Kauppapuutarhaliitto ry kutsuu jälleen mukaan kehittämään suomalaista kasvihuonetuotantoa! Vuoden 2025 Puutarha-alan Innovaatiopalkinto etsii uusia tuotteita, tuotantomenetelmiä, palveluita tai ideoita, jotka voivat merkittävällä tavalla parantaa alan kannattavuutta, tuottavuutta, kilpailukykyä tai ympäristöystävällisyyttä.
Palkinto tukee suomalaisten yritysten, yhteisöjen, yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yksityishenkilöiden innovaatioita. Ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi tuotantoon, teknologiaan, tuotekehitykseen tai markkinointiin.
Palkintojen yhteisarvo on 10 000 euroa, ja ne jaetaan Uuden Tekniikan Päivässä Tampereella 29.10.2025. Palkinnot lahjoittaa Puutarhasäätiö sr.
Ehdotusten arviointi
Kilpailussa painotetaan ehdotusten:
- uutuusarvoa,
- toteutettavuutta,
- teknisiä tai kaupallisia edellytyksiä.
Pitkälle suunnitellut ja realistiset ideat menestyvät parhaiten. Jo valmiita kaupallisia tuotteita ei kuitenkaan palkita. Osallistua voi myös ideoilla, jotka eivät ole patentoitavissa tai muuten suojattavissa.
Kaikki ehdotukset käsitellään luottamuksellisesti, ja oikeudet säilyvät tekijällä. Mikäli ehdotus aiotaan suojata, se tulee tehdä ennen tulosten julkistamista.
Osallistumisohjeet
Osallistumisaika on 16.5.–31.8.2025.
Kilpailuun voivat osallistua suomalaiset yritykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset, yhteisöt ja yksityishenkilöt. Tuomaristona toimii Kauppapuutarhaliitto ry:n johtokunta asiantuntijoineen.
Tuomaristo voi päättää palkintojen jakamisesta tai pidättäytyä niiden jakamisesta. Palkinnot ovat saajalleen veronalaista tuloa.
Lue lisää osoitteessa: kauppapuutarhaliitto.fi/innovaatiopalkinto2025