Koko perheen komedia Ei Haukku haavaa tee on Elisa Viihteen 20. alkuperäissarja, ja se julkaistaan Elisa Viihde Aitio -suoratoistopalvelussa tänään torstaina 7.5.2020. Palvelun kysyntä on ollut viime aikoina kasvussa.
Ei Haukku haavaa tee on tarina Pitkästen perheestä, joka päättää pitää löytämänsä kulkukoiran, Haukun. Haukku ei kuitenkaan ole ihan tavallinen koira – ainakaan kaikkien perheenjäsenten mielestä. Sarjan pääosissa nähdään Pirjo Heikkilä, Hannele Lauri ja Jarkko Lahti, ja sen ovat ohjanneet Lauri Nurkse ja Olli Ilpo Salonen. Sarjan kaikki kahdeksan jaksoa tulevat katsottavaksi samanaikaisesti.
Koiramainen komedia on tuorein lisäys Elisa Viihteen suoratoistopalvelu Aition sarjatarjontaan, ja se on samalla Elisa Viihteen 20. alkuperäissarja.
– Elisa Viihde Aition tilausten määrä on tuplaantunut alkuvuoteen verrattuna, joten alkuperäissarjojen kysyntä on nyt kovassa nosteessa. Kuuden vuoden aikana olemme julkaisseet yhteensä 20 alkuperäissarjaa ja lähes 30 tuotantokautta. Haluamme tarjota asiakkaitamme kiinnostavia sarjoja, ja keskitymme jatkossakin laatudraamaan ja komediaan. Alkuperäissarjamme on suunnattu ensisijaisesti kotimaiselle yleisölle, mutta monet sarjamme ovat lyöneet hienosti läpi myös ulkomailla. Ei Haukku haavaa tee -sarjan kansainvälinen jakelija on Lagardère Studios Distribution, kertoo Elisan sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.
Ei Haukku haavaa tee -sarja lyhyesti
Maria Pitkäsen (Pirjo Heikkilä) elämä mullistuu, kun hänen hankala anoppinsa Anna (Hannele Lauri) kuolla kupsahtaa. Anopista ei kuitenkaan päästä kerralla eroon, sillä Anna palaa takaisin perheeseen kulkukoira Haukun ruumiissa. Kauhukseen Maria huomaa olevansa ainoa, joka pystyy näkemään Annan. Kun Pitkäsen muu perhe rakastuu Haukkuun, myös anopin ja miniän on opeteltava tulemaan toimeen.
Elisa Viihde on julkaissut vuodesta 2014 alkaen 20 alkuperäissarjaa, joita ovat muun muassa Kevyttä yläpilveä, Kalifornian kommando, Huone 301, Nyrkki, Maanantai, Kaikki synnit, Ivalo, Bullets, Sipoon herttua, Jättekiva, Kolmistaan, Downshiftaajat ja Konttori. Tulevia sarjoja ovat lakidraama Pohjolan laki, komediat Makkari ja Mister8 sekä trilleri Munkkivuori.
Sarjan tiedot:
Rooleissa
Maria Pitkänen Pirjo Heikkilä
Anna Jääämeri Hannele Lauri
Toni Pitkänen Jarkko Lahti
Jenni Pitkänen Kanerva Paunio
Janne Pitkänen Milo Snellman
Sofia Pitkänen Julia Shepstone
Ohjaus
Lauri Nurkse ja Olli Ilpo Salonen
Pääkäsikirjoittaja
Elena Tarashchanskaya
Käsikirjoittajat
Lauri Nurkse
Pirjo Heikkilä
Riku Suokas
Tuottaja
Laura Ahola
Vastaavat tuottajat
Ella Piesala
Eero Hietala
Ilkka Hynninen
Tuotantoyhtiö
Aito Media Oy
Yhteystiedot medialle:
Elisa Viihde
Elisa Viestintä, p. 050 305 1605, mediadesk@elisa.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Liekki Promotion, Nora Norrlin, p. 040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com
Aito Media
Ella Piesala, p. 050 4143635, ella.piesala@aitomedia.fi