Quantcast
Channel: Tiedotteet - ePressi
Viewing all 114409 articles
Browse latest View live

Espoo–Salo-oikoradan karttakyselyn vastaukset on käsitelty

$
0
0

Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnittelusta toteutettiin keväällä 2019 toinen karttakysely, jossa pyydettiin palautetta radan sekä siihen liittyvien asemien ja teiden suunnitteluun. Karttapalautteita saatiin lähes 600.

Kyselyn kartalla esitettiin suunnitelmaluonnos Espoo–Salo-oikoradan linjauksesta, suunnitelluista tieyhteyksistä, silloista, tunneleista, asemapaikoista ja asemavarauksista. Kyselyssä pyydettiin kartalle paikannettua palautetta muun muassa suunnitelmaratkaisuun, tiejärjestelyihin ja luonnonympäristöön liittyen. Vastaajat saivat jättää myös yleistä palautetta oikoradasta. Palautetta hyödynnetään Espoo–Salo-oikoradan suunnittelussa.

Karttapalautteita saatiin lähes 600

Kyselyyn saatiin 594 karttapalautetta yli 200 eri vastaajalta. Yleistä palautetta antoi 178 vastaajaa.

Lisäksi kyselysivulle tehtiin tuhansia vierailuita.

Suurin osa vastauksista ja palautteista koski Salon aluetta. Useita kommentteja annettiin myös Lohjan, Kirkkonummen, Vihdin ja Espoon alueilla. Merkittävä osa vastaajista oli alueen vakituisia asukkaita, mutta myös vapaa-ajan asukkaita ja alueella työskenteleviä vastasi kyselyyn.

Sujuvaa liikkumista

Uusi raideyhteys nähdään hyvänä etenkin työmatkaliikenteen sujuvoittamisen ja yksityisautoilun vähenemisen kannalta. Muutamassa kommentissa rata mainittiinkin hyvänä ilmastotekona.

Suunnitellut asemapaikat saivat huomioiden lisäksi myös kehuja. Monet vastaajat toivoivat, että asemien lähelle suunnitellaan riittävä ja toimiva liityntäpysäköinti.

Huolena luonnonympäristön säilyminen ja asukasviihtyvyys

Useissa kommenteissa toivottiin vanhan rantaradan kunnostamista uuden radan rakentamisen sijaan. Huolta herättivät muun muassa radan haitalliset vaikutukset kulttuurimaisemaan, radan ja moottoritien yhteismelun vaikutukset asuinviihtyvyyteen, tarvittavien meluesteiden rakentaminen sekä luonnonympäristön säilyminen.

Myös uuden radan läheisyyteen jäävien kiinteistöjen arvon lasku ja lunastusasiat herättivät huolta. Perusteellisia luontoselvityksiä pidettiin tärkeänä luonnon monimuotoisuuden ja arvokkaan luontomaiseman säilyttämiseksi.

Tarkempaa tietoa hankkeesta ja kyselyn vastauksista löytyy hankesivuilta (https://vayla.fi/kaikki-hankkeet/espoo-salo-oikorata). Sivulta löytyy myös ohjeet, kuinka ilmoittautua hankkeen sähköpostilistalle. Ilmoittautuneille lähetetään hankkeen uutiskirjeitä, kutsut yleisötilaisuuksiin ja tietoa muista osallistumismahdollisuuksista.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Heidi Mäenpää, Väylävirasto, puh. 029 534 3819, heidi.maenpaa@vayla.fi

Espoo–Lohja-välin projektipäällikkö Seppo Veijovuori, Sitowise Oy, puh. 020 747 6057, seppo.veijovuori@sitowise.com

Lohja–Suomusjärvi-välin projektipäällikkö Kari Fagerholm, Pöyry Finland Oy, puh. 0400 289920, kari.fagerholm@poyry.com

Suomusjärvi–Salo-välin projektipäällikkö Markku Salo, Ramboll Finland Oy, puh. 0400 711 261, markku.salo@ramboll.fi


Willimiehen Coverit -musiikkitapahtuma 29.6. Lappeenrannassa tarjoilee sarjan covereita – mukana kahdeksan paikallista yhtyettä

$
0
0

Willimiehen Coverit -musiikkitapahtuma järjestetään lauantaina 29.6.2019 klo 14–22  Lappeenrannan Marianaukiolla. Maksuttomassa ja kaikille avoimessa tapahtumassa esiintyy kahdeksan paikallista rock-bändiä, jotka viihdyttävät yleisöä cover-musiikilla. Coverit ovat muiden yhtyeiden tunnetuksi tekemiä kappaleita, joista osallistuvat yhtyeet sovittavat itselleen sopivia versioita.

Tapahtuman on ideoinut The Himmel -yhtyeen kitaristi Kari Lassila, joka järjestää tapahtuman yhdessä Lappeenrannan tapahtumapalveluiden kanssa.

– Esiintymishalukkaat bändit etsittiin sosiaalisen median kanavien kautta. Ehdokkaita kertyi 16, joista nyt puolet pääsevät esittelemään taitojaan Marianaukion esiintymislavalle. Jokaisella yhtyeellä on vaihtoineen tunti aikaa esiintyä.

Tapahtumatoiminnan koordinaattori Jorma Kallio kertoo, että ensimmäistä kertaa järjestettävän tapahtuman tunnuslause on Hittejä paikallisin voimin ja se on osa Lappeenrannan kesäkonserttien sarjaa.

– Tapahtuman tarkoituksena on tarjota harrastajabändeille tilaisuus ulkoilmakeikkaan ja tuoda esiin, että kaupungissa on lukuisia taitavia soittoharrastajia ja näiden muodostamia yhtyeitä.

Jos tapahtumapäivänä sataa, toteutetaan tapahtuma kulttuuritila Nuijamiehessä osoitteessa Valtakatu 39.

Lisätietoja tapahtumasta ja esiintyjistä löytyy tapahtuman verkkosivuilta.
 

Lisätietoja:                      

Kari Lassila
Tapahtuman tuottaja                 
puh. 040 573 7037, klassila(a)gmail.com 

Jorma Kallio
Tapahtumatoiminnan koordinaattori
puh. 0400 155 597, jorma.kallio(a)lappeenranta.fi 

Esiintymisaikataulu

Klo 14:00 Sammuneet lyhdyt

Klo 15:00 SkinEffect

Klo 16:00 Black Papat

Klo 17:00 Protection Earth

Klo 18:00 The Himmel

Klo 19:00 Rokkikone

Klo 20:00 SHAM

Klo 21:00 Karelian Rokkikone

Vastaamolle vastuullinen ja kotimainen kumppani, Intera Partners mukaan tukemaan kasvua

$
0
0

 

Psykoterapiakeskus Vastaamo on kasvanut erittäin nopeasti viime vuosien aikana. Nyt kasvutarina saa lisätukea ja vauhtia, kun Vastaamo ottaa omistajakumppanikseen suomalaisen sijoitusyhtiön, Intera Partnersin.

Yhtiön nykyomistajista Ville ja Nina Tapio jatkavat Vastaamon merkittävinä omistajina. Muutos yhtiön omistuksessa ei vaikuta henkilöstön asemaan. ”Henkilöstö on Vastaamon tärkein voimavara ja henkilöstön hyvinvointi ja osaaminen ovat tulevaisuudessakin kasvun tärkein mahdollistaja. Toivottavasti voimme tulevaisuudessa saada myös avainhenkilöstöä Vastaamon omistajiksi”, toteaa Nina Tapio

Interan mukaantulo tukee Vastaamon missiota mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi. Vastaamon toimitusjohtaja, Ville Tapio toteaa: ”Intera tuo lisää tukea ja turvaa yhtiön kehittämiseen. Olemme vastuullinen yritys ja perheellemme on tärkeää jatkaa kasvua hyväksi havaitulla mallilla. Voimme tehdä enemmän ja nopeammin kun mukana on uusi kumppani. Intera on osoittanut olevansa vastuullinen toimija ja kiinnostunut Vastaamon missiosta ja toimintamallista. Koemme heidät erinomaiseksi kumppaniksi”.

”Vastaamo on hieno yhtiö oikealla asialla - juuri sellainen yritys, jonka kasvua ja kehitystä Intera haluaa olla mukana tukemassa. Yritys, jonka missio on yhteiskunnallisesti vahva ja palvelut vastaavat niin psykoterapeuttien kuin asiakkaidenkin tarpeisiin”, sanoo Intera Partnersin osakas Tuomas Sarkola.

Mielenterveyden häiriöt ovat merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Tämä koskettaa suurta määrää ihmisiä, perheitä sekä työyhteisöjä. Vastaamo pyrkii tarjoamaan palveluita matalalla kynnyksellä ja varmistamaan, että mahdollisimman moni ihminen saa apua. ”Mielenterveyden häiriöt ovat valtava inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma Suomessa. Näemme, että Vastaamo pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan apua tähän haasteeseen entistä laajemmin ja monipuolisemmin”, jatkaa Ville Tapio.

Nykyisellään Vastaamo toimii jo 22 paikkakunnalla ja yhtiön tavoitteena on avata uusia yksikköjä kasvupaikkakunnilla Suomessa. Lähivuosina tavoitteena on kattaa koko valtakunta.

 

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Ville Tapio

Psykoterapiakeskus Vastaamo

puh. +358 40 590 9385

 

Tuomas Sarkola

Intera Partners

puh. + 358 40 845 6493

 

C-hepatiitin hoito vaatii riittävät resurssit – kirjallinen kysymys C-hepatiitin ennaltaehkäisystä ja hoidosta

$
0
0

C-hepatiitin hoito on siirtymässä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Tavoitteena on hoitaa kaikki tartunnan saaneet. Kansanedustaja Sari Tanus on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen ja vaatii C-hepatiitin ennaltaehkäisyn ja hoidon järjestämiseen riittäviä resursseja.

C-hepatiitin hoito on tarkoitus siirtää THL:n julkaiseman hoitopolun myötä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Jatkossa tavoitteena on hoitaa tartunnan saaneet paikoissa, missä infektiot todetaan: perusterveydenhuollossa, päihdepalveluissa, vankiloissa ja pistämällä huumeita käyttäviä palvelevissa terveysneuvontapisteissä. Hoidossa käytetään uusia, suun kautta otettavia tehokkaita lääkkeitä, jotka aiheuttavat harvoin haittavaikutuksia.

– Lupaus tasa-arvoisesta kohtelusta on helpotus monelle, sillä tartunnan saaneet kohtaavat jokapäiväisessä elämässään paljon ennakkoluuloja. Kaikki hoitoa tarvitsevat eivät silti pääse hoidon piiriin, jos kunnilla ei ole velvoitetta järjestää hoitoa, sanoo Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström.

Vuosittain todetaan reilut 1100 uutta C-hepatiittitartuntaa, joista suurin osa on 20–29-vuotiailla nuorilla. Suomessa hoidetaan vuodessa edelleen vähemmän tartunnan saaneita kuin uusia tartuntoja todetaan. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on huomattavasti jäljessä muita Euroopan maita. Hoidossa on lisäksi runsaasti alueellisia eroja, jotka asettavat eri puolella Suomea asuvat eriarvoiseen asemaan. 

– C-hepatiitin hoito aiheuttaa kunnille kustannuksia, mutta sen hoitamattomuuden kustannukset ovat vieläkin suuremmat. Kuntapäättäjien on tärkeä kohdentaa C-hepatiitin hoitoon resursseja, jotta hoito voidaan ulottaa kaikkiin tartunnan saaneisiin THL:n hoitolinjausten mukaisesti, sanoo kansanedustaja Sari Tanus, Munuais-, maksa- ja elinsiirtopotilaiden eduskunnan tukiryhmän puheenjohtaja.

– Resursseja, niin euroja kuin terveydenhuollon henkilöitäkin, tarvitaan riittävästi. Vetoan kuntapäättäjiin eri puolilla Suomea, jotta he seuraisivat ja hoitaisivat tätäkin asiaa kunnissa, Tanus lisää.

Kolmannen sektorin toimijat tekevät Tanuksen mukaan erittäin tärkeää työtä ja tarvitsevat resursseja tärkeään ennaltaehkäisevään ja tukityöhön.

– Potilasjärjestöt ovat valmiita tarttumaan työhön, mutta tähän tarvittavia resursseja ei ole hoitopolusta riippumatta meille myönnetty, Högström sanoo.

Kansanedustaja Sari Tanus on jättänyt sosiaali- ja terveysministeriölle kirjallisen kysymyksen. Hän vaatii ministeriötä varmistamaan kuntien riittävät resurssit hoitaa C-hepatiittitartunnan saaneet. Tanus vaatii ministeriötä myös huolehtimaan ennaltaehkäisevän työn toimeenpanosta ja osoittamaan kansalaisjärjestöille tarvittavat resurssit tähän.

C-hepatiitti tarttuu veren välityksellä. Viruksen saaneista valtaosalle kehittyy krooninen C-hepatiitti, mikä voi johtaa maksakirroosiin ja altistaa maksasolusyövälle. Suomi on sitoutunut WHO:n tavoitteisiin eliminoida C-hepatiitti vuoteen 2030 mennessä.

Lisätietoja
Sari Högström
Toiminnanjohtaja, Munuais- ja maksaliitto
sari.hogstrom@muma.fi
050 536 7258

Sari Tanus
Kansanedustaja, erikoislääkäri
Eduskunnan maksa-, munuais- ja elinsiirtopotilaiden tukiryhmän puheenjohtaja
050 5121 303

Lapsilla on oikeus turvalliseen digiarkeen

$
0
0

Digiturvataidot ehkäisevät lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa ja houkutteluaPelastakaa Lasten paneeli SuomiAreenassa tuo esiin lapsen oikeudet digitaalisessa mediassa. 

Yli kolmannes 12-17-vuotiaista on nähnyt seksuaalista häirintää ja siihen liittyvää kiusaamista digitaalisessa mediassa. Digitaalinen media on yhä useammin välineenä myös lapsiin kohdistuvassa seksuaaliväkivallassa.  

”Lapsia täytyy suojella nykyistä tehokkaammin seksuaaliselta houkuttelulta eli groomingilta ja seksuaaliväkivallalta. Tieto auttaa toimimaan, joten siksi huoltajan ja lapsen välinen vuorovaikutus ja lapselle opetettavat digiturvataidot ovat paras keino ennaltaehkäisyyn. Tietoa on tarjottava ikätasoisesti jo varhaiskasvatuksesta lähtien”, Pelastakaa Lasten asiantuntija Hanna-Leena Laitinen sanoo. 

”Lapsilla on oikeus käyttää nettiä, viettää aikaa somessa kavereiden kanssa ja harrastaa esimerkiksi pelaamista. Aikuisten vastuulla on pitää huolta, että lapset oppivat toimimaan turvallisesti verkossa. Lapsella tulisi olla matala kynnys ottaa netin hämmentävät sisällöt puheeksi aikuisten kanssa. Digikuulumiset pitää ottaa arkipäiväiseksi puheenaiheeksi niin kotona kuin koulussa. Digitaalisten ympäristöjen kehittyessä tasapaino suojelun ja sallimisen välillä on arvioitava jatkuvasti uudelleen, Laitinen toteaa. 

Pelastakaa Lapset tuo SuomiAreenaan monipuolisen asiantuntijapaneelin keskustelemaan lapsen oikeuksista digitaalisessa mediassa. 

Vastuuta lapsen oikeuksien toteutumisesta ja digitaalisesta turvallisuudesta on jaettava päättäjien, opettajien ja vanhempien kesken. On myös tärkeää tarjota lapsille ja nuorille tietoa, miten he voivat itse vaikuttaa verkkoturvallisuuteen ja osallistua kehittämiseen ja päätöksentekoon. Lasten näkemyksiä on kuultava entistä huolellisemmin”, Pelastakaa Lasten asiantuntija Tiina-Maria Levamo sanoo.  

Paneelissa kuullaankin myös nuorten ääntä. Mukana keskustelussa on nuori lastensuojelun kokemusasiantuntija Osallisuuden aika ry:stä. Nuoret saavat mielipiteensä kuuluviin myös paneelin yhteydessä esitettävällä haastatteluvideolla.  

Paneelin aiheet pohjautuvat YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, Euroopan neuvoston antamiisuosituksiin lapsen oikeuksista digitaalisessa mediassa, sekä Pelastakaa Lasten toteuttamaan selvitykseen lasten ja nuorten kohtaamasta seksuaalisesta häirinnästä ja kiusaamisesta digitaalisessa mediassa.  

Pelastakaa Lapset toivoo, että lapsen oikeudet digitaalisessa mediassa nousee esiin yhteiskunnalliseen keskusteluun ajankohtaisena ja merkittävänä tavoitteena lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämiseksi. ”Lapsen oikeudet digitaalisessa mediassa eivät ole erillisiä muista lapsen oikeuksista”, painottavat nuoret Osalllisuuden aika ry:stä.  

Pelastakaa Lapset SuomiAreenassa 19.7.2019 

Pelastakaa Lasten paneeli Lapsen oikeudet digitaalisessa mediassa järjestetään SuomiAreenan Purje-lavalla 19.7. klo 11.30 - 12.30. Paneelissa keskustelemassa ovat lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, poliisitarkastaja Kimmo Ulkuniemi Poliisihallituksesta, erityispedagogiikan yliopistolehtori Elina Kontu Helsingin yliopistosta, projektikoordinaattori Aino Taipalus Osallisuuden aika ry:stä, poliitikko Jyrki Kasvi sekä asiantuntija Hanna-Leena Laitinen Pelastakaa Lapsista. Paneelin juontaa kirjailija, toimittaja Ronja Salmi. Paneelia voi seurata myös Mtv.fi-osoitteessa suorana streamina.  

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt: 

Hanna-Leena Laitinen, asiantuntija, Lasten suojelu ja Nettivihje, Pelastakaa Lapset, puh. 050 432 2356, hanna-leena.laitinen@pelastakaalapset.fi 

Tiina-Maria Levamo, asiantuntija, lapsen oikeudet ja vaikuttamistyö, kotimaan ohjelma, Pelastakaa Lapset, puh. 050 570 6360, tiina-maria.levamo@pelastakaalapset.fi 

Nilla Ahde, tapahtumakoordinaattori, Pelastakaa Lapset, puh. 050516 4655nilla.ahde@pelastakaalapset.fi 

Viemäri- ja vesijohtotyö Suikkilantiellä 17.- 21.6.2019.

$
0
0

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan ja kevyen liikenteen väylän Suikkilantiellä, Lukoilantien risteyksen kohdalla 17.- 21.6.2019. Päivittäinen työaika klo 22.00 - 7.00. Paikalla on liikenne opasteet sekä poikkeava nopeusrajoitus 30km/h. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Keski-Uudenmaan sote yhtymähallituksen päätöksiä 11.6.19

$
0
0

Yhtymähallitus, kokous 11.6.2019

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Suoritetaan nimenhuuto ja todetaan läsnäolijat. Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valitaan
tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi Eemeli Peltonen ja Tapio Havula.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.


§ 77 Toimien muuttaminen viroiksi ja viran lakkauttaminen 

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja

Yhtymähallitus päättää:
liitteen 1 mukaisten toimien muuttamisesta viroiksi
liitteen 2 mukaisen viran lakkauttamisen
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.


§ 78 Johtajasopimus

Ehdotus
Esittelijä: Annika Kokko, yhtymähallituksen puheenjohtaja 


Yhtymähallitus päättää esittää, että yhtymävaltuusto päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan johtajasopimuksen kuntayhtymän johtajan Pirjo Laitinen – Parkkosen ja Keski-Uudenmaan sote - kuntayhtymän välillä
Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.


§ 79 Osavuosikatsaus 1/2019 

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja


Yhtymähallitus päättää esittää yhtymävaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2019 ensimmäisen osavuosikatsauksen ajalta 1.1.- 30.4.2019.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.


§ 80 Käyttösuunnitelman toteutumisvertailu 1/2019 

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja


Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi liitteenä olevan käyttösuunnitelman toteutumisvertailun ajalta 1.1.- 30.4.2019.
Päätös
Hyväksyttiin.


§ 81 Palvelusetelin käyttö lääkäri-hoitaja vastaanottopalvelujen täydentäjänä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä 

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja


Yhtymähallitus päättää esittää yhtymävaltuustolle, että

  • vastaanottopalvelujen palveluseteliä käytetään kuntayhtymän lääkärihoitajavastaanottopalvelujen täydentäjänä hoidon kokonaisvastuun sisältävällä toimintamallilla vaihtoehdon 1 mukaisesti alkaen 1.9.2019, ja että
  • vuoden 2020 osalta palvelusetelin käytön kustannukset valmistellaan osana talousarviovalmistelua, ja että
  • kuntayhtymän johtaja valtuutetaan tekemään toimintamalliin tarvittavat kehittämistoimenpiteet.

Päätös
Asia päätettiin palauttaa uudelleen valmisteluun.


§ 82 Palvelusetelin käyttö suun terveydenhuollon palvelujen täydentäjänä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä 

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja

Yhtymähallitus päättää esittää yhtymävaltuustolle, että

  • palveluseteliä käytetään kuntayhtymän suun terveydenhuollon palvelujen täydentäjänä kokonaisvastuun sisältävän vaihtoehdon 1 mukaisesti 1.10.2019 alkaen, ja että
  • vuoden 2020 osalta palvelusetelin käytön resursointi valmistellaan osana talousarviovalmistelua, ja että
  • kuntayhtymän johtaja valtuutetaan tekemään toimintamalliin tarvittavat kehittämistoimenpiteet

Päätös
Asia päätettiin palauttaa uudelleen valmisteluun.

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja

Yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle, että

  • Keski- Uudenmaan sote - kuntayhtymä ottaa käyttöön henkilökohtaisen budjetin toimintamallin 1.9.2019 alkaen, ja että
  • kuntayhtymän johtaja valtuutetaan tekemään toimintamalliin tarvittavat kehittämistoimenpiteet.

Päätös
Esitys hyväksyttiin.

 

Ehdotus

Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja
Yhtymähallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Keski- Uudenmaan sote - kuntayhtymän osallisuusohjelman mallin.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.


§ 85 Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän arkistotoimesta vastaavan henkilön nimeäminen 

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja

Yhtymähallitus 

  • nimeää Keski- Uudenmaan sote - kuntayhtymän arkistotoimesta vastaavaksi henkilöksi tiedonhallinnan erityisasiantuntijan
  • hyväksyy liitteenä olevan Keski- Uudenmaan sotekuntayhtymän asiakirjahallinnan toimintaohjeen. 

Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Ehdotus
Esittelijä: Pirjo Laitinen- Parkkonen, Kuntayhtymän johtaja

Yhtymähallitus toteaa, ettei em. päätöksiin sisälly päätöstä, joka olisi otettava yhtymähallituksen käsiteltäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Nord Stream 2 -kaasuputkien logistiikka- ja varastointitoiminnot päättyivät Koverharissa

$
0
0

  • Koverharissa on varastoitu kaikkiaan noin neljännes hankkeessa tarvittavista putkista
  • Logistiikkatoiminnot jatkuvat HaminaKotkan satamassa

Nord Stream 2 -maakaasuputkilinjan putkien logistiikka- ja varastointitoiminnot on saatu päätökseen Hangon Koverharissa. Hankkeen pinnoitus- ja logistiikkaurakoitsija Wasco Coatings Finland on varastoinut Koverharissa hankkeen aikana kaikkiaan 57 000 putkea, joka on yli neljäsosa putkilinjojen rakentamiseen tarvittavista putkista.

”Koverharin satama on palvellut Nord Stream 2 -hankkeen tarpeita erittäin hyvin, ja kaikki on sujunut suunnitelmien mukaisesti, jopa vaativaan talviaikaan”, sanoo Nord Stream 2 AG:n projektijohtaja Henning Kothe. ”Hankkeen alkaessa satamaorganisaatio kunnosti Koverharin sataman, kuten laiturin ja varastoalueet, vastaamaan haasteellisia vaatimuksiamme nopeasti ja erittäin ammattitaitoisesti. Yhteistyö sataman kanssa on ollut erinomaista koko hankkeen ajan”, jatkaa Kothe.

”Tämä on ollut fantastinen neljä vuotta kestänyt matka, joka on nyt tullut päätökseen. Kymmeniä tuhansia putkia on varastoitu ja käsitelty ammattitaitoisesti sovitussa aikataulussa yhdessä Nord Stream 2:n projektijohdon, urakoitsijan ja alihankkijoiden kanssa. Samalla Koverharin aluetta on kehitetty vastaamaan modernia satamaa, joka on nyt valmis uusiin haasteisiin”, toteaa Hangon sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik.

Nord Stream 2 -hankkeeseen liittyvät varastointi- ja logistiikkatyöt työllistivät Koverharissa parhaimmillaan noin 150 henkilöä.

Wasco jatkaa putkien varastointi- ja logistiikkatoimintoja HaminaKotkan satamassa, Ruotsin Karlshamnissa ja Saksan Mukranissa, jossa betonipinnoitetaan loput hankkeessa tarvittavista putkista ja lopulta lähetetään rakennuspaikoille.

Putkilinjan asennustyöt jatkuvat Suomen talousvyöhykkeellä. Tähän mennessä yli 1 400 kilometriä putkilinjaa on jo rakennettu Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Saksan vesillä. ”Korkealaatuiset ja aikataulussa tehdyt työt Koverharissa ja hankkeen kolmessa muussa logistiikkakeskuksessa ovat olleet keskeisiä tekijöitä monitahoisen ja ympärivuorokautisen rakennusaikataulumme menestyksekkäässä toteutuksessa”, toteaa Kothe.

Lue lisää hankkeen suuren mittaluokan logistiikasta ja katso video putkikuljetuksista Kotkasta Koverhariin: https://www.nord-stream2.com/project/logistics/

Nord Stream 2 on Itämären poikki suunniteltu putkilinja, joka tulee kuljettamaan maakaasua yli 1 230 kilometrin matkan maailman suurimmista kaasuesiintymistä Venäjältä tehokkainta reittiä pitkin kuluttajille Eurooppaan. Nord Stream 2 on teknologialtaan vastaava kuin käytössä oleva Nord Stream-putkilinja, jonka reittiä se pitkälti seuraa. Uudella putkilinjalla on kapasiteetti kuljettaa 55 miljardia kuutiometriä maakaasua vuodessa, joka vastaa 26 miljoonan eurooppalaisen kotitalouden energiatarpeisiin. Turvallinen ja matalapäästöinen maakaasun toimitusreitti tukee myös Euroopan tavoitetta ilmastoystävällisemmästä energiavalikoimasta kaasun korvatessa hiilen sähkön tuotannossa. Maakaasu toimii myös säätövoimana ajoittain saatavilla oleville uusiutuville energiamuodoille, kuten tuuli- ja aurinkovoimalle.
www.nord-stream2.com

Lisätietoja:

Minna Sundelin/media
Sidosryhmäsuhdepäällikkö Suomi ja Viro
Nord Stream 2 AG
+358 40 582 2750
press@nord-stream2.com
@SundelinMinna

Twitter: @NordStream2
YouTube: Nord Stream 2

Kuva: Nord Stream 2 AG/Axel Schmidt


Lahden seutu näkyy kansainvälisessä matkailumediassa

$
0
0

Lahden seudulla vierailee kesän aikana kymmenkunta kansainvälistä mediaryhmää. Lahti Region isännöi kesän aikana useita Lahden seudun matkailukohteista kirjoittavia toimittajaryhmiä ja bloggaajia mm. Japanista, Yhdysvalloista, Ranskasta, Saksasta ja Kiinasta.

Lahti Regionin projektikoordinaattori Niina Aalto kertoo kansainvälistä mediaa edustavien toimittajien ja bloggaajien tutustuvan monipuolisesti Lahden seudun matkailun helmiin.

- Esimerkiksi yksi Japanin vaikutusvaltaisimmista naisille suunnatuista lifestyle-lehdistä, Hanako, lähetti Lahden alueelle toimittajan ja somevaikuttajan kirjoittamaan seudusta matkailukohteena. Japanilaistoimittajia kiinnostivat Lahden seudun sauna- ja hyvinvointituotteet. He pääsivät mm. saunahoitoihin ja vihtomaan sekä valmistamaan luonnonkosmetiikkaa yrteistä, Aalto kertoo.

Kesäkuussa Lahden seudun matkailuun tutustuu ranskalainen viiden hengen lifestyle-, matkailu- ja kuukausilehtien toimittajaryhmä. Myös heidän vierailuunsa sisältyy saunahoitoja, luonto- ja järviaktiviteetteja sekä tietysti suomalaisen elämäntavan kokemista ja hyvää, päijäthämäläistä ruokaa. Vastaaviin matkailukohteisiin tutustuu elokuussa saksalaisten toimittajien joukko.

- Saksalaisia urheilumedian edustajia vierailee Lahden seudulla myös Nokian Tyres Ironman 70.3 Finland -kisojen aikaan. Osa heistä osallistuu kilpailuun itsekin. Mukana on Asics FrontRunner:in vaikuttajia sekä juoksuun erikoistuneita toimittajia, Aalto jatkaa.

Kiinalainen lentoyhtiö Juneyao avaa reitin Suomeen ja tuo kiinalaisia luxury lifestyle -toimittajia vierailemaan Lahden alueella Visit Finlandin kutsumina. Myös monet kansainvälisesti tunnetut ja suositut bloggaajat vierailevat kesällä Lahden seudulla.

Yhdysvaltalainen bloggari Megan Starr ja suosittua EternalArrival -blogia kirjoittava Allison Green vierailevat kesäkuussa Lahden seudulla ja kirjoittavat alueesta etenkin ruokamatkailukohteena. Finnweh! -blogia kirjoittavan Suomi-fani Christine Birkelin vierailu osuu heinäkuulle.

Karavaanareihin ja perhematkailuun keskittynyt ja Suomeen ihastunut, Nordlandfieber-blogia kirjoittava saksalainen Sina Kaiser perheineen puolestaan vierailee Sysmässä heinäkuussa. Myös Italialaiseen PatatoFriendly-perhematkailublogiin tulee kesän aikana juttua Lahden seudusta perhematkailukohteena.

- Lahden seudulle odotetaan kesällä yhteensä kolmeakymmentä eri kansainvälisen median edustajaa. Lahti Regionin Western Lakeland -projekti ja #sporttourism-projekti ovat kantaneet upeasti hedelmää, sillä etenkin Japanin ja Keski-Euroopan suunnalta kiinnostus Lahden seutua kohtaan on selvästi kasvanut, Niina Aalto päättää.

Mikäli toimituksenne edustaja on kiinnostunut osallistumaan medialle järjestettyyn ohjelmaan jossain vaiheessa, ota ystävällisesti yhteyttä etukäteen Niina Aaltoon ja sovi ajankohta. 

 Lisätietoja:
Niina Aalto, projektikoordinaattori, p. 040 645 2824, niina.aalto@lahtiregion.fi

 

Kuvatekstit:

Kinnarin tila Visit Lahti: Kinnarin tilan emäntä Terhi Kinnari opastaa japanilaislehti Hanakon toimittajaa Atsuko Fukutomotoa (vasemmalla) ja Visit Finlandin edustajaa Yumi Matsumotoa (oikealla) leipomaan ruispiparikakkuja. Kuvaaja: Niina Aalto/Visit Lahti

Yrtit Visit Lahti: Japanilaislehti Hanakon toimittajat Mariko Uramoto (ensimmäinen vasemmalta), Atsuko Fukumoto (toinen vasemmalta) ja Visit Finlandin edustaja Yumi Matsumoto (kolmas vasemmalta) tutustuvat villiyrtteihin Luontoemon yrittäjän Pauliina Silvan (vasemmalla) opastuksella. Kuvaaja: Niina Aalto/Visit Lahti

Kosmetiikan_valmistus Visit Lahti: Luontoemon yrittäjä Pauliina Silva opastaa japanilaislehti Hanakon toimittajia Mariko Uramotoa (vasemmalla), Atsuko Fumotoa (toinen vasemmalta) ja Visit Finlandin edustajaa Yumi Matsumotoa (oikealla) valmistamaan luonnonkosmetiikkaa villiyrteistä. Kuvaaja: Niina Aalto/Visit Lahti

Veneretki Visit Lahti: Japanilaislehti Hanakon toimittajat Mariko Uramoto (toinen vasemmalta), Atsuko Fukumoto (kolmas vasemmalta) ja Visit Finlandin edustaja Yumi Matsumoto (oikealla) nauttivat Lakeland Outdoorsin yrittäjän ja luonto-oppaan Johannes Sipposen veneretkestä Päijänteellä. Kuvaaja: Niina Aalto/Visit Lahti

Rådet diskuterar reformen av den gemensamma jordbrukspolitiken samt Europeiska havs- och fiskerifonden

$
0
0

EU-ländernas jordbruks- och fiskeministrar sammanträder i Luxemburg den 18 juni.  På mötesagendan står en förordning som gäller Europeiska havs- och fiskerifonden, ett meddelande om läget i den gemensamma fiskeripolitiken och fiskemöjligheterna 2020 samt reformen av EU:s gemensamma jordbrukspolitik (CAP). Ordförandelandet Rumänien ger en lägesöversikt över reformen. Jord- och skogsbruksminister Jari Leppä företräder Finland vid mötet.

Europeiska kommissionen gav år 2018 tre lagstiftningsförslag om reformen av jordbrukspolitiken 2021–2027. Förslagen har behandlats aktivt under Rumäniens ordförandeskap och framsteg har gjorts. Rådets möte är det sista under Rumäniens ordförandeskap och Rumänien ger en lägesöversikt över CAP-reformen. Översikten beskriver framstegen och anger de ärenden som mest är i behov av fortsatta åtgärder. 

Rådet för jordbruk och fiske vill nå samförstånd om de centrala delarna i förslaget som gäller Europeiska havs- och fiskerifonden.  Förhandlingarna fokuserar på öppna frågor som särskilt handlar om stödvillkoren och -nivåerna för fiskefartyg. 

Finland kommer att fortsätta arbetet med reformerna under sitt ordförandeskap. Målet är att fortsätta reformarbetet så långt som möjligt och försöka nå samförstånd mellan medlemsländerna. 

Ytterligare information:

Ahti Hirvonen, enhetschef, tfn +358 295 16233

Orian Bondestam, konsultativ tjänsteman, tfn +358 295 16 2494

Timo Halonen, konsultativ tjänsteman, tfn +358 295 16 2411

Akkreditointi Tampereen Teatterikesään on käynnissä aina 21.7. asti

$
0
0



Hyvä median edustaja,

Pohjoismaiden suurin ja pitkäikäisin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä järjestetään tänä vuonna 5.–11. elokuuta. Akkreditoituminen festivaalille on parhaillaan käynnissä – akkreditoimme Teatterikesään työtehtäviin tulevat median edustajat. Huomioithan, että akkreditoituminen päättyy 21.7.

Akkreditointi- ja lipputoivelomakkeen pääset täyttämään mediasivuilla:
https://www.teatterikesa.fi/media/

Tämän vuoden Pääohjelmiston esitysten yhteinen nimittäjä on vastaansanomaton rohkeus. Vahvojen teemojen ohjelmiston lävistää taiteilijoiden rohkeus nostaa arat asiat esille, rohkeus murskata stereotypioita ja tabuja, rohkeus kohdata pelkoja. Esityksissä käsitellään esimerkiksi siirtomaavallan ja rasismin purkamista sekä inhimillisten pelkojen syitä ja niiden vaikutusta jokapäiväiseen arkeen. Lisätietoja Pääohjelmiston esityksistä löydät verkkosivuilta:
https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/

Lämpimästi tervetuloa Tampereen Teatterikesään!

Lisätietoja:
Tiina Hurskainen, tiedotus- ja markkinointivastaava
tiina.hurskainen@teatterikesa.fi
p. 03 214 0992

 

www.teatterikesa.fi

SAK: Työttömyysturvassa otettava luottamusloikka – kassojen määrää myös vähennettävä

$
0
0

SAK ehdottaa työttömyyskassojen määrän merkittävää vähentämistä.

Suomen suurin palkansaajajärjestö esittää työttömyyskassalakiin muutosta, jossa valtionosuuteen oikeuttava työttömyyskassojen jäsenmääräraja olisi jatkossa huomattavasti nykyistä korkeampi – esimerkiksi 50 000 jäsentä.

Työttömyyskassojen rahoitus muodostuu jäsenmaksuista, Työllisyysrahaston maksamasta osuudesta ja valtionosuudesta. Täyden valtionosuuden saadakseen työttömyyskassan jäsenmäärän on nykyisen työttömyyskassalain mukaan oltava vähintään 8 000.  Jos kassassa on alle 8 000 jäsentä, alennetaan valtionosuutta suhteessa jäsenmäärään.

Työttömyyskassojen määrä on puolittunut parissakymmenessä vuodessa: vielä 20 vuotta sitten kassoja oli lähes 50, kun nyt kassoja on 26.

– Suuremmat kokonaisuudet turvaavat paremmin työttömyyskassojen toimintaedellytykset taloudellisesti vaikeina aikoina ja vastaavat myös työelämän muutostarpeisiin, johtaja Saana Siekkinen painottaa.

– Uudistamalla nykyisestä kassojen toimintaa, voimme taata työnhakijoille kilpailukykyiset ja laadukkaat palvelut ja samalla tehdä aiempaa helpommaksi kassaan liittymisen myös niille palkansaajille, jotka eivät kuulu kassaan nyt lainkaan.

Työttömyyskassojen toimintaa on SAK:n mielestä syytä uudistaa osana muita työttömyysturvaan liittyviä uudistuksia.

Esimerkiksi sovitellun päivärahan työaikaseuranta sopii huonosti muuttuvan työelämän tarpeisiin ja erilaisiin työn tekemisen muotoihin. SAK:n kannustavassa työllistymisturvassa työttömyysturvajärjestelmää on yksinkertaistettu ja työaikatietojen tarkastelusta luovuttu. Tulorekisteri tarjoaa uudistamiselle hyvän pohjan.

– Olisiko syytä luottaa jossakin kohtaa myös etuuden saajan omaan ilmoitukseen? Voisimme tehdä työttömyysetuuksien käsittelyssä luottamusloikan vakuutusyhtiöiden ja verottajan tyyliin.

Etuuksien maksamista on myös mahdollista sujuvoittaa digitalisaation ja automatisaation antamien uusien mahdollisuuksien avulla.

– Työttömän aikaa ja huolehtimista on vapautettava byrokratiasta itse työnhakuun. Automatisointi alentaa myös työttömyyskassojen hallinnollisia kustannuksia. Samalla kassa saa uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi verkossa tapahtuvan palvelunsa parantamiseen.

Lue lisää - SAK:n kannustava työllistymisturva

Lue lisää - Saana Siekkisen blogikirjoitus

Lisätiedot

johtaja Saana Siekkinen, puh. 040 834 5030

Eero Ylitalo, kommundirektör för Pello kommun, blir ny ordförande för Tornedalsrådets styrelse

$
0
0

                                                                                                                                   2019-06-14

PRESSMEDDELANDE. Fritt för publicering.

 

 

Eero Ylitalo, kommundirektör för Pello kommun, blir ny ordförande för Tornedalsrådets styrelse

 

Eero Ylitalo, kommundirektör för finska Pello, valdes enhälligt av Tornedalsrådets årsmöte den 11/6 2019 till ordförande av Tornedalsrådets styrelse för perioden 2019-2021.

 

Ylitalo har aktivt deltagit i Tornedalsrådets verksamhet under flera år längre tillbaka i tiden, både som rådets medlem och som medlem i kulturarbetsgruppen.

 

-          Förtroendet som jag nu fått skattar jag väldigt högt och jag har förbundit mig att aktivt arbeta för rådets hela verksamhetsområde. Att utveckla de gränslösa utbildningsmöjligheterna är något som ligger mig speciellt varmt om hjärtat. Vi har idag kommit till den situation då bristen på kompetent arbetskraft börjar vara vardag i alla branscher, säger Ylitalo.

 

-          Jag kallar mig gärna nordkalottmedborgare vilket också stöds av min tidigare yrkesbana. Över 20 år arbetade jag tillsammans med finnar, norrmän och svenskar vid det samnordiska Utbildning Nord.  Under de åren växte min medvetenhet om ländernas olika verksamhetsmodeller men framförallt bidrog de till att förstärka min tro på det konkreta samarbetets kraft, fortsätter Ylitalo.

 

-          Tornedalsrådet har enligt min mening utomordentliga förutsättningar för att utveckla ett livskraftigt och gränslöst Tornedalen. Infrastruktur, företagssamarbete, kultur och utbildning som valts till spetsar i rådets strategiska dokument kräver förutom ändringar av nationella lagar och ekonomiska satsningar även stark samarbetsvilja. Rådets nu tillsatta styrelse har tillsammans en bred kompetens genom engagerade personer som är beredda att bidra med sitt kunnande för utveckling av området. Min roll som ordförande ser jag som en slags kapellmästare vars uppgift är att ansvara för en gemensam och framgångsrik ton för hela orkestern. Tornedalsrådet utgör en bra grogrund för detta arbete, avslutar Eero Ylitalo.

 

 

* * *

Mer information:

- Eero Ylitalo, ordförande för Tornedalsrådet tel. +358 40 631 7001

- Tuula Ajanki, Tornedalsrådets vd, tel. +358 45 858 4600

FFC: Det är dags att ta ett förtroendesprång inom arbetslöshetsskyddet – antalet a-kassor måste också minska

$
0
0

FFC föreslår att antalet arbetslöshetskassor ska minskas avsevärt.

Finlands största löntagarorganisation föreslår att lagen om arbetslöshetskassor ska ändras så att gränsen för vilket medlemsantal som berättigar till statsandel i fortsättningen är klart högre än i dag – till exempel 50 000 medlemmar.

Arbetslöshetskassornas finansiering utgörs av medlemsavgifter, en andel som Sysselsättningsfonden betalar och en statsandel. För att få full statsandel måste en arbetslöshetskassa enligt den nuvarande lagen om arbetslöshetskassor ha ett medlemsantal på minst 8 000. Om a-kassan har färre än 8 000 medlemmar, sänks statsandelen i proportion till medlemsantalet.

Antalet arbetslöshetskassor har halverats under ett par årtionden: ännu för 20 år sedan fanns det nästan 50 a-kassor, när antalet nu är 26.

– Större helheter gör att arbetslöshetskassornas verksamhetsförutsättningar tryggas bättre under ekonomiskt svåra tider. Samtidigt svarar de större helheterna också på förändringsbehoven i arbetslivet, betonar Saana Siekkinen som är direktör på FFC.

– Genom att förnya a-kassornas verksamhet kan vi garantera konkurrenskraftig och högklassig service för arbetssökande, och samtidigt göra det ännu lättare att ansluta sig till en a-kassa, också för de löntagare som just nu inte hör till en a-kassa överhuvudtaget.

FFC anser att det är skäl att förnya arbetslöshetskassornas verksamhet som en del av de övriga reformerna av utkomstskyddet för arbetslösa.

Till exempel arbetstidsuppföljningen av den jämkade dagpenningen lämpar sig dåligt för behoven i ett arbetsliv som förändras, och för de olika sätten att arbeta. I FFC:s sporrande sysselsättningsskydd är trygghetssystemet vid arbetslöshet förenklat och uppföljningen av arbetstiden slopas. Inkomstregistret ger en bra grund för reformen.

– Skulle det vara skäl att i vissa fall också lita på förmånstagarens egen anmälan? Vi kunde ta ett förtroendesprång inom handläggningen av arbetslöshetsförmåner på samma sätt som försäkringsbolagen och skattemyndigheten har gjort.

Det är också möjligt att göra utbetalningen av förmåner smidigare med hjälp av de nya möjligheter som digitaliseringen och automatiseringen för med sig.

– De arbetslösas tid och bekymmer måste frigöras från byråkratin till själva jobbsökningen. Automatiseringen gör också att arbetslöshetskassornas administrativa kostnader minskar. Samtidigt får a-kassorna nya möjligheter att till exempel förbättra den service som sker via webben.

Läs mer - FFC:s sporrande sysselsättningsskydd

Läs mer - Saana Siekkinens blogginlägg (på finska)

Mer information:

direktör Saana Siekkinen, tfn 040 834 5030

Tärttämäen sillan maalausprojekti alkaa juhannuksen jälkeen – kuntalaisia pyydetään osallistumaan

$
0
0

Äänekosken Tärttämäen sillan päätyihin maalattavat graffitit on tarkoitus toteuttaa juhannuksen jälkeen kahden viikon aikana. Teokset ovat nimeltään Aika ja Peili, ja suunnittelijana toimi jyväskyläläinen graffittitaiteilija Janne Saarikoski. Saarikosken johdolla maalaustyöstä vastaavat kaupungin nuorisotoimen kesätöihin palkkaamat nuoret.

Aika teoksessa pääosassa ovat luonto ja vuodenajat, sekä paikallinen historia. Kuvasta voi paikantaa myös elementtejä vanhasta ja uudesta vaakunasta

Peili teokseen maalataan teksti Äänekoski, jonka eteen maalataan siluetteja paikallisista henkilöistä. Tämän teoksen hahmosiluetteihin saavat kuntalaiset osallistua. Teokseen mahtuu noin 20-30 henkilöä. Osallistuvien henkilöiden siluetit hahmotellaan paperille, josta leikataan sabluuna ja tämä ikuistetaan maalaten seinään. Ikuistettava hahmo voi olla myös lemmikkieläin, jos eläin pysyy paikallaan siluetin muotoilun ajan.

Peili teoksessa korostuu paikallisten osallistuminen katutaidehankkeessa. Teos säilyy parhaillaan vuosikymmeniä, joten osallistuneet voivat mm. jälkeläisilleen ja lapsenlapsilleen käydä näyttämässä kuka hän seinällä on ja ketä muut hahmot ovat.

Hahmosiluetit luodaan perjantaina 28.6. ja maanantaina 1.7. noin klo 10-14 välillä. Mukaan haluavia kuntalaisia pyydetään ilmoittautumaan keskiviikkoon 26.6. mennessä sähköpostilla osoitteeseen: saana.peurasaari@aanekoski.fi.


HB toi markkinoille ponttiharkkomalliston

$
0
0

 

HB:n laaja harkkovalikoima on täydentynyt nopea-asenteisella ja  monikäyttöisellä ponttiharkkomallistolla. HB:n ponttiharkkosarja on laaja, sisältäen kuutta eri kokoa olevia, erittäin mittatarkkoja ponttiharkkoja. Kokovaihtoehdot ovat:

 

Leveys 100mm: 498x100x195mm
Leveys 125mm: 498x125x195mm
Leveys 150mm: 498x150x195mm
Leveys 200mm: 498x200x195mm
Leveys 250mm: 498x250x195mm
Leveys 300mm: 498x300x195mm

 

Ponttiharkkojen yksi merkittävimmistä vahvuuksista on muurausvaiheen nopeuttaminen. HB-ponttiharkot muurataan n. 5 mm laastisaumalla ilman nokkalaastia, minkä ansiosta muuraus nopeutuu merkittävästi. Muurauksessa voi käyttää muurauskelkkaa. Harkoissa on isot raudoitusurat. HB-ponttiharkkojen luontevia käyttökohteita ovat perustukset, tukimuurit sekä väli- ja ulkoseinärakenteet.

 

Lisätietoja:

Mika Sandelin

Myyntijohtaja

Puhelin: 020 7881 853
Fax: (014) 617 404

mika.sandelin@hb-betoni.fi

Betonitehtaantie 1, 40320 Jyväskylä

 

Kalastusta valvotaan tehostetusti – kalastonhoitomaksun kuitti mukaan kalaan!

$
0
0

Muistathan pitää kalastohoitomaksukuittisi mukana kalareissulla, sillä kalastusta valvotaan nyt tehostetusti. Tehostettu valvonta keskittyy erityisesti uhanalaisiin kaloihin kohdistuvaan kalastukseen, mutta samalla tarkastetaan myös kalastajien luvat.

Kalastonhoitomaksun maksaminen hoituu vuorokaudenajasta riippumatta kätevästi internetissä osoitteessa eräluvat.fi. Kalastonhoitomaksun voi myös maksaa R-kioskeissa ympäri maan. Maksukuitti täytyy pitää kalareissulla mukana ja se pitää näyttää jos kalastuksenvalvoja, poliisi, metsähallituksen erätarkastaja tai rajavartiolaitoksen tarkastaja sitä kysyy.

Kuitti kulkee varmimmin mukana muutamalla kikalla, vinkkaa Kalatalouden Keskusliiton järjestöjohtaja Risto Vesa. ”Ota maksukuitista tai Suomu-lehden mukana tulleesta kalastuskortista puhelimen kameralla valokuva. Näin lupa kulkee mukana kaikkialla, missä puhelinkin. Vaihtoehtoisesti voit kopioida maksukuitin tai kalastuskortin kopiokoneella ja laminoida kopiot säänkestäviksi. Kopiot voi sitten sijoitella kriittisiin paikkoihin, kuten lompakkoon, veneeseen ja viehepakkiin. Laminointi kannattaa kuitenkin jättää tekemättä R-kioskilta saadun maksutositteen osalta, koska laminointi pilaa lämpökirjoitetun kuitin.

Jos maksukuittia ei tarkastuksessa löydy, saattaa tästä syntyä vaivaa, sillä kalastuksenvalvoja voi lähettää kuitittoman kalastajan poliisiasemalle näyttämään kotiin jääneen tositteen viikon kuluessa tarkastuksesta. Jos kalastaja ei ole maksanut kalastonhoitomaksua lainkaan, poliisi kirjoittaa 100 euron rikesakon, kertoo Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitosta.

Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa Kalatalouden Keskusliiton ja sen jäsenjärjestöjen toteuttamaa kalastuksenvalvontakampanjaa vuonna 2019.

Lisätietoja
Kalatalouden Keskusliitto, järjestöjohtaja Risto Vesa, p. 0400 507 832
Kalatalouden Keskusliitto, lakimies Jenny Fredrikson, p. 0400 234 780

Kuva liitteenä:
Kalastuslupa tulee hankkia ennen kalastamista. Onkiminen, pilkkiminen ja silakan litkaus ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, joihin ei tarvita kalastuslupaa. Muuhun kalastukseen 18–64-vuotiaiden tulee lunastaa kalastonhoitomaksu. Kalastonhoitomaksun maksettuaan voi kalastaa yhdellä vavalla lähes koko maassa. 

Suomen Kulttuurirahaston residenssiohjelma laajenee Etelä-Amerikkaan. Yhä globaalimman ohjelman ympäristövaikutuksia huomioidaan lisäapurahalla

$
0
0

TIEDOTE 12.6.2019

Suomen Kulttuurirahaston residenssiohjelma laajenee Etelä-Amerikkaan. Yhä globaalimman ohjelman ympäristövaikutuksia huomioidaan lisäapurahalla

Suomen Kulttuurirahasto avaa elokuussa haettavaksi apurahoja työskentelyyn taiteilijaresidensseissä. Residenssityöhön voivat hakea eri alojen kuvataiteilijat, tanssijat, kirjailijat ja kuraattorit. Vuonna 2020 ohjelma laajenee uudelle mantereelle, Etelä-Amerikkaan. Uusia residenssikohteita avataan kirjailijoille Buenos Airesiin yhteistyössä Fundación Filban kanssa ja kuvataiteilijoille ja kuraattoreille Capacete-residenssiin Rio de Janeiroon. Molempiin kohteisiin jaetaan kaksi kolmen kuukauden työskentelyapurahaa.

Tokioon aukeaa uusi kohde kuvataiteilijoille ja kuraattoreille AIT-residenssiin (Arts Initiative Tokyo). Tanssi-, esitys- ja teatteritaiteen työryhmille avautuu uusi kohde Italiassa, Santarcangelo di Romagnassa.

Aiemmista kohteista haettavissa ovat SeMA Nanji (Soul), Tokyo Arts and Space Residency (Tokio), Artspace (Sydney), lnstitute for Provocation (Peking) ja Triangle (New York). 

Kulttuurirahasto haluaa huomioida myös kasvavan ohjelman ympäristövaikutuksia.

”Residenssityöskentely toimii taiteilijoiden kansainvälisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön mahdollistajana, ja globaalilla kentällä toimivien taiteilijoiden residenssimatkustaminen onkin yhä perusteltua ja usein jopa välttämätöntä. Haluamme kuitenkin kannustaa taiteilijoita valitsemaan ekologisempia matkustuskeinoja aina kun se on mahdollista”, kertoo erityisasiantuntija Johanna Ruohonen.

Raide- ja lauttaliikenteellä saavutettaviin kohteisiin valituille taiteilijoille myönnetään korotettu matka-apuraha, mikäli he sitoutuvat matkustamaan kohteeseen lentämättä. Apurahan suuruus on tällöin Aasian kohteisiin 5 000 euroa, mikä kompensoi sekä korkeampaa lipunhintaa että matkustamiseen käytettyä aikaa työskentelyaikana (2 viikkoa/suunta). Italiaan junalla matkustettaessa korotettu matka-apuraha on 1 500 euroa henkeä kohden, sisältäen laskennallisen yhden viikon työskentelyajan.

”Junassa tapahtuva työskentely voi parhaassa tapauksessa myös syventää residenssikokemusta ja siitä saatavaa hyötyä”, Ruohonen pohtii.  

Helmikuussa 2019 Kulttuurirahasto myönsi 70 000 euron apurahan Miina Hujalan ja Arttu Merimaan hankkeelle, jossa rakennetaan itään suuntautuvaa liikkumisen väylää taiteilijoille ja tutkitaan junamatkailun mahdollisuuksia yhdistää ja ylläpitää taiteellista työtä muun muassa osana residenssitoimintaa.

”Residenssitoiminta voi toimia väylänä avata ja muodostaa uusia yhteyksiä, jossa pitkien välimatkojen ja etäisyyksien taittaminen junalla ja lautalla tekee näkyväksi ja vahvistaa käytännön tekojen tärkeyttä ilmastollisesti kestävien liikkumisvälineiden ja väylien hyödyntämiselle”, Hujala ja Merimaa kertovat.

Kulttuurirahaston Aasian residensseihin matkustavat voivat saada Merimaan ja Hujalan hankkeesta paitsi konkreettista matkojen järjestämiseen liittyvää informaatiota myös mahdollisuuden yhteisiin matkoihin muiden samaan suuntaan liikkuvien kanssa. Hankkeen yhteistyökumppanina, kuten myös Kulttuurirahaston residenssiohjelman neuvoa-antavassa roolissa toimii HIAP – Helsinki International Artist Programme.

Työskentelyapuraha Kulttuurirahaston residensseissä on 7 000 euroa kolmen kuukauden jaksolta ja Santarcangelon työryhmille 650 euroa/viikko/henkilö. Tarkempaa tietoa residensseistä ja niihin myönnettävistä apurahoista on Kulttuurirahaston verkkosivuilla kunkin residenssin esittelysivulla.

Kulttuurirahaston elokuun hakuaika on 12.–30.8.2019. Haku sulkeutuu kello 16 viimeisenä hakupäivänä.

Infotilaisuus residensseistä pidetään ke 14.8. klo 16 alkaen Nykytaiteen museo Kiasman Seminaari-tilassa, Mannerheiminaukio 2, Helsinki. Tilaisuuden kieli on englanti.

Tilaisuus striimataan, ja se on katsottavissa suorana tai jälkeenpäin Kulttuurirahaston YouTube-kanavan tai Facebookin kautta.

Residenssien esittelyt: skr.fi/residenssit

 

Tiedustelut:

Suomen Kulttuurirahasto, erityisasiantuntija Johanna Ruohonen

puh. 09 6128 1247, johanna.ruohonen@skr.fi

Delta Auto Tampere aloittaa uutena Opel-jälleenmyyjänä

$
0
0

Tampere on tärkeä lisä Deltan aiempien Opel-paikkakuntien, Kotkan ja Forssan, rinnalle. ”Pystymme palvelemaan Opel-asiakaskuntaamme nyt entistä laajemmalla alueella ja tarjoamaan asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisemman valikoiman tuotteita”, kertoo Delta Auton toimitusjohtaja Helena Sauramo. ”Opel on tärkeä osa merkkivalikoimaamme ja olemme Opel-yhteistyömme syvenemisestä sekä Tampereen Opel-myymälästä erityisen iloisia ja ylpeitä”, Sauramo jatkaa.

Opelia maahantuovan LänsiAuto-konsernin toimitusjohtaja Tommi Köninki on hyvillään laajentuneesta yhteistyöstä. ”Delta Autolla on jo kokemusta Opelin myynnistä ja huollosta Kotkassa ja Forssassa, joten he tuntevat tuotteemme hyvin. Tampere on meille tärkeä markkina-alue, jossa on paljon potentiaalia. On tärkeää, että meillä on yhteistyökumppani, joka haluaa arvojemme mukaisesti panostaa vahvasti asiakaslähtöisyyteen. Tämän jälleenmyyntisopimuksen myötä varmistamme sen, että sekä olemassa olevat että uudet Opel-asiakkaat saavat ensiluokkaista asiakaspalvelua jatkossakin. Opelilla on erittäin kilpailukyinen ja hyvin varusteltu mallisto, joka laajenee pian myös sähköistetyillä vaihtoehdoilla – se lisännee kiinnostusta merkkiä kohtaan entisestään”, Köninki ennustaa.

Opel uudisti mallistoaan Suomessa merkittävästi toukokuussa ja samalla takuu piteni kolmeen vuoteen. Suosituimpien mallien vakiovarusteluun lisättiin uusia varusteita, jotka ovat normaalisti lisävarusteita jopa huomattavasti kalliimmissa autoissa. Muun muassa Insignia- ja Astra-malliston uudessa Innovation Plus -tasossa on vakiona edistykselliset LED Matrix -ajovalot ja navigointijärjestelmä 8-tuumaisella kosketusnäytöllä ja urheiluistuimet. Lippulaivamalli Executive sisältää muun muassa sähkösäätöisen kuljettajanistuimen hierontatoiminnolla.

Delta Auto on asiakaslähtöinen ja luotettava täyden palvelun autokauppa, joka tarjoaa kattavasti uusien autojen myynti- ja huoltopalvelut. Delta Auto toimii valtakunnallisesti 15 toimipisteessä ja myy sekä huoltaa Kia-, Mitsubishi-, Mazda- ja Opel-autoja paikkakuntakohtaisesti ympäri Suomen. Delta Auto on myös maamme suurimpia käytettyjen autojen myyjiä.

Lisätietoja:

Delta Auto Oy:n toimitusjohtaja Helena Sauramo, p. 044 069 7071, helena.sauramo@delta.fi

LänsiAuto-konsernin toimitusjohtaja Tommi Köninki, p. 010 525 2943, tommi.koninki@lansiauto.fi

Virgil Ablohin MARKERAD-mallisto nähtävillä ennakkoon Blockfest-festivaaleilla

$
0
0

IKEA tuo muoti- ja musiikkimaailmasta tunnetun yhdysvaltalaisen Virgil Ablohin suunnitteleman MARKERAD-malliston esille ennakkoon Tampereen Blockfest-festivaaleille elokuussa. Abloh myös esiintyy festivaaleilla. Rajattu erä Ablohin suunnittelemia IKEA-mattoja tulee myyntiin Tampereen IKEA-tavarataloon festivaaliviikonlopun aikana.

Virgil Ablohin suunnittelema MARKERAD-mallisto on nähtävillä ennakkoon Blockfest-festivaaleilla 16.–17. elokuuta Tampereen Ratinanpuistossa. Abloh esiintyy tapahtumassa perjantaina 16.8. ensimmäistä kertaa Suomessa. MARKERAD-mallisto on esillä näyttelytilassa Ratinan ja Laukontorin yhdistävän sillan läheisyydessä ja siihen voi tutustua koko festivaalin ajan. Odotettu mallisto tulee myyntiin IKEA-tavarataloihin marraskuussa.

Katumuotibrändi Off-Whiten perustajana, DJ:nä ja tuottajana tunnetun Ablohin ansiolista muodin ja musiikin parissa on vaikuttava. Abloh on tehnyt yhteistyötä monien isojen brändien, kuten Niken, kanssa. Vuonna 2018 hänet nimitettiin myös Louis Vuittonin miesten vaatteiden pääsuunnittelijaksi. Time-lehti on valinnut 38-vuotiaan Ablohin maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon.

–MARKERAD-mallisto on ollut esillä ennakkoon ainoastaan muodin suurkaupungeissa, kuten Pariisissa ja Tokiossa. Olemme innoissamme, että saamme esitellä malliston Suomessa ensimmäistä kertaa juuri tälle yleisölle, jota Virgil Ablohin ura musiikki- ja muotimaailmassa puhuttelee eniten, iloitsee IKEA Suomen markkinointipäällikkö Anu Koskinen.

Blockfest-viikonlopun aikana IKEA tuo Tampereen tavarataloonsa myyntiin myös rajatun erän Ablohin suunnittelemia mattoja. Matot kuuluvat erikoiserään, jota on myyty aiemmin vain Pariisissa ja Tokiossa. Myyntiin tulee kaksi mattoa, ”KEEP OFF” ja ”GREY”, jotka molemmat ovat kooltaan 133 x 195 cm.

– Kesäkuun alussa IKEA ART EVENT 2019 -malliston yhteydessä Vantaan IKEA-tavarataloon myyntiin tullut Ablohin suunnittelema isompi ”KEEP OFF” -matto myytiin loppuun alle kymmenessä minuutissa. Myös nämä erikoiserän matot on myyty maailmalla loppuun minuuteissa. Matot ovat siis todellisia suursuosikkeja, kertoo Koskinen. 

Abloh julkaisi reilu vuosi sitten oman esikoissinglensä Orvnge. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Kanye WestinJay-Z:nDaft Punkin kanssa sekä tähdittänyt useita kansainvälisiä musiikkifestivaaleja.

– Olemme todella otettuja siitä, että IKEA on mukana kumppanina Blockfesteillä. Kävijämme pääsevät näkemään MARKERAD-malliston ensimmäisten joukossa maailmassa. On ainutlaatuista, että voimme tarjota kävijöillemme kansainvälisen tason kulttuurikokemuksen, jonka saamisesta Suomeen olisi ennen voinut vain haaveilla. Mallisto tavoittaa tapahtumassamme juuri oikean, nuoren trenditietoisen kaupunkilaisen kohderyhmän sille luontaisessa ympäristössä, hehkuttaa Blockfestin IKEA-kumppanuudesta vastaavan Tsunami konsulttitoimiston luova johtaja Joonas Wörlin.

Blockfest on Pohjoismaiden suurin urbaanin musiikin festivaali, joka kokoaa Tampereelle vuosittain yli 75 000 kävijää. Ablohin lisäksi festivaaleilla esiintyy useita kansainvälisiä ja kotimaisia artisteja.

 

Lisätiedot ja kuvapyynnöt: 
pr.finland@IKEA.com, puh. 040 451 7856

IKEA.fi
Facebook: IKEA
Instagram ja Twitter: @IKEASuomi

IKEA Suomen Laatupuhetta-podcast SoundCloudissaiTunesissa ja Acastissa

Viewing all 114409 articles
Browse latest View live