Quantcast
Channel: Tiedotteet - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 112406

Visit Turku toteutti tunteellisen kumppanuusfilmin yhteistyössä Odotus-elokuvan kanssa

$
0
0

Inka Kallénin ja Aku Louhimiehen käsikirjoittaman ja Louhimiehen ohjaama Odotus-elokuva kuvattiin kesän aikana Turun Saaristossa, Seilin saarella. Visit Turku on yksi elokuvan pääyhteistyökumppaneista, ja osana yhteistyötä toteutettiin kuvausten yhteydessä oma romanttinen pienoisfilmi. Filmiä tähdittävät Odotuksessakin päärooleja esittävät Adeliina Arajuuri ja Andrei Alén. Herkän rakkaudenosoituksen Turulle käsikirjoitti Eka Ruola ja ohjasi Aku Louhimies. 

- Olin jo pitkään toivonut, että Turun alueella kuvattaisiin romanttista elokuvaa. Nyt kun sellainen viimeinkin saapui, halusimme mukaan tukemaan tätä hanketta. Olemme innoissamme tästä meille tehdystä kumppanuusfilmistä, joka näyttää Turkua kauneimmillaan hyvin koskettavalla tavalla, toteaa Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.

Kumppanuusfilmi toimii Turun alueen vetovoimaa esittelevänä elementtinä Kiss My Turku -alustalla, mutta samalla se myös markkinoi ensi vuoden alussa ensi-iltaan saapuvaa Odotus-elokuvaa.

- Yhteistyö Turun matkailun kanssa oli meille hyvin mieluinen asia. Tässä kumppanuus synnytti filmin, jossa yhteys meidän teokseemme ja Turun matkailun omaan viestiin on hyvin luonnollinen. Teemme hiilinegatiivista elokuvatuotantoa, jolle Turun saariston luonto on täydellinen ympäristö. Teimme tämän tyyppisiä toteutuksia jo Tuntematon sotilas -elokuvan kanssa ja uskomme, että jatkossakin tällainen yhteistyö on mahdollista, toteaa Odotus-elokuvan ohjaaja, tuottaja ja toinen käsikirjoittajista Aku Louhimies.

Odotus-elokuvan pääosissa ovat Inka Kallén, Aku Hirviniemi, Adeliina Arajuuri ja Andrei Alén. Odotus on saanut innoituksensa Juhani Ahon romaaneista. Elokuvan tuotantoyhtiö on Louhimiehen ja Alénin perustama Backmann & Hoderoff. Louhimiehen ja Alénin lisäksi kolmantena tuottajana elokuvassa toimii Kaarina Gould.

Katso kumppanuusvideo täältä: https://youtu.be/7wfcMgT5qyA

Lisätietoja:
Visit Turku, matkailujohtaja Anne-Marget Hellén, p. 050 559 0499


Viewing all articles
Browse latest Browse all 112406

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>