Pohjoisen Suomen matkailu elää vahvaa nousukautta, ja alueen monimuotoinen tarjonta on nostanut esiin uusia matkailun tähtiä. Näiden onnistujien juhlistamiseksi ja matkailun kehityksen vauhdittamiseksi järjestetään perjantaina 6.6.2025 ensimmäinen Visit Northern Finland Travel Gala Radisson BLU Hotel Oulussa. Tapahtuman järjestää Oulun Matkailu Oy, ja mukana on koko laaja Pohjolan rengastien matkailualue.
Uusi vuosittainen palkintogaala kokoaa yhteen matkailualan toimijat juhlistamaan alaa rikastuttavia kokemuksia, tekoja ja palveluja. “Haluamme nostaa esiin niitä ihmisiä ja yrityksiä, jotka ovat kehittäneet matkailua intohimolla, kestävästi ja yhteisöllisesti. Samalla inspiroimme koko alaa jatkuvaan kehitykseen ja saamme verkostollemme kansainvälistä näkyvyyttä”, kertoo Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.
Galan tavoitteena on muodostua pysyväksi tunnustuksen areenaksi matkailun parhaille käytännöille ja toimijoille Pohjois-Suomessa. Ehdotuksia eri kategorioihin saatiin runsaasti, ja äänestys on käynnissä.
13 kategoriaa – matkailun monimuotoisuus esiin
Galan palkintoluokat kattavat laajasti matkailun osa-alueet elämyksistä vastuullisuuteen. Tunnustuksia jaetaan muun muassa seuraavissa kategorioissa:
Vuoden Elämys – unohtumattomat aktiviteetit ja ohjelmapalvelut
Vuoden Majoituskohde – vieraanvaraisuus ja paikallisuus kohtaavat
Vuoden Ruokaelämys – alueen makuja oivaltavasti
Vuoden Kulttuurikokemus – rikastuttavaa sisältöä ja tunnetta
Vuoden Perhekohde – iloa ja turvallisuutta lapsiperheille
Vuoden Yllätyksellisin Kohde – piilotetut helmet ja uudet ilmiöt
Vuoden Vastuullisuusteko – ekologista, sosiaalista tai taloudellista kestävyyttä edistävä toimenpide
Vuoden Kansainvälistyjä – uusia markkinoita ja asiakkuuksia avaava toimija
Vuoden Bränditeko – luova ja erottuva toimenpide alueen imagon vahvistamiseksi
Vuoden Yhteistyöteko – matkailullisesti onnistunut yhteishanke
Vuoden Digiloikkaaja – digitaalisen asiakaskokemuksen edelläkävijä
Vuoden Uudistaja – uutta ajattelua ja toimintamalleja
Vuoden Matkailuyritys – suunnannäyttäjä koko alueen matkailussa
Galan myötä Oulun Matkailu Oy jatkaa tehtäväänsä alueen kansainvälistä matkailijamäärää kasvattavana, kestävästi toimivana markkinointiyhtiönä, joka tekee tiivistä yhteistyötä verkostonsa yli 60 matkailuyrityksen ja kuntakumppanin kanssa Pohjolan rengastien alueella .
Gala kokoaa yhteen niin suuret toimijat kuin pienet, innovatiiviset palveluntuottajat – kaikkia yhdistää intohimo tarjota korkeatasoisia, vastuullisia ja unohtumattomia matkailuelämyksiä.
Juhlassa nostamme yhdessä esiin matkailualan osaamista, rohkeutta ja yhteisöllisyyttä – arvojamme, joita viemme ylpeinä maailmalle.
Lisätiedot:
Yrjötapio Kivisaari
Toimitusjohtaja, Oulun Matkailu Oy
yt@visitoulu.fi | 040 546 6283