huonekasvien pistokkaiden vaihtopiste, joka toimii itsepalveluperiaatteella. Vaihtopiste on avoinna museon aukioloaikana klo 11-17. Voit tuoda omia pistokkaita paikalle, ja hakea muiden jättämiä pistokkaita.  Laita omiin pistokkaisiisi kasvin nimi (jos tiedossa) ja laita kosteaan paperiin, jossa se kestää ilman vettä jonkin aikaa. Pistokkaita on tarjolla niin kauan kuin niitä riittää. Museo ei vastaa pistokkaiden kunnosta.

Linnoituksen museot ovat auki normaalisti.

Lappeenrannan taidemuseo

ti-su 11-17

Etelä-Karjalan museo

ti-su 11-17

Ratsuväkimuseo

ke-la 11-17

Museoihin museoviikon aikana normaali sisäänpääsymaksu.

TERVELOA MUSEOON!

Lisätietoja: Hanna.lommi@lappeenranta.fi

Korona autioitti kaupungit – Palaavatko asiakkaat enää keskustojen kivijalkamyymälöihin?

$
0
0

Muotikaupat lopettavat myymälöitä Helsingin keskustassa kiihtyvällä tahdilla. Ilmiö on laajempi, sillä koronavuoden aikana Suomesta katosi joka kymmenes myyntineliö. Rohkea kuntapoliittinen avaus voisi vielä pelastaa muotikaupat, jotka tuovat asiakkaita myös keskustojen ravintoloihin, museoihin, teattereihin ja muihin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin.

Uutiskuvat koronan autioittamasta Helsingin keskustasta ovat pysäyttäviä, mutta kaupunkikeskustojen vetovoima on ollut laskussa jo ennen koronaa. Vuodesta 2013 vaate ja kenkäkauppojen määrä on supistunut yli 800 myymälällä. Ilmainen paikoitus vetää asiakkaista ostoskeskuksiin ja ostamisen helppous verkkokauppoihin.

–Nyt on viimeiset hetket ratkaista Helsingin ohella muidenkin Suomen kaupunkikeskustojen vetovoima. Tarvitaan rohkeita kokeiluja, joilla ihmiset saadaan palaamaan myös keskustojen kauppoihin, kertoo Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää.

Euroopasta löytyy monia onnistuneita esimerkkejä, joilla keskustojen autioituminen on saatu käännettyä tekemällä kauppoihin saapuminen helpoksi ja halvaksi. Esimerkiksi Saksassa keskustoja on saatu eläviksi tarjoamalla ilmaisia kadunvarsipaikoituksen viikonloppuisin.

–Kaupan vetovoiman ratkaisee saavutettavuus. Tulevissa kuntavaaleissa jokainen äänestäjä voi ratkaista oman kaupunkinsa keskustan tulevaisuuden, Kankaanpää muistuttaa.

Myymälöiden katoaminen vaikuttaa keskustojen asukkaiden lisäksi turismiin. Pelkän iltaelämän varaan keskustojen elinvoimaa ei voi rakentaa ja etätyön lisääntymisen myötä työpaikatkin saattavat siirtyä halvempien vuokrien perässä hyvien liikenneyhteyksien päähän.

Lisätietoja: Velimatti Kankaanpää, toimitusjohtaja, Muoti- ja urheilukauppa ry, +358 400 600 037, velimatti.kankaanpaa@muotijaurheilukauppa.fi

Ahjon ja Klinikin viestintätyö #Removetheburden Sabre Awards -finaaliin

$
0
0

Rakensimme yhdessä Ahjon kanssa purpose-lähtöisen kantavan ajatuksen, #removetheburden. Sen alle kokosimme yhteiskunnan kantokyvyn kannalta tärkeät viestit. Some teki loput. Vaikuttajaviestintä verkostojen avulla onnistui”, kertoo markkinointijohtaja Katariina Palosaari Klinik Healthcare Solutionsilta.

On hienoa tehdä työtä ratkaisun parissa, joka helpottaa terveydenhuollon ammattilaisten työtä ja auttaa potilaita pääsemään nopeammin hoitoon. Ahjo on ollut korvaamaton apu viestinnässämme, sillä Ahjo on rautainen vaikuttajaviestinnän osaaja. Arvostan Ahjon omistautumista tälle projektille.

Klinikin viestintä lähtee aidosti yhteiskunnallemme tärkeästä asiasta.  Se on aidosti hoitajien ja lääkäreiden puolella. Terveydenhuolto tarvitsee digitalisaatiota”, sanoo Sari-Liia Tonttila, Ahjo Communications Oy:n toimitusjohtaja.

Jokaista terveydenhuollon päättäjää puhuttelevat viestit olivat 1) suoristamme hoitopolkuja ja ratkaisemme hoitojono-ongelmaa, 2) saamme aikaan lääketieteellisen datan avulla muutoksen 3) vapautamme terveydenhuollon resursseja.

#removetheburden kutsui verkostot mukaan ratkaisemaan terveydenhuollon kestävyysvajetta. Somelähtöinen työ kantoi hedelmää. Nettisivujen kävijämäärä kasvoi nopeasti 212 % lokakuusta marraskuuhun.  Pelkästään yksi blogi saavutti 707 lukukertaa.

 

LISÄTIETOJA:

Ahjo Communications Oy
Toimitusjohtaja Sari-Liia Tonttila
sari-liia.tonttila@ahjocomms.fi
puh. 0500 659 300

Klinik Healthcare Solutions Oy
Markkinointijohtaja Katariina Palosaari
katariina.palosaari@klinik.fi 
puh. 040 718 4389

Pinja Kekki avasi taitouinnin EM-kilpailut vapaaohjelmalla

$
0
0

Taitouinnin EM-kilpailut Budapestissa käynnistyivät maanantaina soolon vapaaohjelmalla. Suomalaisista aamun alkukilpailuissa mukana oli 16-vuotias Pinja Kekki, joka kilpaili ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan.

Kekki teki kovatasoisessa alkukilpailussa ehjän suorituksen shakki-teemaisella vapaaohjelmallaan. Kekki ui pisteet 72.6667.

– Olen ihan tyytyväinen pisteisiin, vaikka parannettavaa toki jäi. Jo suorituksen aikana huomasi, että korkeus jäi paikoittain matalaksi, mutta kokonaisuus oli ehjä. Kilpailut on järjestetty hyvin ja kokonaisuudessaan on tosi hyvä fiilis olla ensimmäisissä arvokisoissa, Kekki kertoo.

Kekin valmistautuminen kilpailuun oli onnistunut hyvin tiukoista kuplaolosuhteista huolimatta.

– Teimme vielä aamulla parannuksia ohjelman suuntiin ja liikkumiseen. Pinja omaksui muutokset hyvin ja näimme kisasuorituksessa aiempaa parempaa altaan käyttöä. Pisteisiin voi olla hyvin tyytyväinen, koska EM-kisat ovat perinteisesti erittäin kovatasoiset, kertoo Budapestissa Suomen joukkueessa mukana oleva valmentaja Iris Lucenius.

Kekin oma valmentaja Kristina Kekki ei ole paikan päällä Budapestissa.

Kekki sijoittui pisteillään alkukilpailun viimeiselle sijalle. Alkukilpailun kovimmat pisteet ui Venäjän Varvara Subbotina 95.6000. Kaikki alkukilpailun tulokset näet täältä.

Tiistaina Kekillä on luvassa tekninen ohjelma. Tiistaina tositoimiin EM-kilpailuissa pääsee myös Suomen duo Linnea Pitkänen ja Sini Tuuli.

Suomalaisten ohjelma taitouinnin EM-kilpailuissa tiistaina 11.5. (kellonajat Unkarin aikaa)

9:00–11:00 duo vapaaohjelma, alkukilpailu, Linnea Pitkänen & Sini Tuuli

16:00–17:30 solo tekninen ohjelma, suora finaali, Pinja Kekki

EM-kisojen tulosseurannan löydät täältä.

Vastaamon asiakkaiden on nyt mahdollista saada tietoja potilasasiakirjoistaan Kelasta / Vastaamos klienter kan nu få uppgifter ur sina journalhandlingar från FPA

$
0
0

Pressmeddelande på svenska nedan.

**

Vastaamon asiakkaiden on nyt mahdollista saada tietoja potilasasiakirjoistaan Kelasta

Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakkaiden potilastietoja siirrettiin maaliskuussa 2021 Kelaan arkistoitavaksi. Kela on saanut valmiiksi tietoturvallisen järjestelmän, ja tietopyyntöihin pystytään nyt vastaamaan.

Vastaamon potilasasiakirjoista on tullut noin 20 tietopyyntöä Kelaan. Kela on ryhtynyt vastaamaan sekä aiemmin tulleisiin että tuleviin tietopyyntöihin.

Kela tiedotti maaliskuussa, että Vastaamon asiakkaiden asiakirjat siirretään Kelaan toimintansa lopettaneiden yksityisten palveluntuottajien paperisten potilasasiakirjojen arkistointipalveluun.

Kelaan siirrettiin kaikkiaan noin 54 000 asiakkaan tiedot, joista valtaosa on digitaalisessa muodossa. Tietopyynnön omista potilasasiakirjoista voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen toimintansa.lopettaneet@kela.fi. Tietopyynnön voi lähettää ainoastaan suojatulla sähköpostilla.

Vastaamo on toimittanut asiakkaidensa tietoja Kelan lisäksi myös kunnille, jotka ovat ohjanneet potilaita Vastaamoon. Kunnan sosiaali- ja terveystoimen maksusitoumuksella ja lähetteellä Vastaamossa asioineiden kannattaa tehdä tietopyyntö kyseiseen kuntaan.

Tietopyyntöjä hoidetaan tieto- ja oikeusturva huomioiden

Julkisuuslaissa säädetty asiakirjojen toimitusaika on kaksi viikkoa, vaativissa tapauksissa kuukausi.

Alun perin Kela arvioi, että tietojen arkistoinnissa ja tietopyyntöprosessin luomisessa kestää muutamia viikkoja. Alkuperäinen tavoiteaika tietopyyntöihin vastaamiseen oli maaliskuun 2021 lopussa, mutta tietoturvallinen järjestelmä saatiin valmiiksi toukokuun ensimmäisinä päivinä.

– Aikaisemmin arkistossa on ollut vain paperisia asiakirjoja. Olemme työskennelleet sen eteen, että sähköisten asiakirjojen säilyttäminen ja tietopalvelu hoidetaan tieto- ja oikeusturva huomioiden. Potilasasiakirjojen käsittelystä kertyy lokitiedot, ja käsittelyä rajataan käyttöoikeuksilla, Kelan hallintopalvelupäällikkö Matti Happonen kertoo.

Potilasasiakirjoihin pääsevät vain ne arkistointipalvelussa työskentelevät henkilöt, joilla on perusteltu syy käsitellä tietoja.

Lisätietoja

Kela, hallintopalvelupäällikkö Matti Happonen, puh. 0401972316
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lue lisää

**

Vastaamos klienter kan nu få uppgifter ur sina journalhandlingar från FPA

Patientuppgifterna från Psykoterapiakeskus Vastaamo överfördes i mars 2021 till FPA för att arkiveras. FPA har skapat ett datasäkert system och kan nu svara på begäranden om uppgifter.

FPA har fått cirka 20 begäranden om uppgifter ur Vastaamos journalhandlingar. FPA har börjat besvara både tidigare och nya begäranden.

FPA meddelade i mars att de handlingar som gäller Vastaamos klienter överförs till FPA:s arkiveringstjänst för journalhandlingar i pappersform från sådana privata serviceproducenter som avslutat sin verksamhet.

Till FPA överfördes uppgifterna om sammanlagt cirka 54 000 klienter. Största delen av uppgifterna är i digital form. En begäran som gäller egna journalhandlingar kan göras per e-post på adressen toimintansa.lopettaneet@kela.fi. Begäran kan endast skickas med skyddad e-post.

Vastaamo har överfört uppgifter om sina klienter inte bara till FPA utan också till de kommuner som hänvisat patienter till Vastaamo. Den som anlitat Vastaamo med betalningsförbindelse och remiss från kommunens social- och hälsovårdsväsende kan göra en begäran om uppgifter till kommunen i fråga.

Begäran om uppgifter behandlas datasäkert och med beaktande av rättsskydd

I lagen om offentlighet i myndigheternas verksamhet föreskrivs att uppgifter ur en offentlig handling ska ges inom två veckor, i krävande fall inom en månad.

Ursprungligen uppskattade FPA att det tar några veckor att arkivera uppgifterna och skapa processer för begäran om uppgifter. Den ursprungliga målsatta tidpunkten för att kunna börja besvara begäranden om uppgifter var slutet av mars 2021, men det datasäkra systemet blev klart först under de första dagarna i maj.

– Tidigare har det bara funnits handlingar i pappersform i arkivet. Vi har arbetat för att förvaringen av de elektroniska handlingarna och informationstjänsten ska skötas datasäkert och med beaktande av rättsskydd. Logguppgifter sparas när journalhandlingarna hanteras och användningen begränsas genom behörigheter, berättar Matti Happonen, FPA:s förvaltningsservicechef.

Tillgång till journalhandlingarna har endast de personer som arbetar vid arkiveringstjänsten och har en motiverad orsak att hantera uppgifterna.

Närmare information

FPA, förvaltningsservicechef Matti Happonen, tfn 0401972316
förnamn.efternamn@fpa.fi

Läs mer

Niittykodissa koronavirustartunta

$
0
0

Niittykodin asumisyksikössä on todettu yhdellä asukkaalla koronavirustartunta. Koronavirukselle altistuneita kartoitetaan ja altistuneet asetetaan karanteeniin.

Niittykodissa seurataan tiiviisti tartuntatilannetta ja tarvittavat varotoimenpiteet on aloitettu tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Altistuneille ja karanteeniin määrätyille toimitetaan maskeja ja ruoka-apua. 

Sininauha Oy:n asumisyksikkö Niittykoti tarjoaa tuettua asumista henkilöille, joilla on taustallaan päihde- ja mielenterveysongelmia sekä asumiseen liittyviä pulmia.

Lisätiedot:

  • tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi, Turun kaupunki

Vuoden liikunta-agentti on Heinolan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jari Kovalainen

$
0
0

Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunta on valinnut Unelmien liikuntapäivänä 10.5., Vuoden liikunta-agentiksi Heinolan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jari Kovalaisen.

Liikunta-agentti on osa Liikkuva seurakunta -toimintamallia, jonka avulla liikettä voidaan seurakunnissa lisätä sekä tehdä näkyväksi. Liikunta-agentti on seurakunnan liikuntayhteyshenkilö, jonka tehtävänkuva muodostuu paikallisten tarpeiden kautta oman seurakunnan näköiseksi. Liikkuva seurakunta perustuu kristillisen ihmiskäsityksen kokonaisvaltaisuuteen.

Nyt palkittu Jari Kovalainen on edistänyt Heinolan seurakunnan liikunnallista työtä pitkäjänteisesti ja esimerkillisesti yhteistyössä sekä kunnan että urheiluseurojen kanssa. Hän on yli 30 vuotta organisoinut maksuttomia, vapaaehtoisten vertaisohjaajien vetämiä kerhoja. Kerhojen kautta sadat lapset ja nuoret ovat tulleet nähdyiksi ja kuulluiksi. Parhaimmillaan liikunta ehkäisee ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä.

Korona-aikana Kovalainen on muun muassa toteuttanut alakoulujen pistevälituntitoimintaa erilaisilla liikunnallisilla aktiviteeteilla koulujen pihoilla. Lisäksi hän on toiminut tuomarina toritapahtumissa ja koulujen koristurnauksissa. Varhaisnuorten toiminnassa, leireillä, kerhoissa ja retkillä liikunta on merkittävä osa toimintaa. Kovalainen on ollut liikunnan kautta satojen nuorten, huoltajien ja valmentajien kanssa yhteistyössä.

Heinolan seurakunnan liikunta-agenttina Kovalainen on tuonut toimintamallia laajasti esille omassa työyhteisössään.

Liikunta-agentteja on kymmeniä eri puolella Suomea. Tulevan syksyn tavoitteena on rikkoa 100 liikunta-agentin raja. Ensimmäisellä Vuoden liikunta-agentti -huomionosoituksella palkittiin viime vuonna Varkauden seurakunnan pastori Karoliina Mustonen.

Lisätiedot: Mikko Mäkelä, Kirkon kasvatus ja perheasiat, p. 050 439 1968, mikko.makela@evl.fi
Liikkuva seurakunta
Unelmien liikuntapäivä

Tahkon kiinteistöomistajat voivat pian säästää 40 prosenttia lämmitysenergiasta- ”Kehitämme Tahkon matkailua koko ajan vastuullisemmaksi”

$
0
0

Tahkon alueen keskusvaraamo TAHKOcom ja Kuopion Voimatel-konserniin kuuluva OptiWatti Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen energiaa säästävän etäohjaustekniikan jälleenmyynnistä. Teknologian tavoitteena on säästää Tahkon alueen kiinteistöjen lämmityskustannuksissa ja vähentää CO²-päästöjä varauskalenteriin integroitavan lämmityksenohjausjärjestelmän avulla. 

- Lämmitys kuluttaa ylivoimaisesti eniten energiaa kiinteistöissä. Ratkaisumme avulla lämpötilaa voidaan laskea kiinteistön tyhjillä olon ajaksi, mutta majoittujien tullessa lämpötila nousee automaattisesti mukavuustasolle. OptiWatin avulla lämmitysenergiaa kuluu vuositasolla jopa 40 prosenttia vähemmän, OptiWatti Oy:n toimitusjohtaja Mikko Heinonen avaa.

OptiWatti on olosuhteet ennakoiva, älyohjaukseen perustuva energiakulutuksen optimointi- ja säätöjärjestelmä, jonka avulla kiinteistön lämmityslaitteita voidaan ohjata huonekohtaisesti etänä. Tekniikan omaavat kiinteistöt liitetään suoraan TAHKOcom-keskusvaraamon varausjärjestelmään, josta kiinteistön lämpötilaa optimoidaan automaattisesti varaustilanteen mukaan.

Etäohjausjärjestelmä tulee kiinteistöjen omistajille saataville toukokuussa 2021. TAHKOcomin kiinteistöhuoltoon, siivoukseen ja vartiointiin erikoistunut tytäryhtiö TAHKO24h Oy asentaa ja huoltaa laitteiston yhdessä OptiWatti Oy:n kanssa.

- Tämä on hyvä esimerkki uuden strategiamme mukaisesta kumppanuusmallistamme. Kehitämme Tahkon matkailua koko ajan vastuullisemmaksi, TAHKOcomin hallituksen puheenjohtaja Pekka Vihma kertoo.

Vastuullisuuteen ja energiansäästöön tähtäävä yhteistyösopimus on allekirjoitettu Tahkolla. Sopimus linjaa lukuisia uusia älykkään teknologian ratkaisuja, joita Tahkolla tullaan ottamaan käyttöön lähiaikoina. TAHKOcom välittää 900 lomakohdetta ja -kiinteistöä ja sen kautta majoittuu alueella vuosittain yli 60 000 henkilöä, joten sopimuksen vaikutus on alueellisesti merkittävä. 

Yhtiön tavoitteena on kehittää toimintaansa entistä vastuullisemmaksi suurin harppauksin, hyödyntäen vahvasti uusia digitaalisia tekniikoita sekä automatiikkaa.

- Työn alla on useampi merkittävä yhteistyökumppanineuvottelu, joista tulemme kertomaan lisää tämän kevään aikana, kertoo TAHKO24h yhtiön toimitusjohtaja Teo Kuosmanen.

 

Lisätietoja

  • Mikko Heinonen, toimitusjohtaja, OptiWatti Oy, 044 793 9836,  mikko.heinonen(at)voimatel.fi 
  • Pekka Vihma, hallituksen puheenjohtaja, TAHKOcom Oy, 0400 485 444, pekka.vihma(at)tahko.com
  • Teo Kuosmanen, toimitusjohtaja, TAHKO24h Oy, 044 748 1482, teo.kuosmanen(at)tahko.com  

 

OptiWatti Oy on vuonna 2013 perustettu kotimainen kasvuyritys, joka tekee helppokäyttöisiä ratkaisuja energiansäästöön ja -hallintaan. Samalla yritys parantaa asiakkaiden kiinteistöjen käyttömukavuutta ja helpottaa niiden hallintaa. Tehostamalla kiinteistöjen energianhallintaa OptiWatti auttaa torjumaan ilmastonmuutosta. OptiWatti kuuluu osuuskunta KPY:n omistamaan Voimatel-konserniin.

Keskusvaraamo TAHKOcom Oy on Tahkon matkailupalveluiden alueellinen varauskeskus. Keskusvaraamon kautta matkailija voi varata majoituksen, ohjelmapalvelut, kokoustilat ja kuljetukset. TAHKOcomin kautta majoittuu alueella vuosittain yli 60 000 kävijää. 

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioiden kevätkausi pakettiin kahden yhteisnäyttelyn voimin

$
0
0

Taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa avautuu kevään viimeinen näyttelykattaus. Gallerioissa Seinä, Hämärä, Kilo, Lyhty, Kajo ja Kopio nähdään kuvataiteen aineopintojen opiskelijoiden yhteisnäyttely. Galleria Kellarissa avautuu puolestaan Lapin yliopiston kokeellisen grafiikan pajan satoa esittelevä näyttelykokonaisuus. Avajaisia vietetään maanantaina 17. toukokuuta klo 18–19.30 turvavälit ja kasvomaskit muistaen. Näyttelyihin pääsee tutustumaan 12. kesäkuuta asti yliopiston aukioloaikojen puitteissa. Tervetuloa!


Galleriat Seinä, Hämärä, Kilo, Lyhty, Kajo ja Kopio

Syvään päätyyn
– Taiteellinen ajattelu ja ilmaisu 2020–2021
18.5.–12.6.2021
Avajaiset maanantaina 17.5.2021 klo 18–19.30
F-talo, 1. ja 4. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi 
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.

Kuvataiteen aineopintoihin sisältyvän Taiteellinen ajattelu ja ilmaisu -kurssin opiskelijoiden yhteisnäyttelyssä sukelletaan syvään päätyyn. Syvänteessä jalat eivät ylety maaperään, jolloin vaihtoehtona on joko oppia uimaan tai upota. 

Taiteen maailmassa uimisen seurauksena kurssilaiset ovat saaneet aikaan jännittäviä otantoja luovasta toteutuksesta. Siinä missä yksi on halunnut tutkia leikillisen ulottuvuuden venyvyyttään, on saattanut vieressä työskentelevä ystävä käsitellä sielunsa vaikeampia asioita. 

Kokonaisuus on yhdistelmä ihania esteettisiä kutkutuksia ja kamaluutta osoittelevia tulkintoja. Rohkea voisi väittää, että tästä näyttelystä löytyy jokaiselle jotakin. Kellukkeiden käyttäminen näyttelytiloissa on sallittua.

Näyttelyssä ovat mukana taiteiden tiedekunnan opiskelijat Sandra Bencomo, Emmi Emilia, Juho Jusslin, Anni Keskipoikela, Ruu Kumpulainen, Juulia Lempinen, Mirjami Perämäki, Hanna Postma, Essi Ranttila, Venla Sillanpää, Riina Tervo ja Tommi Yläjoki.

Taiteellinen ajattelu ja ilmaisu -kurssin ohjaajina ovat toimineet apulaisprofessori Kalle Lampela, lehtori Tom Engblom ja tuntiopettaja Henri Hagman.

Lisätietoja 
Tommi Yläjoki, tylajoki(at)ulapland.fi
Essi Ranttila, essi.ranttila(at)gmail.com
Juulia Lempinen, julempin(at)ulapland.fi
Kalle Lampela, 040 4844229, kalle.lampela(at)ulapland.fi

Kuvat:
1. Essi Ranttila: Gold digger. Akryyli kankaalle, 100 x 100 cm.
2. Juulia Lempinen: Nimetön. Akryyli kankaalle, 150 x 90 cm.



Galleria Kellari

Kokeellista grafiikkaa Kellarissa
18.5.–12.6.2021
Avajaiset maanantaina 17.5.2021 klo 18–19.30
F-talo, 1. ja 4. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi 
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.

Lapin yliopiston grafiikan paja on täyttynyt jälleen grafiikan eri tekniikoin tehdyistä laatoista ja vedoksista. Ilmassa on painovärin tuoksun lisäksi innostusta ja nähtävillä on monia upeita onnistumisia. Välillä on pohdittu ratkaisuja yksin ja porukalla. On annettu ohjeita, ideoita ja kannustettu kokeilemaan. Vain tekemällä ja uutta kokeilemalla saa aikaan vedoksia, joiden voi sanoa olevan kokeilevaa grafiikkaa.

On tehty carborundum-grafiikkaa, linoleikkausta, frottaageja, kaiverrettu ja piirretty laattoja, vedostettu syväpainopaperille ja japaninpaperille. On keitetty tärkkelysliimaa, joka mahdollistaa chine collé tekniikan sekä opittu kalkkeripaperin käyttöä. Tärkeintä on ollut oppia uutta ja nauttia siitä. 

Laskeutukaa katsomaan kokeellista grafiikka Galleria Kellariin, hissillä tai kierreportaita käyttäen, tervetuloa.

Mukana näyttelyssä ovat taiteilijat Ella Hurme, Anna Kainulainen, Bea-Sofia Limnell, Maria Patrikainen, Niko Seppälä, Reetta Sutinen, Ida Takalo ja Veera Väisänen. Kurssin ohjauksesta vastasi näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen.

Lisätietoja:
Leila Lipiäinen, leila.lipiainen(at)ulapland.fi

Kuvat:
1. Bea-Sofia Limnell ja Reetta Sutinen linokaiverruksia telaamassa.
2. Ida Takalon grafiikan vedoksia kuivumassa.
3. Yksityiskohta Bea-Sofia Limnellin carborundum-vedoksesta.
4. Ella Hurme kaivertaa.

 

LY / TTK / LP

Laajat väestörokotukset käyntiin tiistaina – ensimmäisenä rokotusvuorossa 60–64-vuotiaat

$
0
0

Siun sote avaa tiistaina 11.5.2021 klo 8 koronarokotusten ajanvarauksen vuonna 1961 tai sitä ennen syntyneille henkilöille. Väestörokotuksia laajennetaan nopealla aikataululla rokotteiden sujuvan menekin varmistamiseksi.

Tiistaina varattavissa on lauantain ja maanantain ajanvarauksesta jäljellä olevat koronarokotusajat eli noin tuhat rokotusaikaa. Rokotusaikoja ei ole vapaana kaikilla Siun soten rokotuspisteillä. Uusia koronarokotusaikoja avataan varattavaksi jälleen lauantaina 10.5.2021 klo 12.

Rokotusvuoroon tulevalle ikäryhmälle lähetetään loppuviikon aikana tekstiviesti, jossa kerrotaan rokotusten käynnistymisestä.

Tiistaista 11.5.2021 lähtien rokotusvuorossa ovat:

  • vuonna 1961 tai sitä ennen syntyneet henkilöt
  • vuonna 1962–2005 syntyneet henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava tai erittäin voimakkaasti altistava sairaus (riskiryhmä 1* ja riskiryhmä 2**)
    • rokotettavan henkilön tulee olla täyttänyt 16 vuotta

Koronarokotusajan voi varata verkkoajanvarauksen kautta. Ohjeet ja linkki ajanvaraukseen löytyvät osoitteesta www.siunsote.fi/koronarokotukset. Maanantaisin klo 8 ajanvaraus on mahdollista myös puhelimitse numerosta 013 330 2131.

Rokotuspisteitä keskitetään rokotehävikin estämiseksi

Siun sote on järjestänyt ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien rokotukset yli 20 rokotuspisteellä. Järjestely on ollut mahdollista toteuttaa yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä, koska ikäryhmään kuuluvia henkilöitä asuu tasaisesti kaikkialla maakunnassa. Nuoremmissa ikäluokissa alueelliset erot kasvavat, jolloin rokotteiden kohdentaminen kaikille nykyisille rokotuspisteille lisää rokotehävikin riskiä.

Tämän vuoksi Siun sote on päättänyt keskittää toistaiseksi rokotuspisteitä hieman nykyisestä. Jatkossakin koronarokote on mahdollista saada kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa. Keskittämällä rokotuspisteitä Siun sote varmistaa myös resurssien riittävyyttä jokaisen kunnan alueella kesäaikaan.

Koronarokotuksia annetaan viikosta 20 eli maanantaista 17.5.2021 alkaen seuraavilla terveysasemilla: Heinävesi, Ilomantsi, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lehmo, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Siilainen ja Tohmajärvi. Joensuun kantakaupungin alueella koronarokotuksia annatetaan myös Malmikatu 9:n rokotuspisteellä sekä PK Terveyden rokotuspisteellä kauppakeskus Prisman yhteydessä.

Muutos ei vaikuta jo annettujen 1. koronarokotteiden tehosterokotteiden rokotuspaikkoihin tai -aikoihin. Ensimmäisen koronarokotuksen yhteydessä annettu rokotusaika- ja paikka pysyvät ennallaan, vaikka kyseisellä rokotuspisteellä ei jatkossa enää annettaisi koronarokotusten 1. rokoteannoksia.

Järvenpään juhlavuoden ohjelmakattaus näyttää upealta

$
0
0

Alkuvuosi Järvenpäässä on mennyt jännittäessä, miten juhlavuosi  korona-aikana onnistuu. Rajoitusten vähitellen hellittäessä voidaan huokaista. Juhlavuosiohjelmisto loppuvuodelle on  julkaistu.   

Järvenpään kaupungin ohjelmistoon kuuluu kuusi isompaa tuotantoa ja kymmeniä yhdistysten, yritysten ja muiden aktiivien tapahtumia Juhlassa mukana -otsikolla.  

Päätuotannoissa yhdistyvät taide, musiikki, lähiympäristö, sukupolvet ja historia sekä se, mitä olemme yhdessä järvenpääläisinä ja suomalaisina maailmassa. Tuotannot toteutuvat tänä vuonna lukuun ottamatta  Järven helmi –musikaalia, joka siirtyy keväälle 2022.   

Suomen näyttävin muraali kohoaa Järvenpäähän

Näyttävin juhlavuoden tuotannoista on Muraali-projekti, jossa taidemaalari, graafikko Jorma Hautalan, taidejärjestö Upeartin ja neljän nuoren taiteilijan johdolla Järvenpäähän syntyy pysyvä maanmerkki ja matkailunähtävyys.  

Muraalia aletaan maalata kesällä, ja teoksen odotetaan valmistuvan elokuun päätapahtumaan, Järvenpääjuhlaan. Muraalin paikka julkistetaan kesäkuussa. 

Kaupungin sukuseinä Jannelle 

Janne-kävelykadun puolella olevaan Bulevardikorttelin työmaa-aitaan pystytetään 17.5 ulkoilmagalleria, joka koristaa katukuvaa kuvilla mm. kaupungin historiasta, kehityksestä, tapahtumakulttuurista sekä ihmisistä.  

Koko kaupungin gallerian kuvia päivitetään säännöllisesti järvenpääläisten omilla otoksilla, joita valitaan somekampanjan avulla kesäkuussa. Sukuseinä kutsuu tutustumaan 70-vuotiseen matkaan sekä visioimaan kaupungin tulevaisuutta. 

Vanhankylänniemeen ja Westermarckin puistoihin lisää luontoa 

Kaupunkilaiset äänestivät juhlavuoden osallistuvan budjetoinnin ideakilpailussa voittajaksi  Kirsikkapuita Westermarckin puistoon -idean. Kirsikkapuut istutettiin puistoon toukokuussa ja  puistojuhlaa juhlitaan 22.5. 

Vanhankylänniemeen nousee Puolen hehtaarin metsä, jonne täydennysistutuksin tulee alueelle ominaista jalopuustoa. Metsän avajaiset järjestetään Vipinää Vanhankylänniemessä -tapahtuman yhteydessä 20.6. Koko perhe on tervetullut viihtymään festivaaliin, jonka ohjelmassa on puiden istuttamista, siementen kylvö -workshop lapsille ja villiyrttitietoutta. 

Järvenpääjuhla on 36 tuntia järvenpääläistä pulssia elokuussa 

14.–15.8.2021 kaikki voivat tulla juhlimaan Järvenpäätä. Järvenpääjuhlan pääohjelma nivoutuu teemojen Kulttuuri–järvi–kaupunki ympärille.

Vilkas tapahtumaviikonloppu koostuu pienemmistä ja isommista ohjelmanumeroista, joissa on kulttuuria, taidetta, makuja, kohtaamisia ja oivalluksia levittäytyen koko kaupunkiin, Rantapuistoon, Vanhankylänniemeen, keskustaan ja moniin muihin kulttuuri- ja liikuntakohteisiin. Rantapuistosta Vanhankylänniemeen järjestetään non-stop-lauttayhteys.  

Osallisuutta ja yhteisöä – juuri sinua tarvitaan! 

Osallistuvan budjetoinnin alla toteutetaan juhlavuonna tapahtumia, joista yhdistykset ja yritykset vastaavat.  Alla vinkkejä kattaukseen:

  • to 13.5. TourDe Tuusulanjärvi MTB&Gravel 2021
  • la 14.8.2021  Karaokekilpailu Kepa-kodissa 
  • to–la 23.–25.9.2021 Kulttuurijärvi-festivaali     
  • syksy 2021 Valoisa juhlavuoden Jäge  

Syksyn tapahtumiin saa pääsylipputukea vähävaraisille.

Tule mukaan Tapahtumainfoon

Olet tervetullut  Jäke, mitä tapahtuu?! -tapahtuma- ja juhlavuosi-infoon 17.5. klo 14–15. Infoa voi seurata livelähetyksenä kaupungin Facebook- ja Youtube-tileillä.  Mukaan toivotaan erityisesti tapahtumien järjestämisestä kiinnostuneita yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä. Tilaisuus tallennetaan.
Jäke, mitä tapahtuu?! -tapahtumainfo

Tässä on sinun VIP-kutsusi juhlavuoteen, olitpa sitten järvenpäätekijä, -kokija tai  molempia! 

    

Lisätietoa  

Viewing all 113470 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>