Siun soten ikäihmisten asumispalveluja yhdistetään saman katon alle Nurmeksen Valtimolla. Palveluasumisen yksikkö Välskärin palvelut siirretään Kotorantaan, joka on ympärivuorokautisen asumisen yksikkö. Muutoksen myötä Kotorannasta tulee monimuotoinen asumisyksikkö, jossa on sekä ympärivuorokautista asumista että palveluasumista.
- Kaikki Välskärin asukkaat saadaan sijoitettua Kotorantaan. Yksiköiden yhdistämisen myötä Valtimolle syntyy niin sanottu monimuotoisen asumisen yksikkö, jossa asukkaan ei tarvitse muuttaa palvelutarpeen kasvaessa. Jos palveluasunnossa asuvan palvelun tarve lisääntyy ympärivuorokautiseksi, on palvelut saatavissa omaan kotiin, palvelujohtaja Hannele Komu kertoo.
Kotorannan hoivakodissa on yhteensä 35 ympärivuorokautisen hoivan asukaspaikkaa, joista tällä hetkellä on käytössä 25. Välskärissä puolestaan on 15 asukaspaikkaa, joista on käytössä tällä hetkellä 10 palveluasuntoa ja neljä asuntoa toimii vuorohoitopaikkana. Vuorohoitopaikkoja on käytössä kerrallaan 1–4.
Välskärin palvelujen siirtämisen myötä yksikön työntekijät ja asukkaat muuttavat Kotorantaan. Asukkaille ja heidän omaisilleen on pidetty muutoksesta keskustelutilaisuus. Samoin työntekijöiden kanssa on käyty neuvottelut työn muutoksista.
Muuttomatka yksiköiden välillä ei ole pitkä. Välskäri sijaitsee linnuntietä alle puolen kilometrin päässä Kotorannasta. Kotorannan asumisyksikkö sijaitsee Kylänlahden rannalla.
- Kotoranta on kauniilla paikalla ja siellä on viihtyisät ja toimivat tilat. Myös piha-alue järvimaisemineen mahdollistaa monenlaisen tekemisen, Komu sanoo.
Muutoksella varmistetaan henkilöstön riittävyys
Välskärin yhdistämisellä Kotorantaan varmistetaan sekä ympärivuorokautisen asumisen että palveluasumisen säilyminen Valtimolla. Kotorannassa on ollut haasteita saada riittävästi henkilöstöä. Ympärivuorokautisessa asumisessa henkilöstön määrä perustuu lakiin. Tällä hetkellä yhtä asukasta koti tulee olla 0,6 hoitajaa.
- Hoitajamitoituksen ja valtakunnallisen hoitajapulan vuoksi meidän on etsittävä aktiivisesti uudenlaisia tapoja toimia ja varmistaa pohjoiskarjalaisten hyvinvointi. On tärkeää turvata ikäihmisten palvelut ja samalla huolehtia myös työntekijöiden hyvinvoinnista. Toimintojen järjesteleminen uudella tavoin on yksi keino, kuten Kotorannan ja Välskärin osalta nyt tehdään, Komu toteaa.
Kahden yksikön yhdistäminen selkiyttää myös asumispalvelujen johtamista.
- Tällä hetkellä esihenkilövastuu on ollut jaettuna kahden yksikön kesken. Yksikköjen yhdistämisen jälkeen esihenkilö voi keskittyä 100-prosenttisesti yhden yksikön johtamiseen. Yhdessä yksikössä työskennellessä esihenkilöllä on enemmän aikaa työyhteisölle, hän on läsnä arjessa enemmän. Lisäksi tiedonkulku helpottuu, kun työskennellään samassa rakennuksessa, Komu sanoo.