Vuosi päättyy Kaarinassa tapahtumantäyteisesti
Joulukuussa Kaarinassa on tarjolla monenlaista tapahtumaa perinteisestä joulutorista yhteislaulutilaisuuteen.
Vaikka vuosi lähenee jo loppuaan, Kaarinassa on joulukuussa tarjolla monenlaisia tapahtumia. Tiistaina 3. joulukuuta Kaarinan kirkossa järjestetään koko Kaarinan kaupungin yhteinen vanhempainilta, jossa puhujana on erityistason psyko- ja perheterapeutti Pia Penttala. Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös muut kuin kaarinalaiset huoltajat.
Torstaina 6.12. juhlistetaan Suomen itsenäisyyspäivää ja myös Kaarina-talolla järjestetään itsenäisyyspäivän juhla sekä tanssit. Itsenäisyyspäivän juhlassa kuullaan muun muassa kaupungin tervehdys sekä musiikkia Onni Kunnolan ja Niilo Ruotsalan esittämänä. Juhlapuheen tilaisuudessa pitävät Piikkiön yhtenäiskoulun oppilaat Sini Tamminen ja Siiri Lehti. Tilaisuuden jälkeen Kaarina-talon aulassa on tarjolla kakkukahvit, jonka jälkeen pääsee pyörähtelemään Kaarina-salin parketille Trio Saiman säestyksellä.
Kaarinan perinteinen joulutori järjestetään tänä vuonna lauantaina 7.12. Joulutorilla on myynnissä muun muassa käsityöläisten tekemiä tuotteita villasukista leivonnaisiin. Myyntipaikat olivat erityisen suosittuja tänä vuonna ja myyjiä on niin Kaarina-salissa, Kaarina-talon aulassa kuin Kaarina-talon ulkopuolella. Myös Joulupukki vierailee tapahtumassa. Joulutorilla esiintyy Kaarinan musiikkiluokkien 9.luokka klo 12.
Lucia-kulkue tuo valoa vuoden pimeimmän ajan keskelle
Lucian päivää vietetään perjantaina 13.12. Kaarina-talon Lucia-kulkueen muodostavat tänä vuonna Kaarinan musiikkiluokkien 6.luokka. Tapahtuman yhteydessä on glögi- ja piparitarjoilu Kaarina-talon aulassa. Lauantaina 14.12. Kaarina-talolla kajahtavat joululaulut. Suuren suosion viime vuonna saavuttaneessa jouluisessa yhteislaulutilaisuudessa lauletaan tunnetuimpia joululauluja sekä rauhoitutaan joulun kiireiden keskellä. Lauluja säestävät ja esilaulajana tilaisuudessa toimivat Kaarinan musiikkiluokkien 9.luokka. Tilaisuutta ennen on tarjolla glögiä ja pipareita.
Torstaina 19.12. Kaarina-salissa on tapahtumia aamusta iltaan. Aamu- ja iltapäivällä salissa näytetään erilaisia lyhytelokuvia, sillä 21.12. vietetään kansallista lyhytelokuvapäivää. Ranskasta lähtöisin olevan päivän tarkoitus on vahvistaa lyhytelokuvien näkyvyyttä. Iltapäivällä järjestetään myös syksyn viimeinen Kulttuuri-iltapäivä, jossa ollaan myös jouluisissa tunnelmissa. Päivän päättää koko perheen jouluinen elokuvanäytös klo 18.
Vuosi vaihtuu Kaarinassa ilotulituksen merkeissä, joka järjestetään uuden vuoden aattona klo 20.
Lisätiedot:
tapahtumatuottaja Emma-Liina Sutinen, emma-liina.sutinen@kaarina.fi, 040 5033157