Anna Tapion koulun vs. rehtori Minna Vanhala kertoo, että ammatillisesti suuntautuneilla oppiaineilla ja eläinpainotteisuudella ohjataan oppilaita omatoimisuuteen, arjen hallintaan sekä jatko-opiskeluvalmiuksien kehittämiseen. Sydämen sivistystä opitaan hyviä tapoja ja toisten huomioon ottamista harjoittelemalla.
– Luotamme oppilaisiin ja annamme heille vastuuta, esimerkiksi kerhojen ja tapahtumien järjestämisessä, koulun kuvataiteen opettaja Maria Haataja huomauttaa.
Koulussa opiskelee noin 220 oppilasta, jotka tulevat ympäri Suomea noin seitsemältäkymmeneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseutua ja Lappia myöten.
– Oppilaita tulee monenlaisista ympäristöistä, joten erilaisuutta hyväksytään hyvin. Kun nuoret huomaavat, että heillä on paljon yhteistä erilaisista taustoista huolimatta, he löytävät helposti myös yhteistä tekemistä.
Seiskaluokkalaiselle Jeemi Krokille sydämen sivistys tarkoittaa ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Näitä ominaisuuksia tarvitaan hänen mielestään varsinkin huonekaverin ja perheen kanssa sovussa elämiseen.
Jeemin luokkakaveri Ada Kallioinen arvostaa sitä, että Anna Tapion koulussa opettajat ottavat oppilaat hyvin huomioon. Heistä ollaan kiinnostuneita ja se myös näkyy: opettajien kanssa on helppoa puhua.
Adan mielestä sydämen sivistyksellä rakennetaan luottamusta.
– Kun ihmiset näkee, että olet kiva ja mukava persoona, heidän on helpompaa luottaa sinuun enemmän, hän toteaa.
Yhdeksännellä luokalla opiskeleva Annika Lehtonen viettää koulupäivän jälkeen aikaa kavereiden kanssa muun muassa kuntosalilla ja käy lentopallo-, käsityö- ja shakkikerhoissa. Lisäksi hän osallistuu tukioppilastoimintaan.
– Parasta koulussa ovat kaverit ja monipuolisuus, hän sanoo.
Annikalle sydämen sivistys tarkoittaa hyviä käytöstapoja ja muiden arvostamista. Niitä ja muiden huomioimista ja auttamista tarvitaan hänen mielestään varsinkin ammatillisissa aineissa.
– Hyviä tapoja noudattamalla kaikilla on mukavaa olla. Kun oppii tulemaan erilaisten persoonien kanssa toimeen, ei tule jatko-opinnoissa ja työelämässä ongelmia.
Teksti: Eila Mäntyranta