Tampereen kaupungin johtoryhmän linjauksen mukaisesti Tredun opiskelijoiden ulkomaille suuntautuvat matkat perutaan toukokuun loppuun saakka. Peruutus koskee myös ulkomailta Treduun suuntautuvia matkoja.
Tredun johto linjasi lisäksi, että peruutus koskee myös henkilöstön ja asiantuntijoiden kv-liikkuvuuksia.
Tredun opiskelijoiden vaihdot ulkomailla pyritään keskeyttämään ja opiskelijat kotiuttamaan. Tavoitteena on viedä Suomessa kv-jaksolla olevien opiskelijoiden ja asiantuntijoiden jaksot loppuun suunnitellusti.
Mahdollisuuksien mukaan liikkuvuusjaksot siirretään myöhempään ajankohtaan. Valmistuvilla opiskelijoilla on mahdollisuus saada Erasmus+ -apurahaa Tredusta yhden (1) vuoden valmistumisen jälkeen.
Kv-vastaavat lähettävät ulkomaan kumppanille Tredun johdon englanninkielisen tiedotteen liikkuvuuksien pysäyttämisesta. Tiedotteessa todetaan myös, että Tredu ei mainitulla aikavälillä vastaanota ulkomailta opiskelijoita eikä asiantuntijavieraita koronavirusriskin vuoksi.
Kv-vastaavat auttavat peruutusjärjestelyissä
Kunkin alan kv-vastaava kontaktoi opiskelijansa, joiden liikkuvuusjaksoja hän on valmistellut. Kv-vastaava ja opiskelija peruuttavat yhdessä matka- ja majoitusjärjestelyt ja selvitettävät peruutuksista aiheutuvat kustannukset ja toimenpiteet. Kv-koordinaattorit ovat tukena järjestelyissä.
Koronavirustilannetta seurataan Tredussa jatkuvasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistusta noudatetaan.
Tilanne on kaikille yllättävä ja valitettava, mutta Tredu priorisoi opiskelijoiden ja henkilökunnan terveyden muun toiminnan edelle.
Lisätietoja:
kv-koordinaattorit
Ritva Haveri
050 572 8707
Anna-Maija Siirtonen
040 800 4018
lehtori
Anne Patana
040 027 6191