Digitaalinen rikollinen toiminta on ammattimaistunut ja yhä useampi kohtaa huijausyrityksiä. Eniten kuluttajia huolestuttavat esimerkiksi pankki- ja maksutietojen päätyminen vääriin käsiin, virukset ja haittaohjelmat sekä identiteettivarkaudet. Kiinnostavimmat tietoturvapalvelut ovat identiteettivarkausvakuutus, salasanojen hallintasovellus sekä tietovuotojen seuranta. Elisa vastaa suomalaisten huoleen uudistamalla palveluvalikoimaansa. Elisa Tietoturva suojaa tietokoneita ja mobiililaitteita, niiden netinkäyttöä ja käyttäjän identiteettiä, Elisa Kodin Tietoturva on ainoa saatavilla oleva keskitetty tietoturva kaikille nettiin kytketyille kodin älylaitteille.
Epävakaan maailmantilanteen vuoksi tietoturvaan liittyvät huolet ovat olleet runsaasti esillä viime aikoina, ja moni pohtii myös omaa tietoturvaa aiempaa enemmän. Kuluttajia huolestuttavat esimerkiksi pankki- ja maksutietojen päätyminen vääriin käsiin, virukset ja haittaohjelmat sekä identiteettivarkaudet.
Huijauksia entistä vaikeampi tunnistaa – oma valppaus ei yksin riitä
”Moni kokee tietoturvan edelleen tekniseksi ja monimutkaiseksi aiheeksi, vaikka kyse on käytännössä hyvinkin konkreettisista asioista: miten suojaat itsesi, läheisesi sekä omaisuutesi digitaalisessa arjessa. Digitaalisen rikollisuuden ammattimaistuessa uhkat kehittyvät jatkuvasti. Kysyntä palveluille, joiden avulla tietoturvan voi hoitaa helposti on kasvussa, sillä huijauksia on yhä vaikeampi tunnistaa ja välttää pelkästään omalla varovaisuudella. Yhä useampi myös kohtaa huijausyrityksiä”, kertoo Elisan digitaalisen turvallisuuden liiketoimintajohtaja Milka Hänninen.
Vuoden sisällä on tullut tarjolle kokonaan uusia palveluita kuluttajille, ja ne ovat lähteneet yleistymään vauhdikkaasti. Esimerkiksi haitallisen liikenteen estäminen kuluttajien mobiililaitteissa on moninkertaistunut. Elisan asiakastutkimuksen* mukaan kiinnostavimmat uudet tietoturvapalvelut ovat identiteettivarkausvakuutus, salasanojen hallintasovellus sekä tietovuotojen seuranta.
Tammikuussa Elisa tuo kuluttajien saataville kattavan uudistetun tietoturvapalvelun, jota voi hallita yhdellä sovelluksella. Kuluttajien toiveeseen helppokäyttöisyydestä on vastattu, ja samassa palvelussa on salasanojen hallinta, turvallisen netinkäytön ja maksamisen suojaus, virusten ja haittaohjelmien torjunta sekä sisällön suodatus ja perhesäännöt. Lisäksi palveluun kuuluu laajimmillaan myös identiteettivarkausvakuutus, tietoturva-asioiden puhelintuki sekä tietojen palautuspalvelu, jos tiedostot vahingoittuvat tai laite hajoaa.
”Näin laajaa ja kattavaa yhtä palvelua digitaalisen arjen turvaamiseksi verkossa ei ole aiemmin ollut saatavilla”, kertoo Hänninen.
Nettiin kytketyt kodinkoneet usein vielä kokonaan suojaamatta
Elisan asiakastutkimuksen mukaan kodin älylaitteista valtaosa on suojaamatta. Esimerkiksi valvontakameroista suojaamatta on 55 prosenttia ja kodinkoneista jopa 84 prosenttia.* Käytännössä mitä tahansa suojaamatonta kodin älylaitetta voidaan käyttää palvelunestohyökkäyksessä, jotka ovat yleistyneet viime aikoina huomattavasti. Useissa tapauksissa kuluttaja ei edes tiedä, että kodin älylaite osallistuu palvelunestohyökkäykseen. Sen seurauksena esimerkiksi netti voi olla hitaampi tai laitteen energiankulutus kasvaa. Kotiin asennetun valvontakameran avulla voidaan myös urkkia esimerkiksi tietoja siitä, ollaanko asunnossa kotona.
Suojelupoliisin varoitus päivittämättömistä reitittimistä lisäsi suomalaisten tietoisuutta kodin yhteyden suojaamisen tärkeydestä, ja moni ryhtyi toimiin varmistaakseen oman reitittimen tilanteen. Suojattu reititin turvaa kuitenkin vain kodin ulkopuolelta tulevaa haitallista liikennettä. Turvallisuusuhkan voi muodostaa myös kodissa jo oleva laite, jolloin kodin yhteyden turvaaminen ulkoa tulevalta haitalliselta liikenteeltä ei yksin riitä.
”Nettiin kytkettyjä kodinkoneita on kodeissa nykyään jopa kymmeniä. Nettiä käyttävät niin pesukoneet, robotti-imurit kuin älyjääkaapitkin. Moneen kodin älylaitteeseen ei edes pysty määrittelemään erikseen salasanaa tai muita tietoturva-asetuksia. Tästä syystä toimme myyntiin ensimmäisenä Suomessa kodin älylaitteita turvaavan ratkaisun, joka on pian asennettavissa myös myydyimpiin reititinmalleihimme”, kertoo Hänninen.
Kodin tietoturva on reitittimeen asennettava erillinen palvelu, joka seuraa kaikkien kodin nettiyhteyttä käyttävien älylaitteiden toimintaa. Palvelu oppii esimerkiksi tunnistamaan laitteiden normaalin käyttäytymisen ja varoittaa, jos se radikaalisti muuttuu, eli jos olisi riski, että laite on kaapattu osaksi vaikkapa palvelunestohyökkäystä.
Vinkit omasta tietoturvasta huolehtimiseen
Mieti, mitä asioita haluat suojata ja miten
Digitaalisessa arjessa netin kautta kulkee paljon tietoja sinusta ja perheenjäsenistäsi. Mieti, miten haluat suojata itsesi ja läheisesi. Netin turvalliseen käyttöön liittyy monia asioita, kuten salasanojen järkevä käyttö, ja se että eri palveluihin käyttää eri salasanoja, maksamisen suojaaminen, virusten ja haittaohjelmien torjunta, sekä lasten netin käytön rajaaminen. Näihin voi vaikuttaa omalla toiminnalla, ja saatavilla on myös erilaisia palveluita, joiden avulla voit käyttää nettiä huolettomammin. Mieti myös, mitä sovelluksia asennat puhelimeesi. Lisäksi kannattaa pitää laitteet aina ajan tasalla, ja tehdä laitevalmistajan tarjoamat päivitykset heti, kun ne ovat saatavilla.
Mieti ennen kuin jaat tai klikkaat
Yhä useammin rikolliset kalastelevat tietojasi myös suoraan sinulta. Muista aina pohtia, mitä tietoja jaat itsestäsi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja millaisia linkkejä klikkaat.
Käytä erityistä harkintaa maksaessasi netissä – tunnistautuminen on turvallisempaa mobiilivarmenteella
Mobiilivarmenne tarjoaa turvallisen vaihtoehdon kaksivaiheiseen tunnistautumiseen, ja sitä kannattaa käyttää aina kun se on mahdollista. Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain maksaessa ja pankin kanssa asioidessa. Kannattaa myös harkita kahdesti, jos tulee yllättävä pyyntö siirtää rahaa. Vaikka kyseessä olisikin virallisen kuuloinen taho, voi se olla huijausyritys.
*Lähteet: Elisa digital trust -tutkimusprojekti 2022 (N= 802) sekä Elisa digital trust market study 2023 (N=798)
Lisätietoja medialle:
Elisa Viestintä, p. 050 305 1605, mediadesk@elisa.fi