Kaupungin nuorisotyöntekijät ovat jälleen lisäämässä nuorten vappuaaton turvallisuutta Turussa. Erityisnuorisotyön- ja etsivän nuorisotyöntekijät jalkautuvat 1.5. Turun keskustaan ja asuinlähiöihin. Tarkoituksena on olla läsnä turvallisina aikuisina siellä missä nuoret ovat.
Toiminnanjohtaja Mika Rostedt kertoo, että nuorisotyön toimintamuodot ja -menetelmät ovat nuorille aina vapaaehtoisia ja nuoret suhtautuvat työntekijöihin myönteisesti.
- Kiireetön läsnäolo ja luotettava keskustelu nuorisotyön ammattilaisen kanssa tuo monille nuorille turvaa.
Rostedt kannustaa nuoria menemään rohkeasti juttelemaan nuorisotyöntekijöiden kanssa.
- Vapun keskusteluissa halutaan esimerkiksi kuulla nuorten ajatuksia ja mietteitä siitä, miten heillä menee ja mitä he odottavat esimerkiksi tulevalta kesältä.
Aikuisten on hyvä olla tietoisia siitä, missä oma jälkikasvu liikkuu. Tärkeää on myös, että keskusteluyhteys omiin lapsiin on aina kunnossa.
- Jos jostain syystä näin ei olisi, esimerkiksi erityisnuorisotyö voi tuoda ohjausta tilanteeseen.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja, Mika Rostedt, puh. 044 9075287